Tällä kertaa SM-kisat olivatkin lähes kotinurkilla, kun Seinäjoen Jousi-Jussit järjesti mestaruusmittelöt Seinäjoen keskusurheilukentällä. Ennakkoon kisaviikonlopulle oli uhkailtu melkoista vesisadetta, mutta ilmojen herra oli tällä kertaa kuitenkin suotuisalla päällä ja kisa päästiin ampumaan hyvissä olosuhteissa.
Lauantai Ennen lauantain alkukilpailua haeskelin suoritustekniikkaani, jossa on ollut pari viime viikkoa pieniä ongelmia ja varsinkin treenien/kisojen aloitukset ovat olleet haasteellisia. Pääsin aika mukavasti jyvälle tekemisestä harjoituskierroksilla ja sain ammuttua kohtuullisen hyvän ehjän alkukisan, vaikka pyörivä tuuli yrittikin sekoittaa ajatuksia. Vaikka kisaan mahtui yksi kutonen ja muutama seiskakin sekä ripakopallinen kaseja löysi suuri osa nuolista tiensä tähtäyspisteeseenkin ja lopputulokseksi ylivoimainen alkukisan voitto tuloksella 324+324=648.
Alkukisan jälkeen ammuttiin aiemmasta poiketen jo kaksi ensimmäistä ottelukierrosta. Ensimmäisen ottelun voitin mukavan rennolla ammunnalla suoraan 4-0. Toisessa ottelussa vastaani tuli kaavion mukaan Vainionpään Petri, jonka kanssa kävin henkisesti kovan väännön voitosta, koska pete tiputti minut pronssiotteluun Seinäjoen juhannuskisan semifinaalissa. Tällä kertaa olin kuitenkin skarppina ja vein ottelun pistein 4-2. Näin siis selvitin tieni kahdeksan parhaan joukkoon sunnuntain pudotuskierroksille.
Sunnuntai Aamupäivästä oli todella vilpoista verrattuna viimeaikaisiin helteisiin n. 12 astetta ja kostea ilma. Iltapäivästä pilvipeite repesi ja sitten tulikin kiire vaihtaa aamun sadekamppeita pois päältä, jottei ihan läkähtyisi kuumuuteen.
Aamusta ammuttiin aluksi joukkue alkukilpailu, jossa keräilin pisteitä kasaan 321. Kun Lindroosin Tero ampui saman tuloksen ja Laurilan Pentti tuloksen 305 saavutimme SE:ksi julistetulla yhteistuloksella alkukilpailun kärkipaikan. Joukkueessa Pentin tilalla ampui kuitenkin Forsellin Mikael, sillä määritimme joukkueen lauantain alkukilpailun perusteella. Joukkueotteluissa selvitimme tiemme finaaliotteluun kohtuullisen helposti selvillä pistemarginaaleilla. Finaalista muodostui jälleen kerran paikallisottelu Vaasan Diana vs. Kurikan Ryhti. Ensimmäisellä kierroksella otimme selkeän johtoaseman, kun KURY:llä tuli pari huonoa osumaa, mutta parilla seuraavalla kierroksella KURY ampui todella hyvin ja kiri muutaman pisteen päähän. Viimeisellä kierroksella pidimme kuitenkin hermomme kasassa ja ammuimme jokainen todella hyvin päätyen lopputulokseen 206-199. Itse pääsin lopettamaan ottelun joukkeen ankkurina EM-kisojen tyyliin X:llä ja joukkue-SE matkasi jälleen kerran Vaasaan.
