Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
Jousiammunnan MM-kisat, Italia, Torino, pudotuskilpailut 7.7.2011 07/07/2011
0 Comments
 

Tänään ammuttiin ensimmäiset MM-kisojen pudotusmatsit. Meillä oli tänään iltapäivä vuoro ja aloittelimme matsit vasta paikallista aikaa klo 16.40.  Ilma oli jälleen kerran suotuisa, sillä naisten matsien aikana alkanut sade loppui ja tuuli oli hyvin minimaalista.

Kävin ampumassa ennen matsien alkua kaksi kierrosta lämmittelyä, eka setti oli pieni nippu oikealla ja toiselle tähtäin kohdalle ja nippu keskelle. Eipä tuo sen enempää vaatinut, joten hyvällä fiiliksellä siirtyminen kisakentälle. Ensimmäinen vastus oli Myanmarin NAY Myo Aung, joka veti alkukisan tasoonsa nähden todella kovaa.  Vedettiin ensimmäinen setti tasan ja tämän jälkeen voitettiin vuorotellen seuraavat matsit, joten lopputulos määriteltiin uusintanuolella. Huomasin onneksi viimeisellä sarjalla, että vasemman puoleinen tuuli hieman voimistui ja otin tähtäimeen vähän lisää ennakkoa. Ammuttiin uusinta nuolet matkaan ja oma nuoleni osui juuri kympin rajalle kaverin nuolen jäädessä sentin verran vasemmalle ysin puolelle ja näin siis voitto kotiin.  

Toiseen matsiin sain vastaani itänaapurin kaverin BELOV Alexeyn. Sain matsiin unelmalähdön ja menin suoraan 4-0 johtoon. Kolmannella kierroksella ammuin nätin ysi nipun oikealle ylös ja hävisin kierroksen pisteellä. Kolmannella kierroksella tein kisan ainoan suoritusvirheen ja kun tuuli samalla kääntyi, niin nuoli tippui aina vitoselle asti. No homma kuntoon ja kymppi ja ysi päälle, mutta luonnollisesti hävisin tämän kierroksen. Viimeiselle kierrokselle lähdettiin siis tasatilanteesta 4-4. Ammunta sujui taas normaalisti ja 29 pinnaa riitti voittoon, joten homma jatkuu siis huomenna 1/16 matsilla.

Tänään ammuttiin perussettiä ja se riitti voittoon. Fiilis ammuntaan on hyvä, joten huomenna on tarkoitus pistellä samaan malliin miestä katsomoon.
Add Comment
 
Jousiammunnan MM-kisat Italia, Torino, alkukisa 5.7.2011 07/05/2011
0 Comments
 
Tänään ammuttiin jousiammunnan MM-kisojen alkukisa Italian Torinossa. Ilma oli todella kuuma, sillä koko päivä ampuiltiin n. 30 asteen lämmössä ja ilman kosteus oli melkoisen korkea edellisöisen vesisateen jäljiltä. Tuuli oli tänäänkin kohtuullinen eli lähes tyynessä ammuttiin. Jostain syystä kuitenkin tämä lämpöinen tuuli vaikuttaa enemmän nuoleen kuin suomalainen kylmä tuuli, sillä kun liput hiemankin aktivoituivat, näkyi se taululla välittömästi.

Ampuilin treenikierrokset kohtuullisen mukavasti ja kisa lähti käyntiin kympillä, joten sain hyvän alun kisaan. Ensimmäinen matka meni melko perustuloksella 311 ja sarjat vaihteli 49-54 välillä. Ammunta oli hyvää, mutta ilman puolesta olisi voinut, jonkun pinnan enemmänkin nakuttaa.

