Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
MM-karsinnat Tampere 13-14.6.2009 06/14/2009
0 Comments
 
Toinen MM-karsintaviikonloppu käytiin Tampereella, jonka lopputuloksena oli osaltani MM-karsintojen voitto ja paikka Korean kisakoneessa.

Ensimmäisenä päivänä ammuttiin 70m-kierros ja finaalit. Alkukisassa ammuin tuloksen 331+312 = 643 ja olin vasta sijalla 4. Ryhdistäydyin kuitenkin pudotusotteluihin ja ammuin kisan lopputuloksena kultaa sarjalla 108, 110, 105, 108, 103. Toiseksi kisassa tuli Kurikan Ryhdin Antti Mansukoski ja kolmanneksi Tampereen Jousiampujien Petri Malinen.

Toisena päivänä ammuttiin FITA-kierros, jolla sain kerättyä pisteitä kasaan seuraavasti 291, 314, 323, 343 = 1271. Tulos jäi ilmaan nähden melko vaisuksi ja lopullinen sijoituksenikin oli vasta 3, johon ei voi olla kovin tyytyväinen. Kisan voitti kurikan Antti Mansukoski pistein 1291 ja toiseksi sijoittui helsinkiläinen Matti Hatava pistein 1284.

Yhteenvetona koko viikonlopusta voisi sanoa, että omassa ammunnassa oli havaittavissa hieman turhaa yrittämistä ja MM-karsinnan aiheuttamaa ylimääräistä jännitystä, joka selvästi vaikutti tulokseen. Viikonlopun lopputuloksena oli joka tapauksessa kuitenkin MM-karsintojen voitto, joten tavoitteet täyttyivät ja nyt voi ryhtyä keskittymään kauden päätavoitteisiin, ensin Universiadeihin heinäkuussa ja sitten MM-kisoihin Syyskuussa.

Seuraavan kerran kilpailen parin viikon päästä kotikisassa Vaasan Fitalla.
 


Comments




Leave a Reply

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed