Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

Kauden ennätys Riksussa

7/10/2024

0 Comments

 
Picture
Kauden ehdottomasti paras kisasää helli jousiampujia Riksun kolmannen iltakisasarjan kilpailussa upealla Riihi-Jousen kentällä. Upea kisasää mahdollisti myös loistavan tuloksentekomahdollisuuden, jonka onnistuin hyödyntämään hienosti. Kauden paras tulos 672 joka oli samalla moneen moneen kauteen paras tulokseni muutenkin. Viimeksi vuonna 2020 olen ylittänyt edellisen kerran 670, jolloin syntyi SE-tulos 679 ja lisäksi toinen huikea 676 tulos, molemmat Iitissä. Olipa hienoa juuri tähän kohtaan onnistua viimeistelykisassa ennen Pariisiin lähtöä.

Olen keskittynyt viimeisen viikon välineviritykseen Olympialaisia ajatellen ja olin vielä edellisenä päivänä hieman mietteliäs osallistumisen suhteen tähän kisaan, koska virityket oli vielä mielestäni vaiheessa. Sain kuitenkin jousen siihen malliin päivän virityssession päätteeksi, että päätin lähteä testaamaan kisaolosuhteeseen miten jousi ja mies toimii. 

Aamupäivällä ennen kisaa kävin kavereiden kanssa kiertämässä 18 reikää golffia Tammerissa, joka oli mukava lämmittelypuhde illan kisalle. Myöhäisen lounaan jälkeen ajelu Riksun kentälle ja alku menikin sitten tuttujen kanssa jutustelussa ja onnittelujen vastaanottamisesta Pariisin kisoihin valitsemisesta. Kisan alkuun ammuttiin kolme harkkasarjaa, jotka sujuivat mukavasti ja päätin harjoittelusession 59 pisteen sarjaan.

Kisa lähti käyntiin siitä mihin se harkkasarjoilla loppui, ensimmäisellä sarjalla ilmiömäinen 59 pisteen sarja, josta kuva tässä postauksessa, lähellähän se 60 pistettäkin oli tuossa. Koko ensimmäinen puolikas sujui ihan hurmoksessa, heikoin sarja 55 pistettä, mutta mukaan mahtui toinen 59 ja päätössarjana oli 58 yhdellä kasilla. Tulos ensimmäisestä puolikkaasta 343, joka taitaa olla paras puolikkaani mitä olen ikinä ampunut kisoissa, ainakin näin nopean muistelun pohjalta. Kymppejäkin kertyi käsittämättömän paljon yhteensä 24 eli 2/3 nuolista.

Tauon aikana taisi mieleen vähän hiipiä mahdollisuus hätyytellä SE-tulosta ja kun toinen puolikas lähti tiukalla nipulla, joka jäi kympin yläpuolelle ollen 53 pisteen arvoinen, tuli ehkä vähän turhaa puristusta. Toiseen sarjaan pari heikkoa osumaa ja vain 52 pistettä. Tämän jälkeen homma alkoi palautua uomiinsa perustasolle, mutta kympit oli tiukassa. Toiseksi viimeisellä sarjalla ammuin kaikki nuolet kympin ympärille 9,6 osuma-alueen sisälle, mutta jokainen tikku jäi ysille. Viimeiseen sarjaan löysin sopivan fokuksen, kun laskeskelin pisteitä, joita oli 20 yli 300 vauhdin. Mietin, että kun olen päivän aikana ampunut useamman 59 sarjan, niin nyt olisi sopiva hetki pistää 60 pistettä tauluun ja nousta kuitenkin vielä 330 puolikastasolle. Ihan täysin tässä en onnistunut, mutta kuitenkin upea 59 päätökseksi ja todella hyvä fiilis koko kisasta. Lopputulos oli siis 343+329=672, joka tosiaankin on kauden paras sekä paras tulokseni 4 viimeiseen vuoteen.
  
Mahtava viimeistelykisa ja voi sanoa, että olen valmis kilpailemaan Pariisin olympialaisissa. Nyt on jousi vireessä ja mieskin toimii, kuten pitää. Reilu viikko aikaa lähtöön, jonka aikana tarkoitus on vielä varmistaa varajousen viritykset kuntoon sekä tehdä nuolitestit niin, että Pariisissa kaikki on viimeisen päälle kunnossa välineiden osalta. Ammunnan osalta kaikki on loistavasti ja Pariisiin lähdetään nauttimaan keskelle ampumisesta, huikean hieno kilpailu on siis tulossa. 
0 Comments

Olympiapaikka

7/1/2024

1 Comment

 
Picture
Pitkäaikainen tavoitteeni ja unelmani muuttui tänään todeksi olympialaisten osalta. Saavutin suomelle paikan olympialaisiin ja tänään Suomen Olympiakomitea nimesi minut Pariisin osaksi Suomen olympiajoukkuetta.
 
