Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
Maalisnuolet, Teuva 18m, 27.3.2010 04/02/2010
0 Comments
 
Teuvalla kisailtiin omalta kohdaltani niin sanottujen kotikisojen merkeissä maaliskuun lopulla 18m matkalta. Harjoitusnuolet menivät tähtäinksikon säätämiseen, koska olen keskittynyt SM-kisoista asti EM-karsintoihin ja säätänyt jousen ulkomatkoja varten treenaten 30m-50m. Unohdin sitten tarkistaa, että tähätimen säätövara riittää 18m:lle.Treenikierrokset riittivät kuitenkin hyvin asetusten pistämisessä kuntoon.

Ensimmäisellä puoliskolla ammuin alkuun 2 x 28 ja sitten tasaista 29 p settiä loppuusn asti yhtä 28 settiä lukuunottamata. Ensimmäiseltä puoliskolta pisteitä kasaan siis 287 erittäin tasaisella ammunnalla.Toinen puolisko oli vähän vaihtelevampi, alkuun ammuin kolmen kympin kierroksen, mutta kisan puoliväliin mahtui 27 pisteen settikin. Viimeisellä kierroksella puristin tauluun bingon, joten pääsin lopettamaan tämän hallikauden täyteen kierrokseen.

Kokonaistulokseksi Teuvan kisoista kertyi siis 574 pistettä, joka on ihan ok-tasoa, tosin paremminkin olisi voinut mennä. Joka tapauksessa viime aikojen keskityminen on ollut täysin EM-karsintapainotteinen ja treenaaminen on keskittynyt pidemmille matkoille,joten 18m tuloksesta ei ollut odotettaissakaan huipputulosta, sillä ainakin minun täytyy henkilökohtaisesti treenata 18m, jos haluan ampua huipputuloksia siltä matkalta.

Seuraavana on vuorossa sitten EM-karsinnat Luulajassa 3-4.4.2010m jossa ammutaan FITA+70m-kierros.
 


Comments




Leave a Reply

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed