Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

Harkkaleirillä Turkissa

3/21/2026

0 Comments

 
Picture
Pitkästä aikaa tuli lähdettyä ulkomaille harjoitusleirille, tällä kertaa Turkkiin Belekiin.

Tässä kun on Olympialaisten jälkeen lähinnä vähän harrastellut ja ampuillut omaksi ilokseen silloin tällöin niin treeneissä kuin kisoissa niin, ajattelin, että nyt on aika ottaa taas askel takaisin KV-meininkiä kohti. Viime kesän meriiteillä tulin valituksi vuoden 2026 EM-kisoihin, jotka ammutaan toukokuussa Antalyassa, niin tämä oli ehkä se suurin tekijä, sillä suomessa jää treenikausi vähän lyhyeksi ennen tuota.

Päätös leirille lähdöstä oli täysin oikea. Pääsin ampumaan ison kasan nuolia Euroopan kärkiampujia vastaan niin alkukisan, timanttikaaviopudotusten kuin RoundRobinien merkeissä. Leiri oli Turkin maajoukkueen organisoima ja se järjestettiin Gloria sports Arenalla Belekissä. Käytännössä meillä oli yksi jalkapallokenttä siellä käytössä ja osallistujia noin 60hlö turkin lisäksi saksasta, espanjasta, briteistä, belgiasta, tsekeistä, romaniasta ja jenkeistä. 

Säät suosi oikein mukavasti +20 C lämpöastein eli shortsikelit lukuun ottamatta toiseksi viimeistä päivää jolloin vähän sateli. Jokainen harjoitus oli aikataulutettu siten, että aamu päivästä 9:00-11:30 ja iltapäivästä 14:30-17:00 ammuttiin jotain kisaa. Omia harkkoja sitten lähinnä noiden aikojen jälkeen. Otteluja tuli tosiaankin paljon ja mielenkiintoinen järjestelmä oi se, että he keräsivät kaikista kisoista tulokset ylös ja koko kisasta muodostui yksittäisen nuolen tuloskeskiarvo, jonka mukana viikon päätteekis voittajille osoitettiin arvostusta.

Omalta osalta tulostaso oli ihan kohtuullista tilanteeseen nähden. ensimmäinen alkukisa 657 ja sitten yleisesti otteluissa siinä noin 9 pisteen nuolikeskiarvolla. Yhden nuolen onnistuin viikon aikana ampumaan vahingossa väärään tauluun joten se hieman laski koko viikon keskiarvoa, sen olleessa 9,021 ja sijoituksen muodostuessa 18 noin 27 tähtäinjousi miehen porukassa.

Ehdottoman hieno ja hyvä leiri ja mikäli vain mahdollista niin tänne kyllä kannattaa lähteä muulloinkin. Parempaa paikkaa saada oikeasti kovia kansainvälisiä otteluita paljon en tiedä, tämä oli minulle henkilökohtaisesti kilpailuharjoittelun näkökulmasta paras leiri ikinä.

Viikkoon onneksi sai sisällytettyä hieman muutakin sillä tämä oli talvilomaviikkomme Silingin kanssa. Asuimme AirBnB:ssä ja meillä oli auto vuokralla joten pääsimme kulkemaan ympäriinsä. Olimme varanneet kolme kierrosta golffia, kenttinä Sueno Golfin Dunes, Lykia ja Cullinan golfin Olympos. Upeita kenttiä jokainen ja täysin erilaisia, nautimme kyllä suuresti golf kauden avauksesta. Lisäksi kebabia tuli syötä joka lähtöön ja kävimme tutustumussa myös suurimpaan missään näkemääni ostoskeskukseen Land of Legendsiin, joten ihan lomailun näkökulmastakin reissu oli todella onnistunut.

0 Comments



Leave a Reply.

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            586             591
    70m            652             679
    FITA                             1337

    Maasto 24   345            346
    Maasto 48   662            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    March 2026
    January 2026
    November 2025
    August 2025
    July 2025
    June 2025
    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed