Itsenäisyyskisat, Vaasa 3.12.2011 12/03/2011
Kotikisat takana ja hyvä mieli! Voitin ensimmäistä kertaa nämä yhdet suomen perinteikkäimmistä kisoista Dianan kisapaidassa. Olen voittanut kisan kerrana aiemminkin vuonna 2006, mutta silloin edustin vielä Teuvan Jousiampujia. Harkkanuolet sujuivat mukavasti, mutta olivat enemmänkin tunnustelua, jotta saan pidettyä tekniikan haluamassani mallissa. Kisa alkoi varovaisesti ja missasin useita kymppejä, jonka vuoksi neljän kierroksen jälkeen kasassa oli vain 114p. Viidennellä kierroksella pääsin siihen paljon puhuttiin "flow-tilaan" ja ammuin viimeisten kuuden kierroksen aikana vain yhden nuolen pois ympiltä, joten tarkastin ensimmäiseltä puoliskolta loistava tuoksen 293. Toinen puolisko lähti käyntiin hieman puoltavasti ja se teki alkuun turhaa haeskelua ja varovaisuutta, josta en oikein päässyt eroon koko kierroksen aikana. Tulos tipahtikin melkoisesti ekasta puoliskosta, kun sain kassan vain 285p. Kokonaistulokseksi siis 578, joka on kauden toiseksi paras suoritukseni ja riitti komeasti alkukisan voittoon. Pudotuskisoissa hoidin ensimmäisen matsin kotiin puhtaasti 6-0 kurikkalaista junioria Lehtimäen Jonia vastaan. Semifinaali menikin sitten jäsentenvälisenä otteluna, jossa jouduin antamaan yhden kierroksen Laurilan Pentille, mutta tulos 117 ja pistet 6-2 veivät kuitenkin kultaotteluun. Päätösmatsi menikin sitten tasaisissa merkeissä Kurikan Matias Kontiota vastaan- Voitettiin kierrokset vuorotellen ja lopulta vein viidennen kierroksen tasatilanteista 4-4- voittoon 6-4, pistein 29-28. Pistetasokin pudotuksissa oli odotusarvossa, sillä laskeskelin ampuneeni kaikki pudotukset läpi 29 kekiarvolla. Hyvä kisa ja taas opin paljon tekemisestäni, viimeisen viikon aikana olen saanut paljon varmuutta ja luottoa tekemiseeni. Seuraavat kisat käydäänkin sitten parin viikon päästä Saksassa, kun osallistun Berlin Archery Open kisaan. CommentsLeave a Reply | Antti Tekoniemi
Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni. TukijatMediassa!Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011) Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011) Haastattelu MM-kisat (8.7.2011) Pohjalainen 5.7.2011 Urheiluruutu 2.7.2011 Trissa-TV - Jousiammunta (19.7.-10) Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010) KategoriatAll ArkistoFebruary 2012 |



RSS Feed