Toinen matka lähti käyntiin täydellisesti 57 sarjalla. Toisella kierroksella tuuli vähän voimistui ja pari nuolta tippui vasemmalle kasille, joten vain 45. Kolmas ja neljäs kierros loistavasti 57 ja 58, mutta viidennellä kierroksen takkusin tuulen kanssa onnettomat 52 pinnaa tauluun. Tästä hieman sisuuntuneenakin nykäisin viimeisellä kierroksella lähes täydellisen suoritussarjan ja tarkastin taululta pisteet 59. Kokonaistulokseksi 337, joka jää vain pisteen ennätyksestäni.

Ennen 50m pidettiin vajaan kahden tunnin lounastauko, joten mukavasti ravittuna siis viivalle. Harmittavasti 50m merkki ei kuitenkaan pitänyt ihan paikkaansa ja aloitin alakutoselta. Koko sarja menikin sitten merkin hakuun ja pisteitä kasaan vain 51. Pari seuraavaa sarjaa meni normisti, mutta neljännellä sarjalla sekoilin taas tuulen kanssa ja toinen 51. Lopetus onnistui 57 sarjalla ja pisteitä kasaan virkamiesmäisesti 324.

Lopetusmatkallakaan merkki ei pitänyt ihan paikkaansa ja aloitin 9, mutta päälle neljä X ja kymppi. Toisen sarjan onnistuin kuitenkin ryssimään melko totaalisesti ja pisteitä vain 55. Tämän jälkeen lähti kulkemaan ja ammuin 60, 58, 59, ja lopetukseksi makea 60. Pisteitä siis normisti 351.

Kokonaistulokseksi kertyi siis 1323, joka meni juuri siten kuin tämä kesä on muutenkin kulkenut. Olen tulokseen erittäin tyytyväinen, sillä odotusarvona oli, että ammun yli 1320. Sijoitukseksi 28, joka antaa hyvät lähtökohdat henkilökohtaisiin pudotuskisoihin. Joukkueella jäätiin harmittavasti 20:ksi, joka ei riitä jatkopaikkaan, joten nyt sitten metsästetään henkilökohtaista olympiapaikkaa.

Kisa jatkuu torstaina, jolloin ammutaan kaksi ensimmäistä matsia henkilökohtaisista kisoista. Perjantaina henkilökohtaiset pudotukset jatkuu kolmella seuraavalla pudotusmatsilla ja sunnuntaina on finaalit.   

Add Comment
 
MM-kilpailut Italia Torino, paikalla ollaan! 07/02/2011
0 Comments
 
Kisapaikalle Italian Torinoon ollaan päästy vaiherikkaan reissun jälkeen. Tultiin eilen Frankfurthin kautta tarkoituksena jatkaa Torinoon samantien, mutta ensimmäinen lento oli myöhässä, joten myöhästyttiin sitten seuraavastakin ja oltiin yö Frankfurthis ja tultiin sitten vasta aamulla Torinoon. Laukutkin vielä tuli perille, joten kaikki siis OK.

Kisat alkavat omalta osaltani tiistaina alkukisalla, keskisviikkona ammutaan joukkuepudotukset ja torstaina henkilökohtaiset pudotukset. Sunnuntaina on finaalit!
Add Comment
 
World Ranking sija 37 06/25/2011
1 Comment
 
Jahas taas oli sijoitus maailman Rankingissa kohonnut parilla pykälällä Ranskan kilpailumenestyksen myötä. Ei olisi enää montaa pykälää jäljellä koville sijoituksille;)
1 Comment
 
Euroopan GP, Ranska, Boé, alkukilpailu 25.5.2011 05/25/2011
0 Comments
 
Tänään ammuttiin Ranskan Euroopan GP:n alkukilpailu. Sää todella suosi tälä kertaa. Koko päivän oli todella tyyntä ja aurinko porotti kirkkaalta taivaalta lämpötilan huidellessa jossain 30 paikkeilla. Täydellinen ilma siis ampua jousella!

