Antti Tekoniemi
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Yhteystiedot
  • Kuvia
  • Linkit
Kymi Archery Open, Iitti 10.7.2010 07/10/2010
0 Comments
 
Tänä viikonloppuna ammutaan Iitissä Kymi Archery Open, joka lunasti mielestäni jo ensimmäisen päivän jälkeen paikkansa ennakkoon mainostettuna erilaisena ja arvokkaana jousiammuntakilpailuna. Kisapaikka on todella upea, taustarivi vaikuttava, kisajärjestelyt toimivat ja koko kentällä vallitsee todellisen ison urheilujuhlan meininki.

Oma ammuntani oli tänään todella vaikeaa. Olen kamppaillut tässä pari viikkoa vetopuolen olkapään kanssa ja se näkyi myös tekemisessä ja erityisesti tuloksessa. Sain kasaan tuloksen 1303, joka kertyi matkatuloksista 295, 317, 337, 354. Mielenkiintoista tässä päivässä oli se, että vaikka päivä oli todella vaikea, niin pystyin venymään lyhyillä matkoilla todella hyviin tuloksiin. Erityisen tyytyväinen olen 50m tulokseen, koska sillä matkalla sain ammunnan toimimaan lähestulkoon samalla tavalla kuin treeneissä ja tulosta kertyi kuin varkain todella hyvin. Lisäksi onnistuin ampumaan 30m:ltä oman ennätykseni, johon täytyy olla tyytyväinen, sillä varsinkin tämä matka on ollut minulle aina vaikea. Pitkistä matkoista ei jäänyt suuremmin kerrottavaa. Molempia matkoja lähinnä leimasi se, että ammuin suurimman osan nuolista ihan hyvin niputtaen, mutta tuhosin tuloksen muutamalla todella huonolla osumalla.  

Kilpailun voitto ratkesi mielenkiintoisesti vasta kymppien laskemisen jälkeen. Olin puolessa välissä kisaa häviöllä yhteensä 14p kisaa johtavalle Hatavan Masalle, mutta kuroin eron kuitenkin kiinni 50m matkalla saadessani hyvän onnistuman ja viimeiselle matkalle lähdin vain pisteen takaa-ajo asemasta. Tilanne vaihteli tasatuloksen ja minun kolmen pisteen takaa-ajo asemalla siten, että ennen viimeistä kolmea nuolta olin pisteen jäljessä. Pistin viimeiset nuoleni kympille ja Masa missasi yhden ysille, joten päädyimme tasatulokseen. Kymppien laskemisen jälkeen FITA-voitto minulle erolla 67-55.

Kilpailu jatkuu huomenna 70m kierroksella, jonka jälkeen 70m ja FITA lasketaan yhteen ja pistetään porukka pudotuskaavioon, jonka mukaan määräytyy lopulliset sijoitukset.  

 


Comments




Leave a Reply

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Tukijat

    Picture
    Picture
    Picture
    Picture

    Mediassa!

    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)

    Kategoriat

    All
    Harjoitusleirit
    Kansainväliet Kisat
    Kansainväliset Kilpailut
    Kansainväliset Kisat
    Kansalliset Kisat
    Karsintakisat
    Media
    Sm Kisat
    SM Kisat
    SM Kisat

    Arkisto

    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed