Tehtiin Tampereen tiimillä pitkästä aikaa reissu Järvakandin kisoihin, jotka ovat kyllä ehdottomasti yhdet hienoimmista kisoista jotka baltian alueella järjestetään.

Koko viikonloppu perjantain harjoitusnuolista sunnuntain pudotuksiin asti päästiin ampumaan melkoisessa myräkässä, kun tuuli puhalteli reilusti aina välillä putket kaataen tai tavaraa kentällä heitellen.

Alkukisa oli ensimmäisen puolikkaan osalta erittäin haastava, kun en millään meinannut löytää tapaa lukea tuulta. Toiselle puolikkaalle vähän löysin ajatusta paremmin ja päätin alkukisan 2 sijalle tuloksella 633 (311+322) seurakaverin Pyylammen Teron jälkeen. Kun Hatavan Matti oli vielä kolmas niin saatiin hieno TJA kärki alkukisaan ja vielä sunnuntain mitaliseremoniassa palkitsivatkin sen osalta.

Iltapäivästä vielä ammuttiin joukkuekisa, jossa hoidimme homman kotiin ja pääsimme juhlimaan joukkuemestaruutta. Kisasta jäi kyllä tuulen oikukkuus vahvasti mieleen kun välillä tuuli vei 3 numeroa enemmän kuin kuvitteli ja taas välillä ennakon olisikin pitänyt olla negatiivinen. No mutta tekemisemme kuitenkin riitti hienosti kultaan.

Sunnuntain finaaleissa tekeminen tuntui edelleen ok:lta tuuleen nähden ja voitin ensimmäisen ottelun suoraan, mutta toisessa ottelussa Latvialainen vastustaja yltyi hurjan kovaan vireeseen ja ampui kunnioitettavan hyvin nostaen itsensä 3-5 sillasta 5-5. Tällä kerralla epäonnistuin tuuleen ammutun uusintanuolen ja kaveri jatkoi matkaansa minun joutuessa katsomoon nuolemaan näppejäni sijalle 9.

Kisa oli monintavoin hyvin opettavainen. Tuuliammunta on jo jollain tavalla kehittynyt, mutta vielä tarvitaan valtavasti lisää ammuntarohkeutta, jotta alkaa oikeasti tulemaan tulosta niin alkukisassa kuin pudotusmatseissa. Jokatapauksessa mukava kisa jälleen kerran ja kyllä Järvakandiin mieli tekee lähteä taas tulevana vuotenakin

Tämän kauden ajatukseni KV-kisoista on ollut se, että jos johonkin lähden niin vain ja ainoastaan MM-kisoihin Meksikoon ja niihin asetin treenien ja kisakalenterin osalta tavoitteen.

Ensimmäinen osa ammuttiin SM kisoissa 3vko sitten ja toinen osa nyt eilen Kokkolassa. Olin karsinnassa jaetulla 3 sijalla ja vain kolme paikkaa oli jaossa.

Nyt kun on tullut nautittua sellaisesta ylellisyydestä kuin kesäloma sellaisenaan, niin viimeinen viikko tuli treenailtua melkoisesti ja sujuikin mukavasti, mutta kai se on niin, että liika on liikaa oudoksesta. Varsinkin kisapäivän aamu oli kyllä niin takkuista ammuntaa ja osumat vaihteli pienessä sateessa ja tuulessa puolelta toiselle. Tuloskin oli sitten sen näköinen 638 (316+322) ja ei tuohon oikein tyytyväinen osannut olla kun tavoite oli ampua se B-raja 650, joka minulta vielä puuttui. Olin lopulta karsinnan nelonen, mutta minulta jäi puuttumaan se B-raja ja paikka MM-kisoihin selvinnee lähiaikoina riippuen paikkaan oikeutettujen päätöksistä. Mikäli kutsu käy niin kisoihin olen kyllä lähdössä, sillä treenit kulkee sitä tahtia, että en ole ollenkaan huolissani siitä ettenkö olisi kisakunnossa lokakuussa.

Jos alkukisa oli haasteita täynnä, niin ensimmäisen ottelun jälkeen tekeminen alkoi löytyä, kun nostin itseni 0-4 suosta Piipon Samulia vastaan ja voitin 6-4. Tämän jälkeen semifinaalissa sain kunnolla kiinni flow:sta ja voitin Pyylammen Teron suoraan 6-0 todella hyvätasoisessa ottelussa, jossa mm. ensimmäinen sarja meni nimiini 30-29 ja lopulliset ammutut pisteet oli 85-81. Finaali ammuttiin Hatavan Masan kanssa SM-kisameiningillä vuoroammuntana ja myös siinä homma pelitti viimeisen kierroksen tuuliarvontaa lukuunottamatta todella hyvin. Ja kun onnistuin tosiaan viimeisellä kierroksella tuulen puuskissakin riittävästi niin voitin kisan lopulta 7-1.

Päivään mahtui kaikenlaista, oli sadetta ja puuskittaista tuulta ja loppupäivästä auringon paistettakin. Osumia tuli laidasta laitaan 47-59 pisteeseen ja fiiliskin meni siinä vähän laidasta laitaan. Tosin keskityin kyllä siihen, että pidän positiivisen ajatuksen yllä keskittyen vain hetkeen ja tulevaan. Alkukisa oli kyllä hienoinen pettymys, sillä tavoite oli ampua se 650 ja kyllä se tuohon ilmaan olisi pitänyt tulla, mutta ei nyt tällä kertaa, vähän meni turhan paljon yliyrittämisen puolelle. Mutta se mikä on äärimmäisen positiivista, niin finaalit sujuivat taas hienosti ja onnistuin mentaalisesti ampumaan todella vahvaa suoritusta joka lupaa hyvää mahdolliseen Meksikon reissuun.
\n
\nViikon päästä kisataankin sitten Järvakandissa Vironmaalla, joten mukavaa jouskariurheilua tiedossa taas ensi viikonlopulle

Todella huikea fiilis kun se Taulu-SM unelma vihdoin viimein toteutuu. Vuonna 2006 hopeaa Määtän Tuomasta vastaan, 2012 hopeaa Tiaisen Eetua vastaan, 2014 hopeaa Huhtalan Juusoa vastaan, 2016 hopeaa Nikkasen Markusta vastaan ja vihdoin 2017 kultaa Taulu SM-kisoista Vikströmin Anttia vastaan, viides kerta se näemmä toden sanoo. Vaikka kultaisia laattoja löytyy palkintokaapista jo useampia niin ulkokisoista Taulu SM:stä niitä ei ollut vielä ainokaistakaan.

Valmistautuminen on ollut jonkin verran rikkonaista ja motivaatiota viimeisen vuoden aikana onkin haettu enemmän meren pohjasta sukellusreissujen muodossa kuin kisakentiltä. Palava tahtotila kuitenkin jousiammunnan pariin on kytenyt koko tämän ajan ja reilu kuukausi sitten päätin ryhtyä uudelleen tosissani harjoittelemaan syksyn MM-kisat mielessä. Vaikka treenit eivät päässeetkään käyntiin ihan toivotulla tavalla nuoruudessa murtuneen ranteen vihoittelun vuoksi, niin mieli on kuitenkin jo selvästi ottanut aimo harppauksia taas tavoitteelliseen kilpailemiseen ja se oli kyllä ehdottomasti yksi tämän viikonlopun valttikortteja.

Alkukisa sujui varsinkin toisen puolikkaan osalta vallan mallikkaasti ja olen todella tyytyväinen tekemiseeni, sillä kipusin tuloksella 647 (318+329) karsinnan neljännelle sijalle ja mikä parasta pokkasimme Tampereen porukalle haltuumme joukkuekilpailun suomen ennätyksen, kun Hatavan Masa otti piikkipaikan tuloksella 652 ja Tero ampui mun kanssa tasurin 647. Nyt siis joukkue SE kirjoitetaan lukemiin 1946.

Lauantai aamusta aloiteltiin otteluilla joukkuekilpailun Suomen mestaruuksista ja me hoidettiin Teron ja Masan kanssa homma kotiin tyylipuhtaasti. Finaalissa kaatui alkukisan kakkonen OJM neljällä kierroksella ja ammutut pisteet 221 kertoo varmasti kaiken oleellisen, oltiin todella kovia!

Joukkuemestaruuden tuoma huippufiilis tarttui ja henkilökohtaiset matsit olivat omalta osaltani äärimmäisen helppoja. Voitin jokaisen 6-0 sellaisella hiukan reilulla 9 keskiarvolla ja etenin suoraan sunnuntain televisioitavaan kultaotteluun. Matseista tiukin oli seurakaveria Pyylammen Teroa vastaan, jossa vein jokaisen sarjan pisteen turvin nimiini.

Sunnuntain televisioitavasta ottelusta tulikin varsin mielenkiintoinen jo ihan valmistautumisen kautta. Vaikka tässä on tullut kisoja kierrettyä ja jonkun kerran ennenkin ammuttua kameroiden edessä oli tämä kuitenkin ensimmäinen kerta finaalissa. Pitkät mutta varsin rauhattomat yöunet ja aamu tuli pyrittyä tekemään kaikkea muuta kuin ammuntaan liittyvää, jotta sai annettua pääkopalle rauhaa. Kisapaikalle siirtyminen hyvissä ajoin ja ensin Coachin boksiin jeesaamaan Masaa pronssimatsiin ja sen jälkeen omaa treeniä päälle, vahvana fokuksena puhtaasti omasta tekemisestä nauttiminen.

Ehkä yksi sellaisia vahvimpia teemoja, joka siivitti tänään voitoon oli edellisillan illallisen yhteydessä käyty keskustelu, jossa yksi suomen menestyneimpiä talja-ampujia Haaviston Jari puhui ajatuksesta "saat sen mistä luovut". Olen todellakin yrittämällä yrittänyt ampua SM-kultaa ja kaikenlaista muutakin kisaa ja kisapaikkaa, mutta oma mieli kääntyy helposti itseään vastaan. Tänään fokusoin vahvasti omaan tekemiseen ja päätin tavoitella onnistunutta fiilistä paineellisessa tilassa ammuttuna ja unohtaa SM-haaveeni, sillä se ajatus ei minua ole kertaakaan jeesannut.

Varsinaisesti finaalissa minua jännitti paikka paikoin hyvinkin paljon, mutta keskittyminen onnistuneisiin suorituksiin ja paketin pitämiseen tekniikan osalta kasassa auttoi valtavasti. Olin päättänyt, että tällä kerralla minulla ei tule niitä löysiä vasemman alaosumia, joita yleensä painetilanteessa sattuu ja kisan toista nuolta lukuunottamatta sellaisia ei näkynyt, vaan ennemminkin ajatus vahvasta selästä ja laukauksen pysyisestä kaulalla vetivät osumia oikealle.

Osumat eivät olleet lähellekään niin hyviä kuin ne olisivat voineet olla, mutta sillä ei varsinaisesti ole merkitystä, kisatilanteessa eletään aina sitä hetkeä ja se kuka vie hetken voittaa kisan. Nousin pari kertaa tappiotilanteesta tasoihin ja uskoin koko ajan omaan tekemiseeni ja jännitys helpotti sarja sarjalta, kun sain onnistumisen fiiliksiä paketin kasassa pysymisestä. Ennen viimeistä sarjaa tehtiin tällä kertaa mun Coachin boksissa olleen Hatavan Masan kanssa havainto, että nuolet menee vähän oikealle ja kun matsi meni tasuriin ja uusintanuoli oli tiedossa tutkittiin vielä kerran osumia ja itseasiassa siirrettiin tähtäintä vielä melko paljon. Onneksi oli kokenut ja rationaalinen kaveri jeesaamassa, muuten olisi jäänyt tekemättä ja muutenkin ilman tukea tuossa tilanteessa en ainakaan minä pärjää, joten isot kiitokset Masalle!

Loppujen lopuksi uusintanuoli oli kisan helpoin ja samalla paras suoritus. Itselläni kävi ehkä jopa tuuri, että vastustajani Vikströmin Antti oli aloitus vuorossa, sillä ehdin tehdä kaikessa rauhassa mentaaliharjoitukseni hänen ammuntavuoron aikana katsomalla ja kuvittelemalla nuoleni lentävän optimaalista lentorataa ja tippuen keskelle X-kymppiä. Kun kuulin kuulutuksesta, että vastustaja ampui nuolensa ysille tunsin jo siinä vaiheessa, että tämä kisa ratkesi ja annoin suorituksen rullata mentaali harjoituksen tavoin läpi ja niinhän se sinne X:lle lopulta tippui.

Henkilökohtainen kultamitali, joukkuekultaa ja joukkueella uusi SE sekä Triple Crown voitto, ei ollenkaan hullumpi viikonloppu!

