Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
Itsenäisyyskisat Vaasassa 5.12.2009 12/05/2009
0 Comments
 
Vuoden viimeinen kisa käytiin kotikentällä Vaasassa Diana-57 treenihallilla 5.12.-09. Odotukset kisaan olivat kovat, sillä syksyn treenit ovat sujuneet mukavasti ja edellisviikonlopun Porin kilpailussa syntyi jo jotain tulokseksikin kehuttavaa. Kilpailua edeltäneen viikon harjoitukset tosin eivät olleet menneet ihan putkeen, sillä harjoitusmäärä jäi vähäiseksi töiden ja muiden hoidettavien asioiden vuoksi.

Treenikierrokset alkoivat melko nihkeästi ja en saanut tekemistä yhtä vahvaksi kuin mitä se on treeneissä tai mitä se oli edellisviikonloppuna Porissa. Kilpailu käynnistyi melko vaisusti ja ammuin ensimmäiselle puoliskolle todella monta kahdeksikkoa ja jopa yhden seiskankin, jonka johdosta tuokseksi vaivaiset 283, jolla olin jaetulla toisella sijalla Matti Hatava takana joka aloitti tuloksella 285. Toisella puoliskolla runnoin tekniikan parempaan kuosiin ja pystyin nostamaan toisen puolen tulokseksi 290, joka on tuloksena hyvää tasoa. Tällä lopputulokseksi 573, joka riitti pisteen erolla kärkipaikkaan ja Matti Hatavan kaatamiseen alkukisassa.

Pudotuskierroksien ensimmäisessä ottelussa tiputin seurakaveri Aki Vainionpään jatkosta tuloksella 112 ja toisella kierroksella päihitin Turun Juuso Huhtalan tuloksella 116, joka oli jo kohtuullisen hyvää tasoa. Semifinaalissa olin häviöllä viimeiselle kierrokselle asti, jossa kuitenkin rutistin hyvällä ammunnalla voiton kotiin, kaataen seurakaverin Pentti Laurilan pisteillä 114. Finaalissa vastaani asettui loistavasti koko päivän ampunut WT:n Laura Kourula. Finaali aloitukseni oli kerrassaan surkea ammuttuani tuloksen 25, kun Laura fiilisteli täydet 30 pistettä. Parilla seuraavalla kierroksella sain pisteen kiinni, mutta viimeisellä kierroksella Laura kuittasi eron takaisin nuolteni jäätyä ysin puolelle. Näin ollen otin selkeästi turpiin tuloksella 111-117 ja lopulliseksi sijoitukseksi hopeapaikka. Kourulan Lauralle täytyy osoittaa suuri tunnustus ja onnittelut huikean hyvästä ammunnasta, sillä Lauran finaali tulos jäi ainoastaan pisteen päähän naisten SE-tuloksesta ollen samalla hänen oma ennätyksensä! 

Seuraava kisa Kouvolassa 9.1.2010.
 


Comments




Leave a Reply

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed