Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
Kymi Archery Open, Iitti, 70m-kierros. 17.67.2011 07/17/2011
0 Comments
 
Tänään ammuttiin Kymi Archery Openin alkukisan toinen osa eli 70m kierros ja pudotukset. Päivä oli jälleen vaihteleva välillä satoi ja myös tuuli vaihteli puolelta toiselle, vaikka ei kovin voimakas ollutkaan.

Alkukisa oli melko vaikea, vaikka treenikierrokset sujuivatkin mukavasti. Ensimmäinen puolisko oli melkoista taistelemista ja sain siitä kasaan vain 319 pistettä. Toiselle puoliskolle sain alkuun parempaa tekemistä ja päätin, että Tiaisen Eetu, joka johti tätä päivää, täytyy saada kiinni. Ammunta sujuikin neljä kierrosta ja pääsin pisteellä ohi, mutta lopussa taas yritin vähän liikaa ja hävisin lopulta Eetulle kahdella pisteellä. Lopputulokseksi siis 646, kun toinen puolisko oli jo siedettävät 327.

Voitin kokonaisalkukisan melko ylivoimaisesti , kun eroa kertyi alkukisan kakkoseen yhteensä 45 pistettä omien pisteideni ollessa 1950, pudotuskierroksille siis piikkipaikalta. Voitin kaksi ensimmäistä matsia suoraan 6-0. Kolmannessa matsissa vastaani tuli seurakaverini Lindroosin Tero.  Ensimmäinen kierros meni tähtäimen säätöjen tarkisteluun, koska tauolla oli satanut, jolla oli tietysti oma vaikutuksensa osumiin ja hävisin ottelun pistellä. Seuraavan vedin hyvin 28p, mutta niin Terokin, joten tilanne 1-3. Kolmannen matsin voitin vesisateessa reilusti ampuessani 27p eli nousu 3-3. Neljännessä matsissa ammuin hyvän nipun vähän oikealle ja pisteitä 27, joka ei riittänyt teron 28 vastaan. Siirsin hieman tähtäintä ja aloitin viimeisen matsin vasemmalta kasilta. otin tähtäintä vähän taaksepäin, mutta en saanut tähän kuin kaksi ysiä, joten pisteitä 26. Tero oli tikannut omat nuolensa pisteille 10,10,7, joten myös tästä kierroksesta pisteellä turpiin ja häviö settipistein 3-7. Lopullisissa tuloksissa olin siis viides.

Kaiken kaikkiaan erittäin haastava viikonloppu jousiammunnan parissa. En saanut ammuntaa sille tasolle, jolla sen pitäisi olla vaan suoritukset olivat koko ajan vähän ylipitkiä ja se näkyi myös osumissa. Tulostaso oli loppujen lopuksi ihan OK verrattuna ammuntafiilikseen, mutta viidennestä sijasta ei voi millään tavalla olla tyytyväinen.  Nyt tuleekin hyvään saumaan suunnittelemani kisavapaa viikonloppu, joten seuraavat pari viikkoa on tiedossa perustreeniä ja sitten SM-kisoihin.   

Add Comment
 
Kymi Archery Open, Iitti, FITA 16.7.2011 07/16/2011
0 Comments
 
Järjestyksessään toinen Kymi Archery Open aloiteltiin Iitissä vaihtelevassa säässä. Välillä satoi, toisena hetkenä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja tuuli pyörteili vähän milloin mitenkin.

Oma ammuntani ei ollut tänään parasta mahdollista. Tosin voitin FITA-kierroksen tuloksella 1304, joten ei sitä nyt voi huonoksikaan sanoa. Suorituksesta kuitenkin puuttui tietty rentous, joka oli hukassa eilen myös treeneissä.

Pitkistä matkoista 90m meni kohtuullisesti tuloksella 304. Alku ei ollut paras mahdollinen, kun sade hieman muutti nippua ja lähtö oli vain 47, mutta lopuilla kierroksilla sitten kohtuuullista. Välimatkoilla molemmissa oli sama ongelma. Viisi kierrosta hyvää, mutta kun 70m tuli 51 ja 50m 48 kierrokset niin tiputti ne välimatkojen tulokset 327 ja 323. Viimeinen matka suju mukavasti viimeiseen kierrokseen asti, kun pisteitä oli pois vain 6 mutta jostain syystä lopetin ampumisen ja viimeisestä setistä 55p, joten lopputulos 349.

