Viimeinen mahdollisuus saavuttaa olympiapaikka Rio de Janeiron koneeseen oli tällä viikolla Antalyassa ammuttu World Cupin joukkuekisa, jossa oli tarjolla kolme paikkaa. Emme kuitenkaan yltäneet riittävän hyvään ammuntaan joukkueena pudotuksissa ja lopullinen sijoituksemme oli 9. Oma kymmenen vuoden kokonaispanostus olympiapaikan tavoittelusta ei lopulta sitten tuottanut tulosta, lievästikin sanottuna olo on äärimmäisen pettynyt.
Kaikki asiat olivat kunnossa näihin kahteen olympiakarsintakisaan Nottinghamiin ja Antalyaan. Viimeisen vuoden aikana olen kisannut kv-tasolla 7 kertaa ja käynyt treenaamassa ulkomaan leireillä kolme kertaa yhteensä 36 päivää ja tämän lisäksi kaikki kotimaan leirit ja päivittäisharjoittelut yli 5 krt/vko keskiarvolla. Treenien tulostaso on noussut tämän johdosta selkeästi ja samaten suoritusvarmuus kansainvälisissä kisoissa, joissa olen ampunut pääosin kauden parhaimmat tulokseni alkukisoissa. Pudotukset ovat olleet aina minulle haasteellisin osa kisaa, mutta niissäkin olen kehittynyt parin vuoden aikana paljon ja saanut onnistumisia, kiitos aktiivisen yhteistyön mentaalivalmentajani kanssa. Harjoitusolojen optimoimiseksi vielä muutin vuoden vaihteessa Tampereelle, jotta pääsen treenaamaan jatkuvasti 70m myös talven aikana ja saan optimoitua työmatkat ja muun oheisharjoittelun. Kaikki mahdollinen olympiaunelman eteen tehtävä tuli siis tehtyä ja tiesin olevani valmis tähän kauteen uskoen, että kaikki tämä johtaa lopulta unelman toteutumiseen.
Antalyassa kisasimme joukkuepaikasta, kun meillä oli jo Piipon Samulin tuoma yksilöpaikka. Joukkueemme oli kisan tärkeyden vaatimalla tasolla 110%:sti ja saavutimme alkukisasta oman urheilijaurani aikana parhaan sijoituksen ikinä, kun olimme World Cup kisan 10 ja olympiakarsinnan 5. Sijoitukset olivat huikeaa luokkaa sillä kisoissa oli kaikki maailman parhaat jousiampujat ja olympiakarsinnassa kisasi 44 joukkuetta, joista 16 parasta pääsivät pudotuskierroksille. Meillä oli ehdottomasti kovin joukkue ikinä kasassa, kiitos siitä joukkuekavereille Piipon Samulille ja Vikströmin Antille.
Olympiakarsinnassa vastassamme oli Indonesian joukkue ja kisa ammuttiin haastavassa suuntaa vaihtavassa puuskittaisessa tuulessa. Tilanteeseen nähden ammuimme mielestäni todella hyvin ja olen ylpeä joukkueestamme. Jouduimme kuitenkin 0-4 tappioasemaan pienillä häviömarginaaleilla kahden kierroksen jälkeen, mutta taistelimme kolmannesta kierroksesta voiton ja tasuri sekä sitä kautta uusintanuoli oli vielä haarukassa. Viimeisellä kierroksella oli kuitenkin haastava tuuli ja Indonesia hallitsi sen pari pistettä paremmin niin jouduimme lopulta tyytymään 9 sijaan, joka samalla murskasi olympiaunelmamme. Indonesia voitti lopulta koko karsinnan ottaen olympiapaikan.
Viikon aikana kisattiin myös tottakai World Cupin osakilpailusta, mutta siitä ei jäänyt kovin paljoa kerrottavaa. Hävisin ensimmäisen ottelun 4-6 Itävallan Bertchelille, joka oli kyllä kovatasoinen. Johdin ottelua 4-0, mutta itävaltalainen yltyi huikeaan menoon loppujen kierrosten osalta ja minun oli tyytyminen sijaan 57. Joukkuekisassa kohtasimme Saksan ja sekin ottelu oli niiin voitettavissa, mutta pienellä erolla se kääntyi kuitenkin saksalle ja meidän oli tyytyminen 9 sijaan tässäkin kisamuodossa.
Vaikea olla millään tavalla tyytyväinen tähän kisaan, kolme ottelua ja jokaisesta tappio. Joukkueen osalta World Cupissa tilastojen valossa pitäisi olla, sillä näin korkealla tasolla pelkkä joukkuekisaan pääsy oli jo huikea juttu, mutta kun voittamaan on tultu niin tappiot ei juuri lämmitä oli taso millainen hyvänsä.
Viikon iloisin asia oli ehdottomasti perjantai ja naisten olympiakarsinta, jossa Taru Kuoppa raivasi tiensä olympiapaikkaan huikean hienolla ammunnalla. Aivan huikea urheilija ja tehnyt kaikkensa olympiapaikan eteen näyttäen kaikille meille mallia että unelmat on tehty saavutettaviksi, kun vain uskoo itseensä ja tekee kaikkensa niiden eteen. Valtavan suuret onnittelut Tarulle! Olympialaisissa nähdään siis suomen edustus niin naisissa kuin miehissäkin, joten tsempit Taru ja Samuli, seuraamme kisoja innolla!