Valtavan suuret kiitokset isolle määrälle ihmisiä pitkän matkan varrelta, toivottavasti moni tässä kiitosten hetkellä tuntee pientä ylpeyttä itsestään. On hienoa elää ja hengittää tällaista lajia yhtenä isona jousiammuntaperheenä, tällaisia elämyksiä me jokainen haemme kisoista pieniä ja suuria voittoja, itsemme ylittämisiä ja adrenaliinipiikkejä.

Vielä se unelma jostain tätäkin suuremmasta elää, joten katsotaampa joskos sitä seuraavan kerran kisaisi Kokkolan MM-karsinnoissa.

Tämä alku kesä näyttää menevän sopivasti pehmeällä laskulla jouskarikisoihin, kun viime viikonlopuna ammuttiin maasto-SM-kisoissa ja tänä viikonloppuna oli vuorossa 3D-kisat, niin ikään SM-arvoiset.

Jos jokin kisa ei tunnu kisalta niin se on kyllä ehdottomasti tämä 3D-kisamuoto. Olipahan hauska päivä metsässä kiertää 3D rata läpi hyvässä seurassa. Tämä oli ensimmäinen kerta mulle ampua tätä kisamuotoa ja treeniäkin oli tullut ruhtinaallisesti alle kun edellisenä päivänä käytiin tampereen porukalla testaamassa PJM:n 3D-rataa ja hakemassa vähän tuntumaa. Tästä oli muuten hyötyä, sillä oltaisiin taidettu mennä huomattavasti pahemmin metsään arvioissa ilman tuota kokemusta, tosin ei nyt kovin paljon kehuttavaakaan jäänyt tästä kisasta, sen verran tuli harha-arvioita.

Kisa lähti hyvin käyntiin, kun muutamalla ensimmäisellä rastilla sain kivasti nuolia vitaalialueelle, mutta nopeasti se rankaisi sitten heti ensimmäisen pidemmän arvion kohdalla. Olin ensimmäisessä ammuntaparissa vuorossa ja arvioin varmaan lähes kymmenen metriä lyhyeksi saksanhirven, joten taustapusikosta katseltiin nuolta. Tipuin tässä kohdassa noin 10 pisteen takaa-ajo asemaan kärkikaksikosta. Kisaa kului monen monta rastia noin puoleen väliin, kun sitten tuli mun paikka iskeä. Olin taas aloittavassa vuorossa ampumassa kaurista jyrkästi alaviistoon kallion kielekkeeltä. Jollain tavalla onnistuin arviossa täydellisesti ja sain molemmat nuoleni elukkaan, kun toisessa parissa olleet Tero ja Timo missasivat matka-arvion ja nousin yllättäen piikkipaikalle sen 10 pinnaa muita edelle. No taas mentiin pitkät pätkät aina toiseksi viimeiselle rastille, jossa sitten tein kyllä melkoisen emämunauksen. En tiedä millä tavalla onnistuin erehtymään niin pahasti ja arvioin yli kymmenen metriä lyhyeksi villisikarastin, kylläpähän muuten nuoli kynti ja pahasti kinttujen alle. Toinen nuoli meni sitten hädin tuskin elukkaan ja tästä tiedosta viisastuneen Pyylammen Tero onnistui pistämään omat nuolensa vitaalille nousten uudelleen mun edelle ja voitti lopulta kisan 6 pisteen erolla mun jäädessä hopealle.

Todella mielenkiintoinen kisamuoto, jossa äärettömän suuressa merkityksessä on arviointiosaaminen. Ammuntataidolla ei juurikaan paikata epäonnistuneita matka-arvioita ja ratamestari osaa kyllä tehdä erittäin taidokkaasti todella haastellisia rasteja kisaajien päänvaivaksi. Monella rastilla tuli ensimmäisen laukauksen jälkeen valtava yllätys, että oliko se tosiaan noin lähellä tai kaukana. Näitä kisoja jos olisi enemmän niin pahoin pelkän, että niihin voisi jäädä sellaiseen koukkuun, että vaarana olisi kenttäkisojen paitsioon jääminen. No sitä probleemaa meillä ei nyt kuitenkaan ole, sillä nämä oli kesän ainoat, joten seuraavaksi suunnataankin sitten Pori-Äetsä viikonloppua kohti.