Ei siis ollut helppo kisa, mutta toisaalta olen erittäin tyytyväinen siihen, että vaikka ammunta oli vaikeaa, niin silti pystyin pitämään tulostason kohtuullisena. Sain myös harjoiteltua muutamia minulle ongelmallisia tilanteita, joten kyllä kisasta plussaakin löytyi. Huomiselle on tarkoitus hakea oikean valmistautuminen kautta rentoutta tekemiseen ja lähteä ampumaan hyvä puhdas 70m kierros ja siitä pudotuksiin!
Add Comment
 
Jussikisa, Seinäjoki 26.6.2011 06/27/2011
0 Comments
 
Eilen tuli käytyä ampumassa Seinäjoella jo kait vuosikymmeniä järjestetty perinteinen Jussikisa. Tämä kesä on nyt ilmeisesti taas sellainen, että kisasta kisaan sää on aina vain parempi, vaikka kuinka luulisi, että se ei voi paremmaksi muuttua. Alkukisa ammuttiin täysin tyynessä pilvipoudassa ja ainut sääolosuhde, jonka voi kuvitella vaikuttavan osumiin, oli korvien välissä suhiseva tuuli. Alkukisan vastapainoksi sitten kuitenkin saatiin pudotuskierroksilla kunnon vesikuuro niskaan, mutta eipä tuolla suurta vaikutusta ainakaan omaan ammuntaani ollut.

Omassa ammunnassani alku oli vähän haparoiva. Olin edellisenä päivänä pienessä kuumeessa, jonka huomasin vasta heikosti sujuneiden treenien jälkeen ja treeneistä jäänyt pieni epävarmuus vaivasi vielä kisan alussa.  Ensimmäinen puolisko antoi vain 161 pistettä, kun alkuun tuli pari 53 sarjaa, mutta paikkasin tilannetta loppupuoliskolla yhdellä 58 ja pistesaldo pysähtyi puoliajalla 329 kohdalle. Toinen puolisko olikin sitten tasaista perusammunnan jauhamista, kun kaikki sarja olivat 54-56 välillä ja lopputulokseksi tästä puoliskosta 331. Näin ollen kokonaistulokseksi 660, joka jäi vain pisteen muutama viikko sitten Jyväskylästä ampumastani ennätyksestä. Tulos riitti alkukisan selkeään voittoon

Pudotuskierroksilla löysin ammuntaani mukavan rentouden ja pistekertymäkin oli selkeästi alkukisaa paremmalla tasolla. Koska kisassa oli vain 7 osanottajaa, niin sain ensimmäisellä kierroksella treenailla BYE ampujana. Semifinaalissa ammuin Achilleksen Marko Kiviniemeä vastaan. Heti ottelun alussa alkoi sade, joka voimistui koko ajan. Ammuin kuitenkin mukavat 29, 29 26 sarjat ja voitto pistein 6-0. Finaali menikin sitten Lindroosin Teron kanssa jäsentenvälisiksi. Ammunta sujui samalla tasolla pistein 28, 29, 27, 28 ja pokkasin kultamitalin pistein 7-1. Keskiarvoksi pudotuskierroksista siis 28 eli karkeasti 336 vauhtia, joka vastaa aikalailla treenitasoani.

Yhteenvetona siis alkukisasta OK-tulos ja pudotuksista hyvää tulostasoa rennolla ammunnalla, joten kaikki pitäisi olla kunnossa viikon päästä alkaviin Torinon MM-skabailuihin. Pientä testattavaa tosin jäi vielä jousen viritykseen osumakuviota tarkastellessa, mutta onhan tässä viikko aikaa vielä tehdä hienosäätöjä.

Add Comment
 
Kultaomena-FITA, Helsinki 18.6.2011 06/18/2011
0 Comments
 
Tänään ammuttiin Wilhelm Tellin kultaomena FITA, joka oli samalla seuran 60-vuotisjuhlakisa. Lisäksi MM-joukkueella  pidettiin kisaa samalla valmistautumiskisana parin viikon päästä alkavaan koitokseen. Ilma oli tällä kertaa hyvin moninainen, välillä satoi lähes kaatamalla ja taas toisella hetkellä aurinko paistoi. Tuuli kuitenkin pysytteli loitolla Talosaaren ”lintukoto” kentältä.

Harjoitus ammunnat kulkivat mukavasti ja vaihdoin siinä ohessa nokit erivärisiin, jotta ei tulisi sekaannuksia putkesta katsellessa. Ensimmäinen kisasarja meni kuitenkin vähän turhaan toivotaan toivotaan fiiliksissä ja pisteitä kertyi kasaan vaivaiset 48. Sain kuitenkin toisella sarjalla juonen päästä kiinni ja ampuilin kohtuullisesti matkan loppuun keräten pisteitä 308.