Olen harrastanut jousiammuntaa 10-vuotiaasta pikkupojasta alkaen, joten voisi sanoa myös näin, että tänä vuonna jousiammuntauraa tulee täyteen 32 vuotta. Olympiaunelma alkoi kuitenkin varsinaisesti elämään mielessäni vasta aikuisiällä, tarkemmin sanoen vuodesta 2006 alkaen, kun minut valittiin Target2012 ryhmään, jonka tavoitteena oli Lontoon 2012 olympialaiset. Siitä valintahetkestä alkaen olympiaunelma on ollut mielessä lähestulkoon päivittäin, ehkä pois lukien vuoden 2016 jälkeistä noin 9 kuukauden mittaista breikkiä, joten voitte uskoa, että tämä merkitsee minulle todella paljon. Unelma, jota varten olen tehnyt 18 vuotta töitä ja vihdoin se on totta.
 
Vuosien varrella olen edustanut suomea yli 50 kertaa erilaisissa kansainvälisissä kilpailuissa käytännössä kaikilla muilla tasoilla MM-kilpailuissa, EM-kilpailuissa, Euroopan kisoissa, Universiadeissa, World Cupeissa, European Grand Prixeissä, Aasia Cupissa sekä olympialaisten Test Eventeissä. Tähän mennessä se kruunu, kaikkien urheilijoiden ylivoimaisesti merkittävin kilpailu tällä planeetalla olympialaiset on jäänyt kokematta, mutta nyt tämäkin muuttuu todeksi.
 
Tälle olympiadille karsinta järjestelmä olympiapaikkojen saavuttamiseen muuttui merkittävästi verrattuna aiempiin olympiadeihin. Minun näkökulmastani suoria paikkoja tuli jakoon 4 kilpailuun 2023 vuodelle Euroopan kisoihin ja MM-kisoihin ja vuodelle 2024 EM-kilpailuihin ja Antalyan World Cupiin. Kaikissa näissä kisoissa paikan saavuttamisen edellytys oli sijoittua henkilökohtaisessa kisassa 8 parhaan joukkoon ja olla siellä jakoperusteena olevien parhaiden maiden joukossa eli esim. MM-kisoissa oli jaossa 4 paikkaa, joten sijoittuminen 4 parhaan maan joukkoon ja edellytyksenä sijoituksen osalta olla 8 parhaan joukossa. Karsintaprosessin viimeisenä vaiheena oli käyttämättä jääneiden paikkojen jakaminen World Rankingin kautta. Tavasin karsintasysteemiä silloin heti julkaisun aikaan moneen moneen kertaan ja tein selkeän päätöksen, että tulen panostamaan tämän 2 vuoden periodin World Rankingissa menestymiseen ja määritin tavoitteekseni silloin 2022 vuoden loppukesällä olla 24.6.2024 World Rankingissa 50 parhaan joukossa.
 
Myös World Ranking järjestelmä muuttui samassa hetkessä oleellisesti. Mukaan tuli hallikisat ja maastokisat aiempien pelkästään 70m-kierroksen mukaisesti jaettujen World Ranking pisteiden lisäksi. Jaottelu pistekertymiin meni siten, että niihin laskettiin 4x70m kilpailu, 2x18m hallikilpailu ja 1xmaastokilpailu. World Ranking järjestelmään tuli myös ajallinen leikkuri, jossa viimeisen vuoden aikana saavutetut pisteet pysyivät täysimääräisinä, mutta siitä eteenpäin 4 kk välein pisteet tippuivat 75%, 50% ja 25% ja siis yli 2 vuotta vanhoja pisteitä ei lasketa mukaan. Tämä myös asetti valinnan eteen, että mihin kisoihin tavoittelee ja milloin sillä budjetti ja ajankäyttö on tietenkin rajallista, kun tässä samaan aikaan on normaalisti työelämässä. Painotin kisakalenterin melko vahvasti viimeiselle vuodelle, josta tiesin pisteiden pysyvän täysimääräisinä, mutta ennen sitä kiersin kuitenkin jo kaudella 2022-2023 hallikisoja. Näin jälkikäteen ajateltuna, täytyy sanoa, että onnistuin strategisesti loistavasti tässä pisteiden metsästyksessä.
 
