Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

Keuruulla maastokauden avauksessa

4/28/2025

0 Comments

 
Picture
Tänä vuonna olisi tarkoitus kiertää maastokisoja niin paljon kuin vain oman kalenteriin sopii ja kisoja on tarjolla. Kauden avaus lähtikin siis heti ensimmäisestä kisasta, jonka Keuruulaiset ansiokkaasti järjestivät loistavissa maastoissaan.

Valmistautuminen tähän maastokisaan oli vähän erilainen kuin aiempina vuosina. Pidin ensin pari viikkoa sitten maastokurssin oman seuran porukalle Tampereella ensin teoriaosuudella luolalla ja sen jälkeen sitten käytännön harjoitteilla Sasin maastoissa PJM:n radalla. Teoria osuus siis ainakin piti olla itsellä kunnossa. Kun vielä maajoukkueleiri sattui samalle viikonlopulle niin pääsin keskittymään jousiammuntaan perjantain ja lauantain ampuen hyviä suorituksia.  Olin jo kisaan ilmoittautuessa päättänyt skipata sunnuntai aamun osuuden lähtien siis kilpailuun suoraan Kuortaneen urheiluopiston aamiaiselta, aivan kuin isommatkin kisat olisi ollut kyseessä.

Kisapaikalla saavuttaessa ilmoittautumisen jälkeen tiedossa oli matkamerkkien tarkistukset ja pikkulämmittelyt harkkapakkoihin. Tämän jälkeen ryhmiin jako, jossa sain odotetusti päivän ryhmäkavereikseni saman sarjan ampujat Pyry Ekholmin ja Seppo Hätösen. Viitasen Timppa johdatti meidät sitten ansiokkaasti rasteille odottamaan avausnuolia.

Ensimmäisellä rastilla otettiinkin sitten heti luulot, kun tiedossa oli ylämäkeen ammuttava 60cm maksimi 45 metriä. Vaikka kuinka muka oli teoria hallussa, niin ajattelin ylämäkeä olevan sen verran, että menee kulmavähennyksen puolelle ja nappasin 3m merkistä pois. Enismmäinen nuoli kovalla itseluottamuksella liikkeelle ja melkoisen epäuskoinen fiilis kun Seppo kertoi sen menneen juuri taulun pistealueiden ohi alapuolelta. Tämä kulma olikin sitten kuitenkin niitä kulmalisäys kulmia, joista kurssilla kerroin. Kun ennakkoammuntakaan ei osunut kohdalleen niin pisteitä kertyi 7 ensimmäisestä rastista. Kangerrellen käyntiin ja seuraaviltakaan rasteilta ei pisteitä kovin merkittävästi kertynyt, joten sain perän pitäjän roolin. Kuuden rastin jälkeen olin jo 12 pinnaa Pyryä jäljessä ja Seppoa muutaman pinnan. Kahdeksannelta rastilta, joka oli noin 20m tasainen 40cm rasti sain vähän konetta käynnistymään ampuen täydet 18 pistettä ja siitä pikkuhiljaa alkoi ammunta parantua. Onnistuin 9 rastin aikana ohittamaan Sepon ja kirimään eron Pyryyn vain pisteeksi ampuen kohtuullisen hyvin reilulla 5 pinnan keskiarvolla muutaman rastin antaessa jopa 17 pistettä. Pyry kuitenkin pisti tämän jälkeen isompaa vaihdetta päälle minun vähän hyytyessä. Kilpailun käännekohta oli 60m annettu rasti, josta otin melkoisen niitin  ampuen vain 8 pistettä. Ensimmäinen nuoli oli ilmeisesti huono kun se meni oikealle ylös ja luotin sokeasti tähän ottaen ennakkoa vasemmalle alas ja ampuen molemmat nuolet juuri tuohon suuntaan kolmosille. Vaikka sainkin tuohon perään muutaman hyvän rastin niin jäin loppurastien aikana Pyrystä vielä lisää muutaman pisteen. Lopputulos 324, joka oli toki näin kauden avaukseksi ihan kelvollinen, mutta toki ajatus pistepotista oli melko paljon korkeammalla ja ratakin sen olisi mahdollistanut. Pyry ampui loistavasti pisteisiin 336 voittaen kisan ja Seppo pisti yhden kaikkien aikojen parhaimpia tuloksiaan tuloksella 309 ottaen pronssia. Mikä parasta niin rikoimme kaikki kolme tämän vuoden maasto-EM kisojen B-rajan. 

Olipa todella hieno päivä mukavassa seurassa kiertää Keuruun mahtavia maastoja. Vaikka päivä olikin kohtuullisen viileä niin sopivalla pukeutumisella sää oli vallan loistava maastoammuntaan. Vaikka pari vuotta sitten voitinkin hopeaa EM-maastoissa niin kyllä se taas tänään kävi niin selväksi, että oppipojan asemassa tässä ollaan. Kun katselin Pyryn matka-arviointia sekä kulmien vaikutuksen ymmärrystä niin en voi kuin hämmästellä miten huikeaa tekemistä se on, melkein rasti kuin rasti lähti ensimmäinen nuoli keltaiselle Samaten Seppo oli ihan eri tasolla tässä kuin allekirjoittanut. Oma pärjääminen perustui kyllä enemmän ammunnan laatuun, jossa valtaosin sain aloitusnuolen jälkeen seuraavat kaksi sitten kohtuullisen hyvin keskelle. Siinä vain on turhan kovalla takamatkalla kun antaa suurimmasta osasta rasteja pari pinnaa kaulaa ensimmäisellä nuolella. 

Sen verran kuitenkin täytyy omaa tekemistä analysoida, että ammuin nyt ensimmäistä kertaa Axcelin tähtäimellä ja vaikka hieman sitä harjoittelin ennen kisaa niin veikkaisin että skaala arviointeihin ei ole ihan kohdillaan sillä selkeästi arviot ei osuneet nappiin tällä kerralla. Tuota täytyy nyt ennen seuraavaa kisaa oikeasti ottaa ja testailla enemmän. Lisäksi oman haasteensa tekee se, että ammun jousi hieman kallellaan tietoisesti tauluammunnassa, mutta maastossa tämä tuo sen haasteen, että myös sivusuuntaa täytyy säätää samalla kuin korkeutta säädetään. Shibyassa minulla oli selkeä logiikka kun säädin aina vallin 10m ja sen jälkeen tiesin montako kierrosta sivusuuntaa täytyy säätää millekin matkalle. Tätä en ole vielä tuolla opiskellut, joten sekin täytyy laittaa työn alle. Nämä ovat toki kaikki omaan tekemiseen liittyviä nyansseja ja jos tässä hommassa haluaa pärjätä niin ne vain täytyy hioa kohdilleen, joten siinäpä sitä on tekemistä ennen seuraavaa maastokisaa joka on kuukauden päästä niinikään Keuruulla.

Ulkokausi on nyt jokatapauksessa avattu ja erittäin hyvin mielin ja samalla palavalla halulla olla merkittävästi paremmassa kunnossa seuraavaan kisaan.
0 Comments



Leave a Reply.

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            585             591
    70m            672             679
    FITA          1310           1337

    Maasto 24   345            346
    Maasto 48   662            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    June 2025
    May 2025
    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.