Se oli tämä olympiadi sitten tässä mun osalta, kaikki panostus lopulta tyhjän vuoksi on todella kova pettymys. Urheilu on kuitenkin tällaista, olympialaiset ovat varattu vain maailman parhaille ja oma tasoni ei ihan riittänyt. Tämä matka on kuitenkin antanut minulle valtavasti elämyksiä ja kokemuksia, joita vain tavoittelemalla jotain suurta voi saavuttaa, joten olen siihen kuitenkin tyytyväinen. Olen matkustanut jousen kanssa yli 20 maassa, tavannut lukemattoman määrän uusia ihmisiä ja päässyt nauttimaan siitä loistavasta yhteenkuuluvuuden tunteesta ja joukkuehengestä mikä maajoukkueessamme on vallinnut. Sellaisia kokemuksia ei voi saavuttaa kuin heittäytymällä ennakkoluulottomasti ja täydellä sydämellä mukaan niiden asioiden pariin joista nauttii. Vaikka paikkaa ei tullut, niin se oli ehdottomasti tavoittelemisen arvoista.
Mitäs sitten seuraavaksi, suoraan sanoen en tiedä. Moni varmasti kysyy ja miettii, että mites Tokio 2020, nii'in hyvä kysymys. Sitä täytyy miettiä vakavasti ja en usko, että päätös syntyy ihan heti, ehkä talvella ehkä ensi vuonna. Jos olympialaisiin tavoittelee, siihen on sitouduttava täydellisesti ja oma takki on tällä hetkellä sen verran tyhjä, että nyt sitä ei pysty ajattelemaan ja päättämään. Tämä kesä menee nyt muiden asioiden ja harrastusten parissa keskittyen muuhunkin elämään kuin jousen kanssa reissaamiseen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole täysin unohtaa ammuntaa, joten eiköhän sitä nyt joissakin jouskarikisoissakin tule käytyä.
Suuri kiitos teille kaikille, jotka uskoitte minuun ja olette olleet tukemassa minua tällä matkalla, on ollut todella hienoa kokea tätä matkaa yhdessä teidän kanssanne! Kiitos valmennustiimilleni Miikalle, Heidille, Juhalle, Paulille, perheelleni ja sukulaisilleni sekä ystävilleni, nykyisille ja entisille työkavereilleni, olympiakomitealle, suomen jousiampujainliitolle, edustamilleni jousiammuntaseuroille, Win&Win:lle, Sherwood Shopille, ShootOff:lle, EliVanes:lle ja Beiterille sekä kaikille jotka olette olleet minua tukemassa tällä matkalla tavalla tai toisella!
Kaikki asiat olivat kunnossa näihin kahteen olympiakarsintakisaan Nottinghamiin ja Antalyaan. Viimeisen vuoden aikana olen kisannut kv-tasolla 7 kertaa ja käynyt treenaamassa ulkomaan leireillä kolme kertaa yhteensä 36 päivää ja tämän lisäksi kaikki kotimaan leirit ja päivittäisharjoittelut yli 5 krt/vko keskiarvolla. Treenien tulostaso on noussut tämän johdosta selkeästi ja samaten suoritusvarmuus kansainvälisissä kisoissa, joissa olen ampunut pääosin kauden parhaimmat tulokseni alkukisoissa. Pudotukset ovat olleet aina minulle haasteellisin osa kisaa, mutta niissäkin olen kehittynyt parin vuoden aikana paljon ja saanut onnistumisia, kiitos aktiivisen yhteistyön mentaalivalmentajani kanssa. Harjoitusolojen optimoimiseksi vielä muutin vuoden vaihteessa Tampereelle, jotta pääsen treenaamaan jatkuvasti 70m myös talven aikana ja saan optimoitua työmatkat ja muun oheisharjoittelun. Kaikki mahdollinen olympiaunelman eteen tehtävä tuli siis tehtyä ja tiesin olevani valmis tähän kauteen uskoen, että kaikki tämä johtaa lopulta unelman toteutumiseen.
Antalyassa kisasimme joukkuepaikasta, kun meillä oli jo Piipon Samulin tuoma yksilöpaikka. Joukkueemme oli kisan tärkeyden vaatimalla tasolla 110%:sti ja saavutimme alkukisasta oman urheilijaurani aikana parhaan sijoituksen ikinä, kun olimme World Cup kisan 10 ja olympiakarsinnan 5. Sijoitukset olivat huikeaa luokkaa sillä kisoissa oli kaikki maailman parhaat jousiampujat ja olympiakarsinnassa kisasi 44 joukkuetta, joista 16 parasta pääsivät pudotuskierroksille. Meillä oli ehdottomasti kovin joukkue ikinä kasassa, kiitos siitä joukkuekavereille Piipon Samulille ja Vikströmin Antille.