Viikonlopun vietto maasto SM:n merkeissä ja eipähän olisi kesäkausi voinut paremmin lähteä käyntiin, sillä pokkasin viikonlopun päätteeksi kultaa.

Alkukisa alkoi mielenkiintoisesti kun toisella rastilla tumpeloin ensin kulmavähennyksen ja ensimmäinen nuoli osui 1:lle ja tämän jälkeen siirsin tähtäintä väärään suuntaan, jonka johdosta pääsin kaivamaan nuolta alalankusta. No tämmöstähän se on ja sitten ryhdyttiin ampumaan. Sainkin hyvän pätkän, josta parhaimpana settinä yhdeltä tipurastilta täydet 18p. Kaiken kaikkiaan ammunta oli suhteellisen hyvää, mutta rutiinin puute arviointiin ja kulmavähennyksiin näkyi ja pisteitä suhteellisen helpolta radalta vain 330, jolla saavutin 4 sijan ja pääsin viimeisenä mukaan finaaleihin.

Finaaleissa ammutaan maastoradalla 4 rastia yksi jokaiseen taulukokoon. Aloitin semiginaalin alkukisan ykköstä Huhtalan Juusoa vastaan. Ammuttiin pari ensimmäistä rastia tasan kovaa vauhtia, mutta kolmannella rastilla joka oli 20m tipu sain yllättäen 5p etumatkan. Viimeisellä rastilla 55m mennessä oli pieni jännitys päällä, mutta kun ensimmäinen nuoli tippui keskelle 6:lle tekeminen rentoutui ja loput kaksi nuolta tippuivat myös sinne. Olipahan huikea fiilis voittaa ensinnäkin viimeisen päälle kova maastoampuja Juuso ja vieläpä täydellisellä 18p lopetuksella, joka finalisoi tuloksen 61 pisteeseen.

Kultaottelussa vastassa oli toinen maastokisojen erikoismies Ronkasen Perttu. Aloiteltiin niin ikään kovalla vauhdilla kaksi ekaa rastia minun ollessa pinnan perässä, jonka pääsin paikkaamaan kolmannella rastilla kahden pinnan johdoksi. Viimeinen rasti oli 60m ylämäki, jossa missasin alkuun kulmavähennyksen unohtaen että tuollaiseen loivaan ylämäkeen joutuukin lisäämään ja kaksi ensimmäistä nuolta tippuivat alaneloselle. Osumia kiikaroidessani tajusin, että Pertulla on kaikki nuolet vitosella ja laskeskelin siitä, että vain ampumalla nuoli keskelle kutoselle voitan suoraan. Jos tämä tilanne on minulla lähes aina ollut haasteellinen niin tällä kerralla ammensin siitä tsemppiä ja rentoutta ja laukaus lähti todella puhtaasti nuolen tippuessa keskelle kutosta. Loppujen lopuksi Pertulla oli vielä pari rajaa auki ja voitin finaalin 3 pisteellä yhteispistein 58 ja pääsin patsastelemaan keskimmäiselle korokkeelle.

Olipahan mukava viikonloppu jouskaritouhujen parissa ja alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että ammunnan ilo palailee tekemiseen. Sen verran tässä on jo tullut treenailtua ja suunnitelmaa tehtyä, että ilmoittauduin Meksikon MM-karsintaan mukaan ja tavoitteena on treenailla sillä tavalla, että siellä haastetaan taas tosissaan maailman huippuja!

Aikaa on kovasti ehtinyt jo vierähtää siitä kun oltihin kakaroota ja Teuvan jousiammunta seuraa perustettihin vuanna 1997. Se oli kova juttu silloin, oltihin niin täyrellä syrammellä mukana ja haluttihin saara oma seura pystyhyn. Kovin ylypeetä oltihin velien kans, kun saatihin ensimmääset oman seuran pairat ja sitte alettihin kisaamahankin oikiasti. Nyt kakskymmentä vuotta myähemmin on hianoa muistella kuinka kaikki on lähteny Teuvan seuran osalta käyntihin. Luhtalan Jormaa pitää kovasti arvostaa, se oli silloin alakuhun sialu ja henki siinä toiminnas. Ittekin tuli oltua sielä kaikenlaasis viroos ennenkun sitten 2007 muutin Vaasan seurahan, kun olin jo yli kuus vuatta siällä hariootellu. Seura on palio muuttunu, mutta se mikä siinä toiminnas on pysyny, niin se on aina ollu nuarten seura, siellä on aina ollu sellaasia vetäjiä, että nuaret on innostunut ammunnasta ja toiminta on ollu sillä lailla pyyteetöntä, se on hianoa se! Mä en oo nyt viimeeseen vuaren aikana juurikaa hariootellu ainakaa sillai tosisnansa, mutta sen verran tärkiä juttu se oli seuran juhulakisat, että sinne halusin lähtiä mukaan eres joukon jatkoksi!