Harjoituskierrokset sujuivat hyvin ja sain merkit kohdilleen ja jonkin hyvän sarjan pohjalle. 90m lähti käyntiin hieman vaisusti parilla 50 kierroksella, mutta loppu sujui sitten aikalailla viimeaikaisten treenien tahtiin ja tulokseksi 314, joka jäi ainoastaan pisteen omasta henk.koht enkastani. Toisella matkalla eli 70m:llä en saanut merkkiä heti kohdilleen ja aloitus oli vain 53, mutta toisaalta pökkäsin väliin yhden 58 tuloksen ja keräilin kasaan pisteitä 331, joten tuloksellisesti kohtuullinen suoritus. Kolmannella eli 50m matkalla olin hieman ongelmissa tekniikan kanssa puolen välin paikkeilla ja kierrokset jäivät vaatimattomasti vain 54 paikkeille. Sain homman kuitenkin toimimaan ja lopulta tulokseksi 329. Viimeisellä eli 30m matkalla ammunta kulki taas normaaliin malliin, ja ammuin perustuloksen 353.

Lopputulokseksi kertyi yhteensä 1327, oka taitaa olla kautta aikain toiseksi paras FITA-tulokseni. Lisäksi pääsin kuittaamaan alkukisan sijoitukseksi viidennen lähtökuopan, joka on tähän mennessä paras kv-alkukilpailu sijoitukseni.  Taistelin tiukasti kisan kärkisijasta ja olin jo 50m alkupuoliskolla yhdessä vaiheessa toisena ja loppujen lopuksi jäin kisan kärjestä vain 6 pistettä, joten kokonaissuoritus meni aikalailla nappiin, vaikka sitä aina ajatteleekin, että siinä ja siinä kohdassa olisi kyllä voinut ampua paremmin.

Huomenna jatketaan pudotuksilla ja silloinkin keskeltä saa eniten, joten sinne siis nuolia!

Add Comment
 
World rankingissa sijalle 39 04/28/2011
1 Comment
 
Tulipahan huomattua, että pärjäämällä Turkin Euroopan GP:ssa parani myös tuo World Ranking sija samalla mukavasti. Nousin sijalle 39, kun aiempi paras noteeraus oli viime syksyltä sija 62, josta olin talven aikana vajonnut sijalle 72. Alla olevasta linkistä voi käydä kurkkaamassa tarkempia detaljeja.

World Ranking sijoitus

Pitää vissiin jatkaa samaa rataa, näemmä noilla hyvillä sijoituksilla pääsee kaahimaan mukavasti tuolla rankingissakin. Ennen viime kesän EM-kisoja taiteilin jossain sijalla 150, mutta EM-kisojen joukkuepronssi ja henk.koht. sija 9 nosti jo 100 parhaan sakkiin ja viime syksyn Shanghain kisan 17 sija  aina vain paransi ranking sijoitusta.

No seuraavan kerran koitetaan parannella asemia Bóessa Ranskassa Euroopan GP:n merkeissä toukokuun lopussa.
1 Comment
 
Euroopan GP joukkuekisa, Turkki, Antalya, 15.4.2011 04/15/2011
0 Comments
 
Tänään ammuttiin joukkuekisat, siten että aamupäivästä oteltiin miesten tähtäinjousessa ja iltapäivällä Mixed Teamilla. Aamupäivän otteluissa ammuttiin käytännössä lähes tyynessä, mutta iltapäiväksi tuuli taas heräsi. Tänään tosin kentällä sentään tarkeni lyhythihaisella paidalla.

Miesten tähtäinjousen joukkuekisassa vastassamme oli kovamaineinen Brittien joukkue kokoonpanolla Terry, Wills ja Godfrey. Tällä kertaa jouduimme tunnustamaan Britit paremmiksi ja hävisimme ottelun selvästi pistein 223-213. Meidän pisteet kertyivät kierroksista 51+53+53+54 ja lopputulemana oli siis jaettu 9 sija. Vaikka matsissa tulikin päihin, oli tämä hyvä treenikierros MM-kisoja ajatellen, sillä pääsimme ampumaan nyt yhdessä MM-joukkueella. Joukkuehenki toimi ja vuoronvaihdot rullasivat mallikkaasti, joten matsista jäi loppuviimein odottavan hyvä maku.