Toisella matkalla ammuin koko ajan mukavaa nippua, mutta vähän puoltavasti ja puolessa välissä pisteitä oli kasassa vasta 162. Loppua kohden kuitenkin alkoi kymppikin löytyä paremmin ja puoliskotulokseksi 169, joka siis antoi OK-tuloksen 331.

Kolmannella matkalla alkoi sataa ja se sekoitti vähän kaikkien ammuntaa. Itse vaihtelin sadekamppeita päälle ja pois ja fokus oli tekemisestä hiukan hukassa. Löysin kuitenkin kahdelle viimeiselle sarjalle oikean tahtotilan kympin ampumiselle ja tikkasin viimeisellä 12nuolella yhteensä 117pistettä (58 ja 59), joka nosti tuloksen mukavasti 329 pisteeseen.

Viimeisellä matkalla ampuilin todella tasaisesti 58-60 sarjoja hyvällä fiiliksellä ja tarkistin loppujen lopuksi oman ennätykseni 355 pistettä 30m matkalta. Lopputulokseksi siis kertyi 1323p, jolla kisan myös voitti kohtuullisen selkeästi. Tulos on aikalailla tämän hetken treenitasoani ja olen erittäin tyytyväinen, että tämä on nykyään perustasoni kisoissa. Tiedän kuitenkin, että reserviä on vielä huomattavasti parempaankin, kun kaikki menee nappiin.

Seuraavan kisat viikonkulutta Seinäjoella ja sitten onkin jo lähtö MM-kisoihin.

Add Comment
 
Viitaniemi Open, Jyväskylä 5.6.2011 06/06/2011
0 Comments
 
Ensimmäinen kotimaan kesäkisa ja ilma oli mitä parhain. Suuresti ihmettelen, jos tälle kesälle vielä sattuu yhtä loistava ilma, sillä aurinko helli ja tuulikaan ei juuri antanut ilmi itseään. No hyvässä ilmassa oli sitten kahta mukavampi pistää vihdoin viimein 70m tuloskin viimein oikealle tasolle ja karistaa pudotuskisan peikko niskasta.

Harjoitusammunnat sujuivat mukavasti ja löysin mukavan vireen heti kisan alkuun. Paukutin ensimmäiset neljä nuolta kympille, mutta pitihän sitä sitten päästää ajatuksetkin valloilleen ja loppuun tuli 9 ja 7. Joka tapauksessa hyvä alku joka jatkuikin mukavasti pari kierrosta. Neljännellä kierroksella koko päivän oikeastaan ainut tuulen vire pikkuisen muutti nipun paikkaa ja en sitä huomannut ja ammuin nipun hieman sivuun keräten ainoastaan 51 pinnaa.  No seuraavalla kierroksella 58:n paikkaus ja homma taas klaaris, mutta pistäähän tuo aina mietityttämään, että minkähän vuoksi sitä kaukoputkea siellä viivalla pitää, jos ei sitä hyödynnä. Ekasta puoliskosta kasaan mukavat 331.

Toinen puolisko lähti käyntiin vähän vaisusti parilla 54 sarjalla, kun ei tullut tekemälläkään kymppejä. Loppu kuitenkin sujui välillä todella tiukallakin niputuksella ja kierroksen lopputulokseksi 331. Koko alkukilpailun tulokseksi siis 661, joka nosti vanhaa ennätystäni 7:llä pisteellä ja on jo oikeasti jonkinlainen tuloskin.

Pudotuskierrokset aloitin Arcuksen Pirkka Elovirtaa vastaan. Nipun paikka vähän haki alkuun, mutta voitin ottelun 6-0. Toisela kierroksella vastaani tuli Tapanilan Erän Antero Sistonen, joka ampui todella hyvin. Jouduin venymään tässä matsissa kyllä äärirajoille, sillä hävisin ekan kierroksen 28-30, toisen voitin 29-28 ja kolmannella vedettiin tasan 29-29, loput kierrokset voitin 29 ja 27 sarjoilla lopullisten settipisteiden ollessa minulle 7-3. Ottelun tasosta kertoo se, että tehtiin molemmat epäviralliset 12 nuolen ennätyksemme 115-111. Oma tulokseni periaatteessa sivuaa SE:tä, mutta nykyään noita pisteitä ei enää lasketa. Kolmannen matsin eli semifinaalin ammuin KuRy:n Petri Vainionpäätä vastaan. Tämäkin ottelu oli erittäin tiukka ja vaati kaikki kierrokset, mutta hoidin homman lopulta kotiin pistein 7-3.