World Ranking näkökulma oli minulle oikea, omassa mielessäni oli helppo suhtautua olympiatavoitteeseen sarjamuotoisesti hakemalla hyviä sijoituksia ja kisaamalla usein. Tähän kahteen vuoteen on mahtunut koko urheilu-urani mittapuulla iso määrä loistavia onnistumisia. Kruununa tietenkin vuoden 2023 maasto EM-hopea, joka oli oma ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali ja tuli kyllä yllätyksenä. Olen aina pitänyt todella paljon maastoammunnasta, mutta kun resurssit on täytynyt suunnata omien tavoitteiden eteen, niin en ole kertaakaan aiemmin maastoarvokisoissa käynyt. Nyt tuli mahdollisuus, koska se oli osa World Rankingia. Toinen todella kova suoritus oli vuoden 2023 MM-kilpailut, joissa sijoituin 17 sijalle, joka sivuaa omaa parasta MM-tason sijoitustani taulu-MM-kisojen osalta. Kokonaisuudessaan kiersin yhteensä 12 kilpailua kahden vuoden aikana, joista 7 parhaasta kilpailusta pisteet tulivat mukaan ja keräsin näistä yhteensä 107 pistettä, jotka oikeuttivat sijaan 44.
  • 34 pistettä - Maasto EM-kilpailut 2023 - hopea
  • 20 pistettä - MM-kilpailut 2023 – 17 sija
  • 14 pistettä - EM-kilpailuiden olympiakarsinta – 9 sija
  • 14 pistettä - Nimes Indoor World series hallikilpailu 2024 – 9 sija
  • 12 pistettä - Euroopan kisat 2023 – 17 sija
  • 7 pistettä - Nimes Indoor World Series hallikilpailu 2023 – 9 sija
  • 6 pistettä - EM-kilpailut 2024 – 33 sija
  • 107 pistettä - Yhteensä - sijoitus 44 World Ranking
 
Varsinaisen olympiapaikan varmistuminen meni viime metreille. Meillä oli käsitys Turkissa Antalyan World Cupin alkaessa, että todella isolla todennäköisyydellä henkilökohtaisia paikkoja tulee jakoon vähintään 2kpl World Rankingin kautta, sillä joukkueiden osalta kaksi paikkaa jaettiin jo alkuperäisen olympiapaikkaproseduurin mukaan joukkue World rankingin kautta ja siellä oli sellaisia maita, joilla oli jo yksilöpaikat varmistettuna varmimpina joukkuepaikan ansaitsijoina. Näiden paikkojen tiedettiin siirtyvän henkilökohtaiselle puolelle World Rankingiin, mutta lisäksi Team Manager Meetingissä oli uumoiltu, että mahdollisesti tulee jokin extra paikka, sillä kaikki paikan ansainneet maat eivät ole vahvistanut osallistumistaan, johtuen olympialaisten minimituloksen puuttumisesta, joka oli miesten puolella 640 pistettä. Kun World Cup alkoi, minä olin toisena listalla maista, jotka eivät olleet saaneet paikkaa ja siis kiinni näissä lähes varmoissa joukkuepaikoista vapautuvissa paikoissa. Olipahan todella jännittävät paikat, kun seurattiin oman kilpailuni päätyttyä pudotuksia, joissa oli 2 maata, joiden edustajilla oli mahdollisuus mennä minun ohi. Niin siinä vain kävi, että Luxemburgin kaveri ylsi hurjaan suoritukseen ja voitti lähes mahdottomat vastustajat ja meni pisteellä minun ohi ja tipuin siis listoilla 3 maaksi, joka ei ollut saavuttanut paikkaa. Tämän jälkeen jäätiin jännittämään, että montako paikka sieltä loppujen lopuksi jaetaan ja tiedon piti tulla ma 24.6. joka oli muuten melko pitkä päivä odotella tuloksia, joita ei sitten sinä päivänä edes tullut. Helpotus oli valtava, kun tiistai aamulla alkoi puhelin laulamaan positiiviseen sävyyn, että paikka on suomelle varmistunut. Paikkoja tuli jakoon yhteensä 3 kpl ja Suomi yhtenä näistä. Tämän jälkeen vielä ns. hiljainen aika omalta osaltani jatkui tähän päivään, kun olympiakomitean seuraava joukkueeseen valintapäivä oli 1.7. joten nyt kun on vielä nimi vahvistettuna edustajien joukossa, on aika juhlia!
 
Tässä kohdassa täytyy jo kiittää kaikkia niitä ihmisiä jotka ovat olleet myötä vaikuttamassa urallani tämän tavoitteen saavuttamista
  • Vaimoni Siling – Aina tukemassa ja kannustamassa ja omalla ihanalla positiivisella persoonallaan auttanut minua kehittymään ihmisenä ja puskenut kohti tavoitteitani
  • Äiti ja isä – Valtava kannustus ja tuki on ollut aina läsnä joka tilanteessa.  
  • Perhe, niin sisarukset heidän lapset kuin tädit enot sedät, serkut jne. – Kannustusta ja mielenkiintoa urheilu-uraani liittyen on riittänyt aina kun on tavattu
  • Kaverit – Ei sellaista kaveria löydykään ystäväpiiristäni, joka ei olisi ollut osa tätä matkaa. Kiitos ja kumarrus kaikesta kannustuksesta ja mukana elämisestä.
  • Miika Aulio – Target2012-ryhmän pystyyn pistäminen ja valintani silloin 2006 tähän ryhmään sekä vaikutus ja läsnäolo koko 18 vuoden taipaleella on ollut yksi avaintekijöistä tähän onnistumiseen
  • Juha Viitaoja – Vuonna 2006 lähdettiin tekemään yhteistä projektia 20212 tavoitteisiin ja ilman tätä ei oltaisi nyt tässä
  • Jorma Luhtala – Pikkupoikana aloittaessani jousiammunta harrastusta, ilman sitä sinun valtavaa innostusta mahdollistaa lajin harrastaminen Teuvalla, ei tätä tarinaa olisi syntynyt
  • Tiina Röning – viimeinen parin vuoden matka mentaalivalmennuksen parissa on vahvistanut pystymistäni niissä tärkeimmissä paikoissa – iso kiitos
  • Arttu Peltola – vuodesta 2016 alkaen on kroppaa huollettu kuntoon muutaman viikon välein mahdollistaen, että olen ollut aina fyysisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa kisoissa
  • Jousiammuntayhteisö - Olen saanut kiertää upeiden ihmisten kanssa kisoja, leirejä yms. ja kokea niin onnistumiset kuin epäonnistumiset. Millä tahansa porukalla ollaan oltukin liikkeellä niin tuki on aina ollut valtavaa ja se on yksi tämän lajin hienouksista.
  • Työnantajani – kiitos kaikille työnantajilleni sekä esimiehilleni koko tältä ajanjaksolta. Hienoa, että kaikki erikoiset lomatoiveeni ja tarpeeni aina on tullut huomioiduksi ja ne on mahdollistettu, se on ollut tärkeä osa tämän tavoitteen saavuttamista. Tunne on etuoikeutettu, kun on saanut nauttia tällaisesta luottamuksesta.
  • Kaikki muut - Luonnollisestikaan tällaiselta ajanjaksolta kaikkia ei voi nimetä, mutta tosiasiassa listaa voisi jatkaa vielä valtavan monella nimellä. Kiitos joka tapauksessa jokaiselle, jonka kanssa on tässä matkan varrella tehty töitä yhdessä!
 
Olympialaiset alkavat 25.7. alkukilpailulla ja tämän jälkeen kaksi ensimmäistä pudotusottelua ammutaan ti 30.7 – to 1.8 jonain näistä päivistä, riippuen alkukilpailunsijoituksesta ja loput ottelut finaaliin saakka su 4.8. Valmistautuminen kilpailuihin jatkuu kuten mihin tahansa muuhunkin kilpailuun. Kaikki osaaminen on olemassa, joten ei ole mitään syytä muuttaa harjoittelussa mitään. Ennen kilpailuja pidän hieman lomaa, jonka aikana varmistelen, että välineet on kunnossa ja sitten lähden nauttimaan ampumisesta Pariisissa.
1 Comment

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            585             591
    70m            672             679
    FITA          1310           1337

    Maasto 24   345            346
    Maasto 48   662            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    June 2025
    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.