Mixed Teamissa onnistuimme Kourulan Lauran kanssa lähes täydellisesti. Leirin aikana päätimme tavoitteeksemme 140p, jota emme saavuttaneet kertaakaan harjoituksissa. Kisassa kuitenkin vetäisimme Brittien Oliveria ja Godfreytä vastaan 141p. Harmiksemme Britit nousivat viimeisellä sarjalla tasoihin, sillä olimme johtaneet ottelua parilla pinnalla. Tuulisessa uusinnassa Britit olivat kuitenkin ylivoimaisia tuloksella 19 meidän 15 vastaan, joten lopputuloksena jaettu 9 sija.

Kaiken kaikkiaan loistava kisaviikko takana, erityisesti ajatellen missä vaiheessa kautta mennään. Puolentoista viikon leirin pohjalta ponnistus viidennelle sijalle Euro GP:ssä, jossa oli lähes kaikki Euroopan parhaat jousiampujat paikalla ja luottamusta herättävät joukkuepudotukset päälle, on suoritus, osta olen erittäin tyytyväinen. Seuraavat kisat taitavatkin olla sitten toukokuun lopussa Ranskan Bóessa käytävä Euroopan GP:n osakilpailu.

Add Comment
 
Euroopan GP henkilökohtaiset pudotukset, Turkki, Antalya, 14.4.2011 04/14/2011
0 Comments
 
Henkilökohtaiset pudotukset päästiin ampumaan alkukisan extreme kelin jälkeen huomattavasti paremmissa olosuhteissa, vaikka lämpötila olikin vain jotain 15 asteen luokkaa. Aamulla oli käytännössä tyyntä ensimmäisten kolmen pudotuksen ajan, mutta iltapäivän pudotuskierroksilla sitten tuli kyllä vettä välillä kaatamalla.

Kävimme treenaamassa eilen ja treeneistä jäi hyvä ja vahva fiilis, joka vain vahvistui tämän päivän pudotuksissa. Ensimmäinen vastustajani oli Turkin BEYDILLI Burak, jonka voitin 6-2 omalla uudella ennätykselläni 114, vaikka noita pisteitä ei enää virallisesti lasketakaan.

Toinen matsi menikin sitten tiukemmalle, kun vastaani asettui Puolan PIATEK Piotr. Olin jo 5-1 häviöllä, mutta ammunta toimi ja sain puristettua niput pienemmiksi ja kaveri vähän herpaantui ja nousin tasoihin 5-5. Uusintanuolella ammuimme molemmat ysit ja voitin n. 2mm erolla. Erityisesti tästä matsista jäi makea fiilis, varsinkin kun polskilla oli n. 10hlö kannustusjoukko joka huuteli kaverin joka osuman X:ksi kovaan ääneen, menipä porukka lopulta hiljaiseksi. Pisteitä kertyi 140, joten edelleen kovaa tasoa.

Kolmannessa matsissa olin käytännössä ylivoimainen, erityisesti henkisellä puolella, kun pistin Ukrainan alkukisan seiskaa SERDYUK Oleksandria päihin pistein 6-2. Tällä matsilla alkoi jo vähän tuulemaan, mutta keräilin pisteitä mukavat 110.

Kolmannen matsin jälkeen oli vuorossa naisten pudotukset ja lounastauko, joten pääsimme jatkamaan ammuntaa vasta myöhemmin iltapäivällä. Ilma muuttuikin radikaalisti, kun vettä tuli välillä kaatamalla ja tuulikin oli melko voimakkaasti myötäinen välillä pyörähdellessä molemmille sivuille. Neljäs vastukseni oli Italian NESPOLI Mauro, joka kohtasi niin ikään parempansa pistein 6-2. Vaihteleva sade tiputti tulostasoa ja sain tästä matsista kasaan vain 104 pistettä.

