Kisapäivälle oli luvassa ennusteen mukaan vettä koko päiväksi kuurojen muodossa ja tuulta 6-7 m/s. Päivä valkenikin sateisena ja vielä hetki ennen kisan alkua vettä tuli aivan kaatamalla. Onneksemme kuitenkin sade loppui juuri kisan alkuun ja saimme vain yhden kuuron itse kisan aikana niskaamme, joka sekin oli vain reilun sarjan mittainen. Tuulta sitten olikin mielenkiintoisen pyörivänä ja puuskaisena, joka asetti kyllä haasteita tekemiselle. Ampumiseen olen alkukisan osalta oikein tyytyväinen, vaikka ihan aina ei tuuliennakot kohdalleen menneet. Tulosta kertyi 645 (320+325), jolla alkukisasta ansaitsi piikkipaikan liki 30p erolla seuraavaan.
Kisaan on perinteisesti aina kuulunut seurajoukkue sekä mixed team pudotukset nimen omaan seurojen kesken. Tällä kertaa kisajärjestäjä päätti tehdä poikkeuksen pienemmän osallistujamäärän vuoksi joukkuekisan osalta, mutta mixed team kisattiin seurojen välillä. Pääsin siis ampumaan Priit Tanvelin ja Tanel Kaasikin kanssa joukkuetta ja etenimme tuulisessa säässä finaaliin, jossa vastassa oli Järvakandin oma porukka. Matsi oli suhteellisen tiukka ja loppu oli harmillinen meidän tiimin osalta, kun viimeiselle ampujallemme Tanelille jäi hiukan liian vähän aikaa viimeisen nuolen jäädessä tämän vuoksi ampumatta ja hävisimme setin 1p erolla sekä matsin 2-6. Siinä oli lähellä, että olisimme päässeet uusintanuolelle ratkomaan mestaruutta. No mutta jokatapauksessa olipa mukava päästä treenaamaan taas joukkuetta ja kiitokset tästä mahdollisuudesta kisaorganisaattorille.
Henkilökohtaisissa pudotuksissa sain ensimmäiselle kierrokselle byen ja etenin alkukisan voiton myötä suoraan semifinaaliin. Tähän matsiin vastaan tuli Priit Tanvel, jonka voitin suoraan 6-0 hyvällä ammunnalla. Kullasta kisattiin siis alkukisan kakkosen Tanel Kaasikin kanssa. Ensimmäisellä kierroksella luin vähän tuulta väärin ja ammuin ihan turhaan kutosen, joka johti pisteiden jakamiseen. Tämän jälkeen sain homman kuitenkin oikealle uralle ja tuuliseen säähän tikut riittävän keskelle joka johti 7-1 voittoon. Järvakandi Openin perinteenä on aina ollut erittäin hienot tavarapalkinnot ja nytkin tuli taas vaikka ja mitä sekä erittäin hienot kukkakimput.
Seuraavana vuorossa oli sitten FITA-SM kisat, joten 90m treeniä siis tiedossa.