Meleko pehemooseksi oli äijä päässy tällä reenimäärällä, kun alakukisas sai aikaaseksi vain 561 pistettä. No eipähän tosin ollu kyllä reeniiskää juuri sen paremmin menny. Purotuksis sitte ens alakuhun Mirkkua vastaan sain vähän juanen päästi kiinni ja voitin sen ottelun 6-2. Kun väkiä ei niin maharottomasti ollu niin seuraavaksi oliki sitten jo kultamatsi tiaros, jossa vastas oli seurakaveri ja hyvä ystävä Hatavan Matti, joka alakas alakuvuaresta uurestaan ampumahan ja oli läpsytelly alakukisas ihan oman ennätyksensä tuntumahan 582 pojoa. Se oliki sitten tiukempi ottelu ja mentihin aikalailla tasoos niin notta kisa ratkaastihin vasta viimoosella kiarroksella. Ei ollu tällä kerralla mun korvien väli kunnos ja Matti kun ampui nualensa keskelle niin mun oli sitte tyytyminen hopiahan. No ei se oo häpiä ja kyllä mä tykkasin notta tuahon reenimäärähän verraten ammuin kuitenkin ihan pois tiähänsä, joten menköhön. No joka tapaukses, kisat tuli kisattua ja mukava oli juhulistaa tällä tavalla Teuvan Jousiampujien 20 vuatista taivalta ja toivottaa kaikkia hyvää tuleville vuasille!

Pitkästä aikaa taas kisaradalla ja vieläpä jousta venyttelemässä SM-kisojen merkeissä, mutta myöntää täytyy, että tällä kerralla oltiin kyllä ihan turistina sen verran oli kyyti kylmää.

Viime olympiadin päättymisen jälkeen on tullut pidettyä jouskarihommien osalta hiljaiseloa ja keskitytty muihin juttuihin, mutta SM:n lähestyessä seurakaverit saivat houkuteltua kisoihin seurajoukkueen nimissä. No joukkue jäi lopulta haaveeksi, mutta olihan se mukava turimointi reissu kuitenkin, mukava oli nähdä monta hyvää tuttua pitkästä aikaa.

Lajin näkökulmasta kisan toteutus oli täydellinen! Elektroniset tuloskortit toivat tulospalvelun kertaheitolla 2020 luvulle ja live striimaus nettiin koko viikonlopulta Petteri kommentaattorina oli parasta mitä kotijoukot ja penkkiurheilijat voivat toivoa. Kiitos Kokkola taas kerran edelläkävijyydestä lajin edistämisessä ja toinen iso kiitos koko Lime TV tuotannon opiskelijaporukalle. Nautimme lähetyksestä kotimatkalla finaaleja jännäten, enpä olisi osannut uskoa vielä vähän aikaa sitten, että tällainen olisi mahdollista.

Kisasta riittää varmaan maininnaksi sen verran, että tähän lajiin kuuluu vahvasti treenaaminen ja nyt ehkä vahvimpana mielessä on, että kisakentälle olisi syytä palata vasta kun on harjoiteltukin. Tulevaisuuden suhteen joitain ajatuksista tavoitteiden suhteen on, mutta nyt ehkä vielä on paras sanoa, että katsotaan.

Kyllä FITA tai nykyään siis 1440-kierros on vain se ainoa ja oikea kisamuoto omassa arvomailmassani. Arvokisoihin yms. pudotukset kuuluvat ehdottomasti mitalien  ratkaisupelehin, mutta FITA voitaisiin kyllä palauttaa alkukisamuodoksi., sillä siinä mitataan ehdottomasti enemmän ampujan osaamista kuin 70m kierroksella.

Vaikka ei nyt olekaan juuri tullut treenikentillä pyörittyä, niin tästä arvostuksesta FITA-kisaa kohtaan tuli kisailtua viime viikonloppuna Jyväskylässä ja tänä viikonloppuna Tampereella FITA:n merkeissä.