Viidennessä matsissa, jossa panoksena oli mitaliottelut, tuli vastaan Pekingin Olympia pronssimitalisti Venäjän BADENOV Bair, joka oli ottamassa viime kevään EM-joukkue pronssiottelusta meiltä päihin. Taisi Badella olla jotain hampaankolossa, sillä niputut vaihtelevaan tuuleen ja sateeseen oli huippuluokkaa. Hävisin matsin 2-6, jossa ammutut pisteet oli 108-113. Edelleen oma ammuntani toimi todella hyvin, mutta ennakot ei enää osuneet ihan kohdilleen ja mukaan mahtui useampi 8 osuma.

Kokonaisuudessaan todella upea päivä, sillä lopullinen sijoitukseni oli 5, joka on tähän astisen jousiammuntaurani paras saavutus kv-kisoista. Ammunta toimi koko päivän lähes täydellisesti ja mikä tärkeintä nautin ammunnasta täysin siemauksin.

Kilpailu oli siis loistava avaus henkilökohtaisesti tälle kesäkaudelle, mutta myös koko Suomen joukkueelle. Suomalaisittain muita kisan tähtihetkiä oli Huhtalan Juuson voitto Frangillista ja Mansukosken voitto Rubanista. Kun vielä lisäksi Mansukoski ampui itsensä jaetulle 9 sijalle ja Virtasen Aki ja Huhtalan Juuso jaetulle 17 sijalle oli päivä joukkueen osalta todella hyvä.

Add Comment
 
Euroopan GP alkukisa, Turkki, Antalya, 12.4.2011 04/12/2011
0 Comments
 
Tulipa kesäkausi avattua vihdoinkin, tällä kertaa Turkissa Euroopan GP:n merkeissä. Oltiin leireilemässä kisan pohjaksi Target2012 porukalla puolitoista viikkoa Belekissä. Tämä Euroopan GP:n osakilpailu on siten tärkeä kisa, että se toimii samalla viimeisenä MM-karsintakilpailuna.

Tämänkertaiselta FITA-roundilta ei sitten juuri pisteitä kertynyt, mutta tosin ei niitä kyllä muutkaan saaneet juuri kasaan. En muista ampuneeni tuollaisessa tuulessa ikinä ennen, joka varsinkin pitkillä matkoilla repi riuhtoi, pyöri ja vaihteli jatkuvasti.Jopa olympiamitalistit kävivät keräilemässä nuolia taustojen takaa, joten ehkä se kuva tuulta parhaiten. Loppua kohden tuuli tosin hieman tyyntyi ja 30m saatiin jo ammuttua ihan normaalissa kelissä.

Kilpailu lähti käyntiin hyvin, kun ammuin kovaan tuuleen nähden OK 90m tuloksen 271, joka kantoi sijalle 9. Matkalle mahtui erinäisiä osumia aina ykkösestä alkaen. Seuraavalla matkalla sijoitukseni tipahti 22, kun ammuin 70m tulokseksi vain 282. Erityisesti 70m tuuli oli todella repivää ja en pystynyt pitämään nuolia punaisen ringin sisällä ainoallakaan kierroksella. Sama jatkui vielä 50m alkupuoliskon, johon ammuin toiseen settiin yhden pummiksi puuskan viemänä. Tämän jälkeen löysin ammuntaan taas ajatusta ja kokoilin kasaan 305p ja olin 27 tämän matkan jälkeen. Viimeisellä matkalla tuuli tyyntyi ja ammunta normalisoitui. Ammuinkin 30m tulokseksi 349 ja nousin lopputuloksissa 26:ksi. Joukkueella olimme 10:siä, kun Masa ampui itsensä sijalle 36 ja Aki sijalle 46. Mixed Teamilla oltiin Kourulan Lauran kanssa sijalla 12. Kisat jatkuvat torstaina henkilökohtaisilla pudotuksilla, jossa ensimmainen vastustajani tulee isäntämaasta BEYDILLI Burak. Perjantaina jatketaan sekä joukkueella että mixed Teamilla Iso-Britanniaa vastaan ja lauantai meneekin sitten finaaleissa.