Finaalissa vastuksekseni selviytyi odotetusti alkukisan kakkonen Wilhelm Tellin Aki Virtanen. Ottelu muotoutui melko mielenkiintoiseksi, sillä ottelun alussa minun taustan päälle alkoi osumaan auringon laskun vuoksi metsän reunasta heittäytyvä varjo, joka häiritsi sitten loppumatsista Akia. Ammuttiin Akin kanssa tasaisesti molempien vieden kierroksia ja päädyimme lopulta tasatulokseen 5-5. Pääsimme siis ratkaisemaan paremmuuden uusintanuolella. Ammuimme molemmat välittömästi ajan alettua ja osuimme lähes samaan paikkaan sillä erolla, että oma nuoleni oli kympin viivan päällä ja Akin nuoli hieman auki viivasta, joten vain ottelun tällä kertaa nimiini. Samalla sain karistettua reilun vuoden ajan vaivanneen pudotuskisapeikon niskasta. Tämä oli ensimmäinen settisysteemi kilpailu, jonka voitin ja kisamuoto on kuitenkin lanseerattu jo reilu vuosi sitten käyttöön.   

Kilpailusta jäi todella paljon hyvää käteen, oma alkukilpailun ennätys, loistavat pudotuskierrokset ja lopulta kilpailun voitto äärimmäisen tiukalla tavalla. Usko omaan tekemiseen taas kasvoi roppakaupalla ja vielä kuitenkin jäi varaa parantaakin. Seuraavan kerran kilpailen Helsingissä Tellin FITA:ssa 18.6.

Add Comment
 
MM-karsinnat, osa II, Eerikkilän urheiluopisto 6.3.2011 03/06/2011
0 Comments
 
MM-karsintojen toinen päivä takana ja hyvä fiilis kisan voitosta. Lopputulemana kasailin tänään pisteitä yhteensä 1332, joka jäi ainoastaan pisteen omasta viime kesänä ampumastani ennätyksestä.

Alku aina vaikeaa, joten 90m ei mennyt ihan odotusten mukaan. Ammuin ihan kohtuullisia nippuja, mutta jos niitä ei osoita keskelle ei niistä kerry pisteitäkään. Loppuun kuitenkin ryhdistäytymisliike ja 55 sarjalla pisteitä 307, jolla menin pisteellä Virtasen Akin ohi tämän matkan ja päivän kärkeen.

Toisella matkalla ammunta jo alkoi sujumaan sinne päin varsinkin loppua kohden ja pistelin 70m tulokseksi 333, joka meni normaaliin treenivauhtiini suhteuttaen ihan ok:sti. Pitkien matkojen jälkeen pidettiin lunchi tauko ja jatkettiin 50m ammunnalla. Tämä sujuikin jo sitten mallikkaasti ja yhtä pään lahoamisesta johtunutta seiskaa lukuunottamatta ammuin välillä jopa kiitettäviä grouppeja lopettaen 59 sarjaan kokonaispisteilla 336.

Viimeinen matka lähti käyntiin täydellisesti. Helpolla nopealla ja varmalla ammunnalla täydellä 60 pisteellä sisältäen 5x X ja yksi räkäkymppi, jokä jäi ehkä jonkun sadasosan auki X:ltä. Jatkoin samaa mallia vielä kolme kierrosta, mutta X:t alkoivat harvenemaan ja parilla viimeisellä kierroksella kait joku alitajunnasta alkoi huutelemaan jotain, joten muuutama nuoli pääsi karkaamaan 9 puolelle. Kuitenkin 30m oma ennätys 356 lämmitti mieltä, vaikka sitä en ennätykseksi pääse kirjaamaankaan, sillä hallikisat on hallikisoja.