Olympiakarsinnassa vastassamme oli Indonesian joukkue ja kisa ammuttiin haastavassa suuntaa vaihtavassa puuskittaisessa tuulessa. Tilanteeseen nähden ammuimme mielestäni todella hyvin ja olen ylpeä joukkueestamme. Jouduimme kuitenkin 0-4 tappioasemaan pienillä häviömarginaaleilla kahden kierroksen jälkeen, mutta taistelimme kolmannesta kierroksesta voiton ja tasuri sekä sitä kautta uusintanuoli oli vielä haarukassa. Viimeisellä kierroksella oli kuitenkin haastava tuuli ja Indonesia hallitsi sen pari pistettä paremmin niin jouduimme lopulta tyytymään 9 sijaan, joka samalla murskasi olympiaunelmamme. Indonesia voitti lopulta koko karsinnan ottaen olympiapaikan.
Viikon aikana kisattiin myös tottakai World Cupin osakilpailusta, mutta siitä ei jäänyt kovin paljoa kerrottavaa. Hävisin ensimmäisen ottelun 4-6 Itävallan Bertchelille, joka oli kyllä kovatasoinen. Johdin ottelua 4-0, mutta itävaltalainen yltyi huikeaan menoon loppujen kierrosten osalta ja minun oli tyytyminen sijaan 57. Joukkuekisassa kohtasimme Saksan ja sekin ottelu oli niiin voitettavissa, mutta pienellä erolla se kääntyi kuitenkin saksalle ja meidän oli tyytyminen 9 sijaan tässäkin kisamuodossa.
Vaikea olla millään tavalla tyytyväinen tähän kisaan, kolme ottelua ja jokaisesta tappio. Joukkueen osalta World Cupissa tilastojen valossa pitäisi olla, sillä näin korkealla tasolla pelkkä joukkuekisaan pääsy oli jo huikea juttu, mutta kun voittamaan on tultu niin tappiot ei juuri lämmitä oli taso millainen hyvänsä.
Viikon iloisin asia oli ehdottomasti perjantai ja naisten olympiakarsinta, jossa Taru Kuoppa raivasi tiensä olympiapaikkaan huikean hienolla ammunnalla. Aivan huikea urheilija ja tehnyt kaikkensa olympiapaikan eteen näyttäen kaikille meille mallia että unelmat on tehty saavutettaviksi, kun vain uskoo itseensä ja tekee kaikkensa niiden eteen. Valtavan suuret onnittelut Tarulle! Olympialaisissa nähdään siis suomen edustus niin naisissa kuin miehissäkin, joten tsempit Taru ja Samuli, seuraamme kisoja innolla!
Se oli tämä olympiadi sitten tässä mun osalta, kaikki panostus lopulta tyhjän vuoksi on todella kova pettymys. Urheilu on kuitenkin tällaista, olympialaiset ovat varattu vain maailman parhaille ja oma tasoni ei ihan riittänyt. Tämä matka on kuitenkin antanut minulle valtavasti elämyksiä ja kokemuksia, joita vain tavoittelemalla jotain suurta voi saavuttaa, joten olen siihen kuitenkin tyytyväinen. Olen matkustanut jousen kanssa yli 20 maassa, tavannut lukemattoman määrän uusia ihmisiä ja päässyt nauttimaan siitä loistavasta yhteenkuuluvuuden tunteesta ja joukkuehengestä mikä maajoukkueessamme on vallinnut. Sellaisia kokemuksia ei voi saavuttaa kuin heittäytymällä ennakkoluulottomasti ja täydellä sydämellä mukaan niiden asioiden pariin joista nauttii. Vaikka paikkaa ei tullut, niin se oli ehdottomasti tavoittelemisen arvoista.
Mitäs sitten seuraavaksi, suoraan sanoen en tiedä. Moni varmasti kysyy ja miettii, että mites Tokio 2020, nii'in hyvä kysymys. Sitä täytyy miettiä vakavasti ja en usko, että päätös syntyy ihan heti, ehkä talvella ehkä ensi vuonna. Jos olympialaisiin tavoittelee, siihen on sitouduttava täydellisesti ja oma takki on tällä hetkellä sen verran tyhjä, että nyt sitä ei pysty ajattelemaan ja päättämään. Tämä kesä menee nyt muiden asioiden ja harrastusten parissa keskittyen muuhunkin elämään kuin jousen kanssa reissaamiseen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole täysin unohtaa ammuntaa, joten eiköhän sitä nyt joissakin jouskarikisoissakin tule käytyä.
Suuri kiitos teille kaikille, jotka uskoitte minuun ja olette olleet tukemassa minua tällä matkalla, on ollut todella hienoa kokea tätä matkaa yhdessä teidän kanssanne! Kiitos valmennustiimilleni Miikalle, Heidille, Juhalle, Paulille, perheelleni ja sukulaisilleni sekä ystävilleni, nykyisille ja entisille työkavereilleni, olympiakomitealle, suomen jousiampujainliitolle, edustamilleni jousiammuntaseuroille, Win&Win:lle, Sherwood Shopille, ShootOff:lle, EliVanes:lle ja Beiterille sekä kaikille jotka olette olleet minua tukemassa tällä matkalla tavalla tai toisella!
RSS Feed