Tulipahan valtava määrä taas kerran oppia tuuliammunnasta. Kauden avaukseksi tällainen tuuli FITA oli kohtuullisen vaikea ja herättikin paljon ajatuksia, miten tällaiseen tulisi valmistautua ja minkä vuoksi niinä huonoina päivinä nimenomaan sinne treeneihin tulee lähteä.

PS. Niin ja tulipa sitten voitettua MM-karsinta, joten heinäkuussa lähdetään metsästämään Torinosta olympiakisapaikkaa.

Add Comment
 
Shanghai World Cup, joukkuepudotukset 3.9.2010 09/03/2010
0 Comments
 
Tänään ammuttiin joukkuepudotukset Shanghaissa. Lyhyesti kerrottuna emme päässeet ihan omalle tasollemme joukkueena, mutta Kiina ampui todella kovaa ja olisi vaatinut meiltä täydellistä onnistumista voittaa matsi. Lopputulokseksi jaettu 9 sija, joka on kohtuullinen suoritus joukkueeltamme.

Ammuimme lämmittelyn aikana muutaman kierroksen omaa tahtia ja tämän jälkeen treenasimme joukkuetta kolme kierrosta, joka lähti toimimaan mukavasti. Kilpailussa me vedimme alun hyvin ja olimme lähestulkoon tasoissa vastustajan johtaessa puolessa välissä vain parilla pisteellä, mutta tämän jälkeen kiinalaiset saivat vaihteen päälle ja me taas emme pystyneet ihan parhaaseen ja hävisimme ottelun lopulta selvästi pistein 211-223. Kiinalaisten tulos oli kentän paras tällä kierroksella ja todella hyvin vedetty kohtuulliseen tuuleen, joka kentällä vallitsi. Kiinalaiset myös etenivät lopulta pronssiotteluun asti, joten emme hävinneet huonolle maalle. Toisaalta meillä jäi kyllä tekemisessä varaa vielä melkoisesti, mutta tulipa taas rutkasti kokemusta joukkueammunnasta, jota vielä tähän asti maajoukkueella olemme päässeet treenaamaan kohtuullisen vähän isoissa kisoissa.

Kilpailun lähtiessä käyntiin oli jo jännitystä ilmassa ja en saanut ensimmäisellä nuolella ihan parasta tekemistä aikaan.

Oma ammuntani toimi kohtuullisesti kisan aikana. Alussa jännitti hieman ja ensimmäinen laukaus oli hieman hermostunut, mutta tämän jälkeen pääsin ylimääräisestä jännityksestä ja vedin keskiarvoisesti jotain 9 luokkaa matsin. Kuitenkin viimeistely jäi puuttumaan ja en saanut ihan täyttä kympintappamisfiilistä päälle, joten kyllä tuo joukkueammunta vielä treeniä vaatii melkoisesti.

Lopputuloksena kuitenkin jaettu 9 sija, joka on mielestäni kohtuullinen suoritus joukkueeltamme. Sijoituksesta pitäisi irrota World Ranking pisteitäkin, joten noteeraus se on sekin. Ehkä tärkein huomio on se, että edellemme olimme alkukisan kolmanneksi paras eurooppalainen joukkue ja myös pudotuksissa ainoastaan Ukraina ja Venäjä ylsi 8 parhaan joukkoon, mutta kumpikaan ei loppuotteluihin.   

Add Comment
 
<< Previous
Forward >>

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed