Lähtökohtahan tuohon kisaan minulla oli loistava, sillä johdin karsintaa viime kesän kilpailuosuuden jälkeen, jossa laskettiin määrätyistä kisoista kahden parhaan keskiarvo lähtötulokseksi. Talven treenit ovat olleet myös varsin lupaavia ja tuolla omassa jousiammuntapyhätössämme on tullut ammuttua melko tasaista 670 - 680 tulosta aina silloin tällöin positiivisesti yllätellenkin reilulla kasikymppisellä. Viimeisen viikonkin treenit olivat nousujohteiset, josta oli mukavan luottavainen fiilis lähteä kohti Kuortanetta.
Koska kisa oli tärkeä osa koko olympiadiprosessiani, niin otin perjantain vapaaksi, jotta sain rauhassa virittäytyä kisamoodiin, joka sisälsi kaikenlaista mielenkiintoista, kuten myös perjantai-illan välineviritysluennon valmennusryhmäläisille. Treenit jätin yhteen suhteellisen kevyeen, joka oli varsin onnistunut ja vahvisti hyvää tuloskuntoa ja fiilistä. Tosin pienoiseksi ihmetyksekseni, jouduin ruuvaamaan tähtäinmerkkiä melko paljon oikealle verrattuna normaalitilanteeseen.
Ensimmäisen karsintäpäivän suunnitelmana oli ampua 2 x 72 nuolen tulos 70m ja summata nuo pisteet lähteöpisteisiin. Treeninuolet sujuivat varsin mukavasti, mutta pientä jännitystä huomasin olevan ilmassa niin itselläni kuin koko muullakin rivistöllä. Kisa lähti käyntiin ja avasin ihan mukavalla sarjalla, mutta seuraavalla sarjalla tulikin sitten haasteita, kun pari ensimmäistä nuolta, jotka kuvittelin osuneen mukavasti keskelle löytyivätkin vasemmalta alhaalta melko kaukaa. Tästä kumuloitui jostain syystä jota en oikein vieläkään tunnista prosessi, jossa jouduin ruuvaamaan ensimmäisenä päivänä oikealle ruuvattu määrä tähtäinmerkistä takaisin vasemmalle ja tuo prosessi kesti kolme sarja johtaen pisteisiin 52, 51, 51. Ei ihan sitä mitä odotin, mutta kun onneksi itseluottamus oli rautaakin rautaisempi niin saatuani merkin lopulta kohdalleen naksautin loppuun 57 ja 58 sarjat, joilla palasin välttävään 324 tulokseen. Toinen puolikas menikin sitten kokolailla tasaista vauhtia antaen 332 eli aamupäivän tulokseksi kertyi 656, jolla olin kolmas ja kokonaistuloksen osalta pidin kärkipaikan mutta tasatuloksella Vikströmin kanssa, jolla ampui sen 4 pisteen eron verran enemmän.
Iltapäivän 72 nuolta lähti käyntiin ihan eritavalla ja varsinkin ensimmäinen puolikas oli omaa huippuammuntaani antaen tuloksen 340. Toisella puolikkaalla oli hieman enemmän hajontaa, joka itseasiassa alkoi johtumaan todella pitkistä suorituksista, joka oli selkeästikin seurasuta turhan suuresta paineiden ottamisesta korvien väliin. sisu ja tahtotila runtata nuolia keskelle kuitenkin kantoi ja kruunasin päivän lopettamlla täydelliseen 60 pisteen bingokierrokseen ja tulokseen 336. Iltapäivän kokonaistulos oli siis 676, joka on minulle hyvä tulos ja olen siitä erittäin tyytyväinen, mutta tästä huolimatta putosin kuitenkin toiselle sijalle karsinnassa, sillä kaima pisteli kolme pistettä enemmän ja ampui todella huomionarvoisen tuloksen 345 ensimmäisellä puolikkaallaan.
Sunnuntaille lähdin siis kolmen pisteen takaa-ajo asetelmista kärkipaikkaan, mutta toisaalta neljänteen sijaan eli karsintarajaan EM-kisojen osalta ero oli venynyt jo 42,5 pisteeseen. Sunnuntain kisamuoto oli RounRobin 6 hengen kaaviolla eli tiedossa oli jokaista vastustajaa vastaan 3 x 3 nuolen ottelu, josta mukaan laskettiin ammutut pisteet sekä settipisteet eli 2 voitosta ja 1 tasurista. Jos lauantaina varsinkin iltapäivästä ammunta alkoi olemaan aika raskasta, niin sunnuntain tekeminen oli pääosin mukavan rentoa. Osumatkin olivat kohtuullisen hyviä, vaikka peiliin katsomisen paikka sitä olisi kun kisan jälkeen osumakuviota tarkastellen ymmärsin, että koko nippu oli kuitenkin alavoitoinen, olisi sitä tähtäintä voinut vähän nopeammin säätää. Setit olivat melko tasaisia ja keräsin kasaan 18 / 30 settipistettä ja ammuttuja pisteitä 419, joista 36 ensimmäistä antoi 335 eli kokolailla lauantai iltapäivän tasoa mentiin. Harmittavasti useamman setin hävisin hyvällä 29 sarjalla kun kaverit pistelivät 30 noihin minun parhaisiin hetkiin, mutta kokonaisuudessaan oman ammuntani ollessa tasaista niin itse asiassa saavutin lopulta pisteen verran Vikströmiä ollen lopulta toisella sijalla 2 pisteen erolla kaimaan. Aina jää jossiteltavaa ja se mahtuu ehkä viimeiseen sarjaan jossa tiesin tilanteen ja hyvästä yrityksestä huolimatta nuolet osuivat kaikki ysille kymppiä kiertämällä ja kun kaveri vastustaja ampui saman tuloksen niin menetin siis yhden settipisteen ja näij ollen voisi spekuloida, että kisan voitto jäi viimeisestä nuolesta kiinni. On se tasaista touhua kun 261 kisanuolta ammutaan ja loppujen lopuksi ero on kaksi pistettä.
Kuten ehkä edellä olevasta tarinan tyngästä huomaa niin voitto on se mitä tuolta olin hakemassa ja sitä kautta tottakai arvokisapaikkojen lunastamista. Vaikka tuo parin pisteen ero ja kakkossija aavistuksen harmittaakin, niin täytyy sanoa, että nyt on kyllä hyvä fiilis, hieno kisa, hyviä tuloksia ja paikka taskussa kohti olympiaunelman tavoittelua.
Tulokse