Iltapäivästä jatkettiin henkilökohtaisia otteluja siitä mihin lauantaina jäätiin. Ensimmäinen vastukseni oli Jyväs-Sulan Vesa Vaajamäki. Pystyin pitämään ammuntani melko hyvin raiteillaan ja jouduin taipumaan ainoastaan yhden erän verran, joten voitin ottelun 6-2. Toisessa ottelussa eli semifinaalissa vastaani tulikin sitten jälleen kerran aina yhtä vaarallinen pudotusampuja Mansukosken Antti Kurikan Ryhdistä. Vein ensimmäisen kierroksen nimiini, mutta sekoilin pari seuraavaa kierrosta muuttuilevan valon kanssa ja Mansukoski muutti tilanteen itselleen edulliseen 4-2 tilanteeseen. Neljännellä kierroksella sain ammunnan taas kulkemaan ja ammuimme tasapisteet. Viimeisen kieroksen voitin, jolloin tilanteeksi 5-5 ja ottelun ratkaisu meni uusintanuolelle. Lähdin tavoittelemaan nopeaa hyvää suoritusta, mutta alkuvetoni jäi karvan lyhyeksi ja suoritusaika venyi liian pitkäksi. Tämän seurauksena suoritus jäi näppeihen ja nuoli putosi alaseiskalle. Kun Mansukoski ampui nuolensa ysille, jouduin tyytymään pronssiotteluun. Pronssiottelussa vastaani tuli todella loistavan kisan ampunut seurakaverini Forsellin Mikael. Semifinaalista sisuuntuneena nousin kuitenkin ammunnallisesti takaisin omalle tasolleni ja voitin pronssin suoraan pistein 6-0. Mansukoski ampui lopulta kultaa ja Virtasen Aki hopeaa.
Summa summarum Kohtuullisen hyvä viikonloppu, vaikka ammunta ei ollut vieläkään ihan samoissa uomissa kuin alkukesästä. Sunnuntaina semifinaalissa oli hieman liikaa yritystä, joka näkyi suoritustekniikassa ja tiputti minut pronssiotteluun. Eiköhän tuo pronssikin kuitenkin ala muutaman päivän sisällä mieltä lämmittämään, sillä edellisestä henkilökohtaisesta SM-mitskusta on kuitenkin jo vierähtänyt tovin aikaa. Joukkueella ammuimme jälleen kerran hyvin ja omalle joukkuesuoritukselleni annan täyden arvosanan, sellaista fiilistä lähdetään metsästämään myös seuraaviin kisoihin.
Seuraavan kerran kilpailen 7.8. Jyväskylän FITA:lla.
KAO toinen päivä ja 70m kierros. Päivä oli vielä edellistäkin päivää hienompi. Lämpöä oli reilut 30 astetta, taivas pilvetön ja tuulta ei aamusta nimeksikään. Tosin se kyllä virisi päivän aikana hyvinkin pyöriväksi.
Ammuntani oli melkoisen vaikeaa koko 70m kierroksen ajan, sillä kipeytynyt veto-olkapääni oli hyvin krantulla päällä tekemisen kanssa. Hyvillä suorituksilla se ei vihoitellut, mutta hiemankaan poikkeavalla vetoradalla antoi kyllä kuulua itsestään. Sain raavittua kasaa 321+324=645, joka riitti 70m kierroksen kakkostilaan ja näin ollen myös KAO:n alkukisan kakkostilaan. Hatavan Masa vei ykköstilan ampumalla 650 ja Virtasen Akin kanssa olin 70m tasapisteissä, mutta voitin kympeillä.
Pudotuskierrokset Pudotuskierroksille lähdin siis etenemään kakkosruudusta. Ensimmäinen kierros oli osaltani bye ja otinkin siitä kaikki irti haeskelemalla olkapään optimaalista asentoa, joka melko hyvin löytyikin. Toisella kierroksella sain vastaan Viron Taavi Ennemuistin, jonka voitin suoraan 4-0. Kolmannella kierroksella vastaani tuli niin ikään Viron Jaan Lott, joka oli ampunut varsinkin 70m kierroksella hyvän tuloksen. Matsi oli hyvin tasainen ja eteni viimeiselle kierrokselle asti päättyen lukemiin 6-4 minun edukseni. Semifinaalissa taistelu menikin sitten tiukaksi, kun ammuimme Virtasen Akin kanssa vuorotahtia 29 kierroksia ja onnistuimme päätymään tasatulokseen 5-5. Finaalipaikka ratkaistiin siis uusintanuolella, jonka voitin 9-8. Myös toisessa parissa Hatava-Mansukoski ratkaistiin finaalipaikka uusintanuolella, joka päättyi Hatavan eduksi vasta toisen uusintanuolen jälkeen.
Finaali eteni todella tasaisesti. Ensimmäisen kierros meni minun edukseni, toisella kieroksella ammuimme tasapisteet ja kaksi seuraavaa kierrosta meni Masan eduksi. Ennen viidestä ja viimeistä kierrosta olin siis häviöllä 5-3 ja tarvitsin voiton, jotta pääsisimme ratkaisemaan kullan uusintanuolella. Minä ammuin kaksi ensimmäistä ysille, kun masa paukutti kaseja. Viimeisen nuolen yritin ottaa hieman turhan varmasti ja nuoli tippui kasille. Kun Masa paukautti omansa keskelle kymppiä päättyi ottelu tasapisteisiin ja Masan voittoon 6-4, minun joutuessa tyytymään hopeaan.
Yhteenveto Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli osaltani todella haastava, sillä en oikein missään vaiheessa lukuunottamatta lopun pudotuspelejä päässyt kipeytyneen veto-olkapääni kanssa yhteisymmärrykseen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että pystyin siitä huolimatta ampumaan yli 1300p FITA:lla ja pitämään hyvää tahtia yllä pudotuspeleissä. Ensi viikko meneekin sitten olkapään kuntouttamisessa ja ammuntatekniikan palauttamisessa ruotuun. Seuraavan kerran kilpailen parin viikon päästä SM-kisoissa!
Iitin Jousiampujille ja Kymen Jouselle täytyy osoittaa kunniamaininta loistavasta lähtölaukauksesta suomalaisen jousiammuntakilpailun kehittämisestä suureksi urheilujuhlaksi. Tällaisia kisoja suomalainen jousiammunta kaipaa. Suuret kiitokset tästä.
Tänä viikonloppuna ammutaan Iitissä Kymi Archery Open, joka lunasti mielestäni jo ensimmäisen päivän jälkeen paikkansa ennakkoon mainostettuna erilaisena ja arvokkaana jousiammuntakilpailuna. Kisapaikka on todella upea, taustarivi vaikuttava, kisajärjestelyt toimivat ja koko kentällä vallitsee todellisen ison urheilujuhlan meininki.
Oma ammuntani oli tänään todella vaikeaa. Olen kamppaillut tässä pari viikkoa vetopuolen olkapään kanssa ja se näkyi myös tekemisessä ja erityisesti tuloksessa. Sain kasaan tuloksen 1303, joka kertyi matkatuloksista 295, 317, 337, 354. Mielenkiintoista tässä päivässä oli se, että vaikka päivä oli todella vaikea, niin pystyin venymään lyhyillä matkoilla todella hyviin tuloksiin. Erityisen tyytyväinen olen 50m tulokseen, koska sillä matkalla sain ammunnan toimimaan lähestulkoon samalla tavalla kuin treeneissä ja tulosta kertyi kuin varkain todella hyvin. Lisäksi onnistuin ampumaan 30m:ltä oman ennätykseni, johon täytyy olla tyytyväinen, sillä varsinkin tämä matka on ollut minulle aina vaikea. Pitkistä matkoista ei jäänyt suuremmin kerrottavaa. Molempia matkoja lähinnä leimasi se, että ammuin suurimman osan nuolista ihan hyvin niputtaen, mutta tuhosin tuloksen muutamalla todella huonolla osumalla.
Kilpailun voitto ratkesi mielenkiintoisesti vasta kymppien laskemisen jälkeen. Olin puolessa välissä kisaa häviöllä yhteensä 14p kisaa johtavalle Hatavan Masalle, mutta kuroin eron kuitenkin kiinni 50m matkalla saadessani hyvän onnistuman ja viimeiselle matkalle lähdin vain pisteen takaa-ajo asemasta. Tilanne vaihteli tasatuloksen ja minun kolmen pisteen takaa-ajo asemalla siten, että ennen viimeistä kolmea nuolta olin pisteen jäljessä. Pistin viimeiset nuoleni kympille ja Masa missasi yhden ysille, joten päädyimme tasatulokseen. Kymppien laskemisen jälkeen FITA-voitto minulle erolla 67-55.
Kilpailu jatkuu huomenna 70m kierroksella, jonka jälkeen 70m ja FITA lasketaan yhteen ja pistetään porukka pudotuskaavioon, jonka mukaan määräytyy lopulliset sijoitukset.