Ensimmäisessä iltakisassa toukokuussa ammuin loistavan tuloksen 668. Varsinkin ensimmäinen puolikas sujui mallikkaasti ja pisteitä kertyi 336. Toisella puolikkaalla ammuin muutaman nuolen ohi keltaiselta ja ihan niin paljon ei osunut kympille, mutta hieno 332 pisteen arvoinen tulos tästäkin. Tulos oli erittäinkin hyvä siihen nähden, että päivä oli melko tuulinen ja ennakkojakin sai ottaa lähes koko kisan ajan. Tällä myös kuittasi täydet 8 pistettä muutaman pisteen erolla isäntäseuran nuoreen lupaukseen Aarno Rasehorniin.
Toisessa iltakisacupissa kesäkuussa osui myös oikein mukavasti tulosta kertyi 660 pisteen arvoisesti. Ensimmäisellä puolikkaalla ammuin useamman todella tiukan nipun ja kokonaispisteiksi muotoutui 333. Toisella puolikkaalla nuolet väisteli kymppiä aika tehokkaasti ja olin ennen viimeistä sarjaa tilanteessa, jossa 660 vaati 57 sarjan. Ensimmäiset kolme nuolta olivat 10, 8, 9 ja kun ihmettelin tilannetta putkesta oli ajatus, että loput pistetäänkin sitten keskelle, sillä on se 660 ihan eri tulos kuin vaikka 659. Näinhän siinä sitten kävi ja tyytyväinen mies asteli viivalta pois. Myös tällä tuloksella pääsi nappaamaan maksimi pisteet cuppia ajatellen.
Tämä toinen riksun iltakisa oli viimeistelytreeni samalla Antalyan olympiakarsintaan ja world cuppiin, jonne onkin mukava lähteä tällaisten tulosten pohjalta kisaamaan.