Valmistautuminen tälle vuodelle oli aikalailla kevyempi kuin aiempina vuosina. Nyt kun on tullut pidettyä kevyempää treenamisen suhteen, niin en ole käytännössä omalla hallilla pitkää matkaa paria lyhyttä kokeilua enempää ampunut. Sen verran kuitenkin tsekkasin kotona ulkona edellisenä päivänä, että merkki oli suurinpiirtein 70m tiedossa.
Alkukisa jäi melko vaatimattomaksi ampuessani tuloksen 319 + 327 = 649. Varsinkin ensimmäisellä puolikkaalla tuntui että osumat hyppi sivusuunnassa melko paljon ja vaikka sarjat olivat minimissään 51 tasoa, niin niitä parempia sarjoja jäi aika niukasti tuloskorttiin. Toisella puolikkaalla tekeminen oli hieman parempaa ja yksi 59 pisteen sarja nosti keskitasoa roimasti. Sijoitukseksi muodostui tällä kerralla 2 sija alkukisan jälkeen, kun Nikkasen Markus ampui loistavasti ja pisti 10 pistettä paremmin tikkuja keskelle.
Pudotuskierorksille sain ensimmäiselle kierrokselle vapaan. Toisella kierroksella Markus Saxlin pisti sitten minun kannalta pelin jännäksi, johtaen ottelua 4-2, kun hävisin ensin yhden setin hänelle Markuksen onnistuessa loistavasti ja sitten seuraavaan settiin minulla jäi yksi nuoli sormiin mennen kokonaan ohi taulusta. Kampesin kuitenkin ottelun voittoon pistein 6-4. Toisella kierroksella Jade Helala otti yhdet settipisteet loistavalla ammunnalla minun voittaessa ottelun 6-2. Semifinaalissa nuoleni löysivät otteluissa parhaiten keskelle ja voitin Petäjän Nikon suoraan 6-0. Finaalissa vastassa oli odotetusti Nikkasen Markus. Ottelu oli kokonaisuudessaan äärimmäisen tasainen meidän ampuessa kaksi tasuria pistein 28 ja 27. Finaalissa pisteet 26 ei saakaan riittää ottelupisteiden voittoon ja tällaisia sarjoja mahtui kaksi jotka molemmat hävisin pisteellä, joten Nikkaselle kisan voitto 6-2 ja kiertopalkinto matkasi tänä vuonna Kokkolaan.
Tämä päivä ei ollut ollenkaan sitä tasoa mitä olen tottunut itseltäni odottamaan, jäätiin aika kauas normaalista tulostasosta. Tosin tämä oli kyllä enemmän kuin odotettua, ei näillä treenimäärillä mitään huipputuloksia varsinkaan 70m matkalta ole odotettavaa ampuakaan. Fiilis kisaamiseen oli kuitenkin hyvä ja oli mukava olla taas pitkän matkan viivalla ja olen todella tyytyväinen siitä, että voitto meni ansaitusti Kokkolaan kovassa kunnossa olevalle Nikkasen Markukselle.