Viikonlopulta kokonaispisteitä kertyi 2651 (1319+1332), joka oli pisteen yli oman tavoitetulokseni. MM-karsinnan osalta sain kurottua kahdella viimeisellä matkalla mukavasti kaulaa seuraaviin, joten tästä on hyvä jatkaa MM-karsintojen viimeiseen osa-kilpailuun, joka ammutaan Turkissa huhtikuussa Antalyan Euroopan GP-kisan yhteydessä. Vielä lyhyenä yhteenvetona viikonlopulta, ei täydellistä, mutta hyvää perussuoritusta, jonka tasoon olen erittäin tyytyväinen tässä vaiheessa kautta.
Add Comment
 
MM-karsinnat osa 1, Eerikkilän urheiluopisto 5.3.2011 03/05/2011
0 Comments
 
MM-karsintojen ensimmäinen FITA kolmesta vedettiin tänään Eerikkilän urheiluopistolla.Huomenna ammutaan toinen FITA ja sen jälkeen viisi parasta jatkaa huhtikuussa Turkin Antalyassa ammuttavaan Euroopan GP kilpailuun, jonka alkukilpailun FITA lasketaan kolmanneksi tulokseksi. Tämän kolmen FITA:n yhteistuloksella kolme parasta lähtee edustamaan Suomea Italian MM-kisoihin heinäkuussa.

Oma ammunta kulki mukavasti, mutta vaihtelevasti. Pisteitä kisasta kertyi 1319, joka riitti tämän FITA:n voittoon. Matkatuloksista 90m antoi 311 pistettä vaihteluvälillä 50-54.Toiselta eli 70m matkalta keräilin vaatimattomat 326 pistettä vaihteluvälillä 52-57. Mukaan mahtui viimeiseen sarjaan yksi blackout 5:n ja muutenkin tähtäinmerkki oli hieman hakusessa. Pitkien matkojen jälkeen olin toisella sijalla 9 pistettä jäljessä Virtasen Akia.

Lounaan jälkeen ammuttiin pari harjoitussarjaa ja jatkettin 50m, joka antoi pisteitä 330 vaihteluvälillä 53-56. Varsinkin tältä matkalta osumat olivat suurimmalta osalta todella hyviä, mutta pää vähän hannasi vastaan todellista osumista, joka sitten näkyi muutamina huonoina osumina. Ennen viimeistä matka olin 2 pistettä jäljessä Akia ja sain eron kiinni n. puolessa välissä 30m, joka lopulta päättyi pisteisiin 352, kun kaikki kierrokset mahtuivat 58-60 väliin.

Kaiken kaikkiaan hyvä päivä ampua jousella ja loppuviimein voi todeta, että yllättävän paljon sai sössiä saaden silti kasaan kelpo tuloksen. Parantamisen varaa jäi vielä siis melkoisesti, joten huomenna on tarkoitukena pistellä tikkuja sitten oikeasti keskelle taulua.
Add Comment
 
A2A kilpailu Virrat 26.2.2011 02/26/2011
0 Comments
 
Tulipas vedettyä sitten reilumpi kisapäivä Virroilla A2A kisan merkeissä. Laukauksia kertyi 8 h aikana yhteensä 259, joista 204 laskettiin mukaan kilpailuun.

Matkasin Lindroosien kyydissä kisapaikalla ajoissa aamulla ja alkuun tuli vedettyä reilusti harkkalaukauksia alle. Aloitin kilpailun alaseiskalla, joka oli A2A säännöillä 6:n. Jostain syystä korkeusmerkkini oli totaalisen eri harkkakentällä ja alku menikin sitten tähtäimen säätämiseksi. Ensimmäinen lohko menikin rämpimisen merkeissä pisteillä 108, 111, 116, 115, 116, mutta jatkoin kuitenkin heittämällä seuraavalle kierrokselle.

Toisella kierroksella ammunta jo pikkuhiljaa lähti käyntiin, mutta tässäkin oli alussa ongelmia samoin kuin loppuun tuli tössittyä oikein kunnolla. Pisteet tältä kierrokselta 111, 117, 115, 117, 113 ja voittopisteissä olin ilmeisesti kolmas, mutta menin tästä lucky looserina jatkoon. Kolmannella kierroksella sainkin sitten ammunnan toimimaan ja keräilin kasaan pisteet 114, 116, 115, 116, 117 voittaen lohkon 8 voittopisteellä ansaiten paikan finaaliin. Ainoa häviö tuli Kivimaalle yhdelä pisteellä ammuttuani viimeisellä kolmella nuolella yhden kasin.

Semifinaalissa vastassani oli toisen lohkon kakkonen Marko Järvenpää. Jostain syystä en saanut ammuntaa kulkemaan ja osumat vetivät pahin oikealle, joten hävisin matsin suoraan 0-6 omien kierrosteni ollessa 29, 26, 27. Pronssiottelussa pääsin sitten revanssi makuun kohdatessani Kivimaan Timon. Ottelun ratkaisu meni viimeiselle kierrokselle, jolla ratkaisin pelin edukseni pistein 7-3 vetämällä bingon, vaikka jouduin vielä purkamaan viimeisen suoritukseni kerran. Pronssiottelussa ammunta kulki taas mukavasti pistein 30, 29, 28, 29, 30.