Viime viikonlopun Jyväskylän kisasta ei juuri käteen jäänyt, mutta todettakoon nyt kuitenkin, että vesisateen siivittämissä kisoissa oma fiilis karkasi ihan väärille raiteille ja sitä kautta myös osumat. Tulokseksi vaatimaton 1266 (296+301+327+342). Opiksi tästä, että aina ennakkoon kannattaa tehdä selkeä suunnitelma, miten suhtautuu erilaisiin tilanteisiin ja millaista fiilistä haluaa pitää yllä. Nyt lähdin soitellen sotaan ja tuloskin oli sitten sellaista. No mutta se siitä, aina se päivä vaikka sateisissakin jouskarikisoissa kotona olemisen voittaa!

Tänä viikonloppuna sitten ammuttiin kotikisaa Tamepreella FITA:n merkeissä. Valmistauduin kisaan kahdella 40 laukauksen treenillä 90m, joten kuntohan oli ehdottomasti kohdillaan, piti jopa vähän varoa ettei mene ylikuntoon, heh. Saatiin kyllä sellainen lahja kisapäivälle ettei paremmasta väliä, ilma oli lämmin T-paita keli, tuulesta ei ollut tietoakaan ja aurinkokin pysytteli lähes kokopäivän pilven takana, joten eipä sitä parempaa voisi toivoakaan. Tämähän näkyi myös tuloksissa ja ikäkausisarjoissa SE-lukemia paukuteltiin monen ampujan voimin.

Oma ammunta lähti luistamaan tasaisesti, kun ammuin 90m 5x52 ja kerran 53 eli 313p. Seiskakympin alkukin meni kovaa, mutta jostain syystä munin sen loppupuolen ja jouduin tunnustamaan taulukaverini Teron ja Juuson itseäni paremmiksi tuloksella 328. Kolmannella matkalla homma sujui edelleen tasaisen varmasti ja kirjasin 50m tulokseksi 332 ja kun 30m vielä meni suunnitelmien mukaan ja sain 354 pistettä pääsin kirjaamaan lopputulokseksi 1327 (313+328+332+354). Tämä oli kyllä kova suoritus, sillä se on jaettu 4-paras tulokseni FITA-kisalla kautta aikain tilastossani, joten tyytyväinen kyllä täytyy olla.

Loppukaneettina voisi kai todeta, että fiiliksellä on iso merkitys. Jäi niin harmittamaan edellisen viikonlopun kisafiilis ja sitä kautta tuloksen dippaus, joka johtui täysin omasta ajatusmaailmasta, joten päätin tulla tähän viikonloppuun hyvällä ja positiivisella mielellä tapahtui mitä tapahtui ja se kyllä kantoi nyt loistavasti!

Itselle tietysti erityisen lämmittävä fiilis lopputuloksen osalta tuli siitä, että pystyin jälleen ampumaan yli 1300 pistettä FITA:lla, joka tarkoittaa sitä, että ketjuni 1300 pisteen ylityksissä jatkuu katkeamattomana vuodesta 2008 alkaen.

Tuli lähdettyä kuitenkin Kemiin Taulu-SM-kisoihin, vaikka Antalyan jälkeen onkin ollut jonkinlaista motivaatiopulaa treenaamisten suhteen, kun kauden pääkisat jäivät vain haaveeksi. Onneksi seurakaverit Laura ja Tero saivat houkuteltua kuitenkin mukaan ja lupasin lähteä joukon jatkoksi, jotta saadaan joukkue kasaan.

Matka alkoi mielenkiintoisesti, kun ensin perjantaina ennen lähtöä Laura pyysi minua opastamaan Jutta Gustafsbergiä jousiammunnan saloihin lyhyeen tv-klippiin liittyen, jossa julkkikset testaavat olympialajeja näin Rion alla. Oli hauskaa olla tekemässä tällaista lajipromoa ja Jutta suoriutui jouskaritouhuista hienosti ampuen ensikertalaiseksi ihan mukavasti. Nyt jäädään siis odottamaan millaista materiaalia on tulossa ilmeisesti perjantaina 5.8. ulos.

Matka Kemiin taitettiin mun uudella kaaralla, joka eräiden tietolähteiden valossa on kuulemma valittu nykyisten jouskaritouhujen värimaailman mukaisesti. No olihan siinä ehkä muilla tekijöillä suurempi vaikutus, mutta sopiihan se hienosti mun tämän vuoden jouskari lookkiinkin.  Mutta niin se matka, joo oli pitkä jotain 8h paikka sitä taidettiin tehdä, kauas on todellakin pitkä matka, mutta hyvässä seurassa se sujui kuitenkin suht joutuisasti.

Alkukisa meni hyvinkin mukavasti tilanteeseen nähden, sillä en ole montaakaan kertaa viimeisen kuukauden aikana jouskarikentällä vieraillut. Lopputulosta syntyi 332+331=663, jolla irtosi piikkipaikka pudotuskierroksille. Semifinaaliin asti matsit sujuivat suhteellisen mukavasti, vaikka tekeminen ei ollutkaan mitenkään parasta mahdollista. Voitin ensin Kiviniemen Markon 6-0, sitten Ronkasen Pertun 6-2 ja samoilla pisteillä semi-finaalissa Vikströmin Antin.

Finaalissa vastaan tuli Kokkolan nuori urho Nikkasen Markus, joka oli raivannut tiensä finaaliin hienolla ammunnalla. Taso nousi SM-arvon mukaisesti kovaksi ja ammuttiin pari ensimmäistä settiä tasureiksi ja minä vein kolmannen. Markus kuitenkin tasoitti neljännellä ja ratkaisu venyi viimeiselle kierrokselle. Itse en onnistunut viimeisen kierroksen suorituksissa mitenkään itseäni tyydyttävästi, mutta osumat olivat kuitenkin suhteellisen hyviä ja antoivat 9+9+9=27. Se ei kuitenkaan riittänyt kun Markus ampui 10+8+10=28 ja vei mestaruuden Kokkolaan, minun jäädessä hopealle ties miten monetta kertaa... Vieläkin se Taulu-SM kulta siis jäi puuttumaan. Markus oli kuitenkin ehdottomasti parempi joten isot ablodit nuorelle miehelle ja pistäkää nimi muistiin, veikkaampa että tästä kaverista kuulaan vielä muutenkin kuin SM-kisojen merkeissä!

Noh, normaalisti sitä että SM:ssä jää hopealle voi itselleen hyvitellä sillä, että eipä nyt tarvitse onneksi doping testiin mennä, mutta testaajat pirut tekivät källin ja siellä sitä oltiin kaiken lisäksi jonottamasta purkkiin kusemista kuitenkin. Mikäs siinä, kuuluu urheilijan arkeen ja hyvällä hengellä, mutta ei sitä näköjään enää tuohonkaan lohdutusfraasiin sovi luottaa.

Sunnuntai olikin sitten Tampereen Jousiampujien päivä, kun päästiin mittelemään joukkuemitskuista. Ammuttiin Kourulan Lauran ja Pyylammen Teron kanssa jo lauantain alkukisassa TJA selkeälle piikkipaikalle ja siitä lähdettiin pudottelemaan. Ammunta sujui loistavasti ja voitettiin semifinaalissa PoJo suoraan 6-0. Finaalissa oltiin sitten OJM:n kansa vastatusten ja otettiin heti 4-0 kärki, Oululaiset kuitenkin pisti hanttiin ja kavensi 4-2, mutta meidän viimeisen kierroksen tsemppi sateen ripseessä ja ukkosen jylinässä oli jotain huikeata ja aloitettiin suoraan kolmella kympillä ja kun loputkin nuolet löysivät tiensä keskelle pääsimme juhlimaan Joukkue Suomen mestaruutta oikein lopulta kuohuvan voimin, kun spottaajamme Verhon Harri oli hankkinut joukkueeseemme luottaen tykötarpeet valmiiksi.

Mukava viikonloppu jouskaritouhujen parissa ja hyvä oli että tuli lähdettyä. Varmaankin tässä tulee otettua suhteellisen rauhallisesti ammuntatouhut loppukesän ja syksyn osalta, mutta näemmä sitä paloa jo jonkinverran hommaan taas löytyi. Ja lähdinhän reissuun lähinnä mentaliteetilla muun joukon jatkoksi, joten kaippa toi oli ihan ok suoritus siihen nähden.

Katsellaan koska seuraavan kerran varmaan ainakin nyt melkein jopa joka viikko vois treenikentällä käydä on tämä sen verran mahtava laji!