Hyvä päivä, paljon nuolia ja hieno kisa. Vaikka jouduinkin vielä tunnustamaan muutaman talja-ampujan itseäni paremmaksi, oli päivä kokonaisuutena hyvä ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Seuraavan kerran mittelöidäänkin sitten viikon päästä Eerikkilässä MM-karsinnan osan I merkeissä.

Add Comment
 
18m VAASA 5.2.2011 02/07/2011
0 Comments
 
Tulipa sitten roiskaistua viime viikonlopun toisinto tällä kertaa kotikisoissa. Tosin ammunta oli teknisesti huomattavasti sujuvampaa ja varmempaa, mutta kun ei saa osumia kympille, niin ei voi ola ihan tyytyväinenkään. Tulos kuitenkin sivusi kauden ennätystäni 578 ja riitti selkeästi voittoon, joten sen suhteen olen kyllä tyytyväinen.

Ensimmäinen puolisko oli melkoisen tasainen. Ammuin 3x28, 4x29 ja 3x30 pisteen sarjat ja kokonaistulokseksi 290. Toinen puolisko oli teknisesti ensimmäistä puoliskoa parempi ja ammunta suoraviivaisempaa, mutta että tästä ei olisi tullut liian hyvä, niin jollakin ihmeen konstilla pystyin jäätymään yhdellä suorituksella siten, että osuma löytyi lopulta seiskalta asti ja tältä kierrokselta pisteitä vain 26, joka tiputti lopputulosta aikalailla. Muut kierrokset olivat 2x28, 4x29, 3x30. Toisen puoliskon tulokseksi siis 288 ja yhteistulokseksi 578.

Positiivista kisassa oli se, että ammunta oli nyt sujuvampaa kuin edellisenä viikonloppuna, joten eiköhän ne osumatkin siekltä ala pikkuhiljaa löytymään. Oikeastaan osumat jo löytyivätki, mutta avin yhteen spottiin kolmesta, johon ammuin kisan aikana täydet 20 pistettä. Mielenkiintoisen lisävivahteen sain kisaan merkkaamalla varjotulosta taljasäännöillä eli kympiksi lasketaan vain X10. Tulokseksi 275+277=552, joka osoittaa, että ammuin toisella puoliskolla huomattavasti keskemmälle nuolia kuin ensimmäöisellä kierroksella, mutta huonot olivat sitten vastaaavasti kauempana.

Seuraava kisaesiintyminen taitaakin olla sitten vuorossa Virroilla A2A kisassa.
Add Comment
 
18m kilpailu, Tapanila, 29.1.2011 01/29/2011
0 Comments
 
Tuli avattua vuosi 2011 Tapanilassa 18m kisan merkeissä. Olipa mielenkiintoinen fiilis ampua, kun odotukset olivat korkealla, mutta aikaa edellisestä kisasta jo jonkin verran, joten sain kunnon kisajännityksen aikaan.

Harjoitusnuolila tikkasin kivasti keskelle, mutta kun kisa alkoi hieman haparoiden kahdella 28 pisteen sarjalla. Muutaman kierroksen jälkeen pääsin rytmiin ja ampuilin loppupuoliskolle kolme bingoa ja yhden 28 muiden mennessä keskiarvolla 29, joten ensimmäiseltä puoliskolta kasaan 290 pistettä.

Toinen puolisko alkoi mukavasti pisteillä 29 ja 30, mutta kaksi seuraava kierrosta ampuilinkin sitten oikealle laidalle, joista pisteet 27 ja 28. Loppu menikin sitten tasaisesti 29 pisteen sarjoilla, ja toisen puolen tulokseksi 288. Henkisesti kisa oli melkoisen raskasta ammuntaa, sillä olin asettanut itselleni tulostavoitteen 580, jota yritin rikkoa liian tosissani ja ammuin toisen puoliskon lopussa lähes kaikilla kierroksilla viimeisen nuolen ysille. Joka tapauksessa tulos oli kuitenkin kauden ennätykseni 578, josta on hyvä lähteä parantamaan, sillä pisteitä jäi kyllä vielä reserviin.
Add Comment
 
<< Previous
Forward >>

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed