Kauden kotimainen hallikisojen päätatapahtuma halli-SM-kisat ammuttiin tänä vuonna Kemissä. Puitteet olivat todella upeat kun kaupunkiin oli valmistunut uusi hieno urheiluhalli, jossa kisailtiin kokonaisuudessaan 3 päivää kun perjantaina oli junioreiden ja senioreiden kisat, lauantaina yleisten ja sunnuntaina seurajoukkueiden. Osallistujiakin taisi olla moneen viime vuoteen verrattuna ennätysmäärä, jopa niin paljon että järjestäjällä oli hankalaa saada mahdutettua kaikki mukaan. Onneksi kaikki kuitenkin pääsivät, jotka olivat ilmoitttautuneet ja kisat oli SM-kisojen arvoiset.  

Kun päätös oli lähteä autolla matkaan niin tähän joutui ottamaan töistä perjantaipäivän vapaata. Yhteensä 9 tuntia se otti ajella Kemiin, kun matkalla tietenkin täytyi lounastaa välillä. Majoitus Kemin päässä oli viimeisen päälle kun käytiin vaimon kanssa kokeilemassa Seaside Glass Villas eli hieman lasi-iglu tyyppinen majoitusratkaisu Kemin Lumilinnan vieressä. Olipa upeaa katsella revontulia ja aamiainen oli kyllä loistava.

Alkukilpailussa tekeminen oli tämän kauden perushuttua, ensimmäinen 30 nuolta antoi 290 ja toinen 294. Tällaista tasoa se on treenissäkin nyt ollut näillä vähillä treenimäärillä, joten ihan tyytyväinen tuohon tulokseen.  Pisteen päähän siis kauden parhaasta tuloksesta. Toisella puolikkaalla oli hyvä pätkä kun ammuin 4 kertaa peräkkäin täydet 30. Muuten aika tasaisesti vaihtelevaa 29/30 sarjaa. Tulos antoi myös täysin alkukilpailun ykköspaikan 15 pisteen erolla seuraavaan.

Pudotuskierroksille päästiin ampumaan isolla 1/32 kaaviolla, jossa minulla oli ensimmäinen kierros bye. Aloitin 1/16 ottelusta ja tästä aina 1/2 kierrokselle asti voitin Rasehornin, Sandbergin, Ronkasen Pertun ja Nuuttilan  suoraan pistein 6-0. Finaalissa vastaan tuli alkukisan kakkonen Ronkasen Sampo, joka onnistui ottamaan pari tasuria, joten kulta varmistui lopulta pistein 6-2. Otteluissa ammunta oli tasaisen vahvaa ja meni aikalailla alkukilpailun tahtia tasollisesti, hyvä mieli siis jäi tästäkin ja onhan se henkilökohtainen SM-kulta aina hieno juttu.

Sunnuntaina joukkuekilpailussa päästiin aloittamaan parini Horton Hannen kanssa alkukisan 4 sijalta, johon olimme sijoittuneet lauantain alkukilpailun pohjalta. Joukkueita oli juuri sen verran, että meille tuli ensimmäisestä kierroksesta bye, joka hyödynnettiin treenailemalla rauhassa otteluammuntaa. Toiselle kierrokselle vastaamme tuli Porilaisten joukkue Gaetti/Sandberg. Tämä kierros oli meiltä väkevä esitys ja mentiin jatkoon pistein 5-1. Neljännesvälierissä kohtasimme Robin Hoodin Petäjien veljeskaksikon. Kierros oli vaihteleva, ammuttiin kaksi todella huikeaa sarjaa 40 ja 39 ja kaksi kansalliselle tasolle hyvää sarjaa 35/35 ja oltiin itseasiassa ammutuissa pisteissä selkeästi parempia, mutta otteluissa kierrosten voitto merkitsee ja siinä taas Petäjät veivät pidemmän korren voittaen pistein 5-3. Jouduttiin siis tällä kerralla tyytymään sijaan 5.

SM-kisat oli kokonaisuutena aikalailla sellaiset oman ammunnan osalta kuin odotinkin. Tiesin, että rutiinisuorituksella ammun sinne +580 tasolle ja tämän vuoden tulostaso yleisesti on ollut sellainen, että normaali tekemisellä voitto pitäisi tulla ja niinhän siinä kävikin. Tässä on nyt tullut treenailtua vähemmän ja kun tuo iso tavoite viime vuonna Pariisin keikan merkeissä toteutui niin jollain tavalla suhtautuminenkin tähän kilpailemiseen on muuttunut. Ensimmäistä kertaa SM-kisojen voittaminen ei tuntunut juuri miltään ja se on itselleni ehkä hieman erikoinen tilanne ja olotila. Jokatapauksessa oli kuitenkin kiva nähdä paljon tuttuja kisojen merkeissä ja viettää mukava viikonloppu Kemissä ja vaikka sieltä oli pitkä takaisin kotiin ajella sunnuntai illalla niin sekin meni mukavasti hyvässä matkaseurassa.  

Seuraavaksi olisi tarkoitus keskittyä vähän maastokisoihin, kun niitä on nyt alkukeväästä/kesästä aika paljon tuolla kisakalenterissa merkittynä.

Riksun superweekend on yksi niistä talvikauden odotetuimmista kisoista, kun tällöin keskitytään puhtaasti absoluuttisen tuloksen tekemiseen ilman mitään ottelujen tuomaa lisäsäestystä. Ottelut on tottakai tässä lajissa se jolla ratkaistaan mestaruudet, mutta niissä menestyminen pohjautuu kovaan perustasoon ja sen mittaamisessa on peruskisan merkitys. Luvassa oli siis tupla 18m kilpailu.

Omalta osalta Äetsän kisan jälkeen työt ja muut arjen askareet ovat vieneet miestä sen verran, että eipä sitä montaa treeniä tässä välissä ehtinyt tekemään. Edellisenä iltana alkeiskurssilla pidetyn jousiammussa kilpaileminen puheen jälkeen muutaman tikun ammuin ennen kamojen pakkaamista ja oli vähän sellainen tunne, että paremmikin sitä voisi kisaan valmistautua.

Lauantai aamusta tunnin ajelu riksuun ja välineet kasaan samalla kuulumisia vaihtaen tuttujen kanssa. Lämmittely lähti käyntiin edellispäivän ammuntaa huomattavasti paremmin. Samaten itse kisa alkoi mukavasti, mutta neljänteen ja viidenteen sarjaan tuli sitten tasoittavat 27 ja 26 sarjat perätysten. Usein kuitenkin, jos tulee vähän heikompaa settiä se pistää skarppaamaan ja niin tälläkin kerralla. Viimeiseen 15 nuoleen hukkasin enää 2 pinnaa ja ekastaki puolikkaasta tuohon tilanteeseen ihan tyydyttävä 289. Toisella puolikkaalla taas heti alkuun yksi 27 sarja, jonka jälkeen löytyi taas parempaa tatsia ja viimeiseen 18 nuoleen enää pari pari pois, joten tästä jo parempi 292 ja sitä myöden ensimmäisestä kisasta siis kokonaispisteet 581, johon voi kyllä olla tyytyväinen.

Toisen kisan alkuun ammuttiin parit lämpppärit ja kierroksen edetessä alkoi tuntua jo siltä, että nyt alkaisi tuloksen tekeminen, kun ensimmäisellä 15 nuolella oli vain 2 pistettä pois. Jonkinlainen odotusarvo siinä ilmeisesti kasvoi sitten liikaa kun lopun hutiloin sitten huomattvasti heikommin ja sain kasaan "vain" 291 hyvään alkuun nähden. Toisen puolikkaan alku jatkui haparoiden kun pari ensimmäistä settiä oli 28 sarjoja. Kolmannelle 29, mutta siinä kohtaa tekemisessä jotain naksashti paikoilleen seuraavien 5 sarjan ollessa bingoja. Tokaviimeiselle yksi nuoli aavistuksen auki ysille, mutta päätökseksi vielä bingo ja taululle 294. Lopputulos oli näin ollen 585, joka on tämän kauden parhaani. Kokonaistulokseksi kertyi 1166, jolla myös nappasi selvällä erolla seuraavaan kokonaiskilpailun voiton. 

Kisaan kuuluu aina erilaisia hetkiä, jousiammuntakilpailuhan on yleensä elämä pienoiskoossa kaikkine tunteineen. Taas kerran kisa todisti ja opetti sen, että vaikka tulisi millaisia osumia, niin mennyttä on turha murehtia vaan paras on keskittyä tulevaan. Onnistuin muutaman kerran pääsemään aika hyvään flow tilaan ja tuntui melkein mahdottomalta ampua ohi kympistä, useamman ihan X-bingonkin kun pääsin kirjauttamaan. Ohimeneviä tunteitahan nuo on, mutta toivat kyllä hyvää fiilistä tästä kisasta. Vähän yllättävääkin itselleni, että kohtuullisen kevyellä harjoittelulla sitä taas ampuu aika lähelle sitä mitä parhaimmillaan.

Vaikka kisapäivälle kertyi melkein 9 tuntia mittaa niin aika meni nopeasti ja oli todella hauskaa ampua ja samalla vaihtaa juttua kisakavereiden kanssa. 

Äetsän talvinuolet on yksi meidän lähikisoja tampereelta katsoen, joten pitihän sitä lähteä kisaamaan kun kerran jonkin verran on tullut treenailtuakin.

Alkukisa meni vallan mukavasti ampuen tasvahvasti tuloksen 292+292=584. Erityisesti se että kaikki nuolet pysyi keltaisella lämmitti mieltä ja jäihän sinne tietysti jossiteltavaakin kun oli paljon heikommaksi kääntyneitä rajoja, mutta kokonaisuudessaan loistava veto.

Pudotuksissa voitin ensimmäisessa ottelussa seurakaverini Jenun Markun 6-0. Toisessa ottelussa seurakaverini Hanne Horto pisti jo matsin tiukemmalle vieden yhden setin bingolla omaa 29 sarjaa vasten. Ottelu kuitenkin päättyi minulle 6-2. Finaaliin vastaan tuli tällä kaudella hienosti ampunut Emmi Ala-Aho, joka venyi parhaimpaansa ampuen tasaista 29 settiä. Oma ammuntani oli ehkä päivän parasta kun 12 nuolella pisteitä kertyi 119, jota myöden ottelu meni minulle pistein 7-1 jolla irtosi kisan voitto.

Olipa hieno päivä niin ammunnallisesti kuin myös TJA:n näkökulmasta. Oltiin todella isolla joukkueella liikkeellä ja oli mukava katsoa miten meidän junnut ampuivat loistavia tuloksia ja ennätyksiään.

​

Nääs-Luola 2025 oli tälle talvikaudelle ensimmäinen hallikilpailu pitkän tauon jälkeen. Totuuden nimissä en ole juurikaan koskenut jouseen sitten syksyn Syys-Fitan ja hallikauden avaus on venynyt ja venynyt. Viikko sitten ei ollut oikein ajatustakaan kilpailla vielä, koska ei ole tullut tosiaan montaakaan kertaa ammuttua, mutta innostuin ilmoittautumaan kisaan viime sunnuntaina hyvin menneen harjoituksen jälkeen. Sen verran tuo ilmoittautuminen teki intoa sitten, että kävin kuitenkin viikollakin pari kertaa avaten divarikauden myös. En ehkä ollut ihan niin fiiliksissä kisaan ilmoittautumisesta näiden treenien jälkeen, mutta kotikisa on luonnollisesti matalan kynnyksen kisa.

Alku oli hyvä, jonka kuvakin osoittaa. Harjoittelussa sinne tänne ammuttujen nuolien perään avasin kuitenkin bingolla. Siihen perään sitten onnetonta räpellystä kolme sarjaa, mutta loppua kohden parenevaa ja ensimmäisestä puolikkaasta korttiin 287 ja pisteen erolla Ihanuksen Petriin piikkipaikalla.

Toinen puolikas oli jo ihan ampumiselta tuntuvaa ja ysitkin alkoi olla jo aika lähellä kympin viivoja. Pitkään elättelin toiveita 580 pisteen rikkomisesta, mutta sen verran vielä haki, että lopputulokseksi tuli 577 ja toisesta puolikkaasta siis 290. Kisa meni tiukaksi sillä Pete ampui myös 290 ja loppujen lopuksi voitin siis ensimmäisellä puolikkaalla hankitulla pisteen erolla kisan.

Mukavaa oli erityisesti nähdä taas jousiampujia ja vaihtaa juttua monien vanhojen sekä muutamien uusien tuttujen kanssa. Ampuminenkin meni niin, että jäi harjoituspohjaan nähden hyvä fiilis. Kevättä kohden nyt katsellaan miten tämä treeni-into tästä kehittyy ja mistä sitä löytää itsensä seuraavan kerran jousen kanssa. 

Lempikisamuotoni, jos ei ole jo tullut ilmi on FITA-kisa tai nykyiseltä nimeltään 1440-kilpailu. Tämä kausi on mennyt siten, että ne muutamat Fitat mitä kalenterissa on ollut eivät ole osuneet omaan kalenteriin sopivaksi. Onneksi seinäjokiset ovat vahvoja perinteiden vaalijoita Fitan järjestämisessä ja kuten viime vuonnakin, niin myös tänä vuonna kauden ainut Fita jäi viimeiseen kalenterin kisaan Seinäjoelle ammuttavaksi.


Olen tämän vuoden treenaillut pääosin kotiradalla ja sitä myöden 90m merkkiäkään ei ole tullut ammuttua. Kisa ilmo jäi viime metreille, kun menin kisaviikon maanantaina kokeilemaan Mustaanvuoreen, että miten se nuoli kantaa. Tiputin olympialaisten edellä paunoja hieman, viritystä tehdessä ja otaksuinkin, että saattaa merkin kanssa olla tiukkaa. Näin siinä kävikin, aikalailla sai ottaa kiskoa itseenpäin, että sai korkeussäädön riittämään. Ammuin useamman sarjan ja sen verran hyvin osui, että pistin ilmonkin sitten suoraan kentältä sisään.


Kuten aina 90m ammunnassa niin tälläkin kertaa tietenkin SE 320 oli mielessä. Ensimmäinen sarja oli kohtuullinen ja toisella sarjalla huikeat 57 pistettä, joka alkoi jo näyttää tavoitteen myötä hyvältä. Kolmas oli aika normaali setti ja neljäs lähti hyvin käyntiin, mutta sitten 5 nuoli jäi jostain käsittämättömästä syystä sormiin ja meni ohi kokonaan. Tuollainen tilanne muuttaa tekemistä helposti epävarmaksi ja ammuinkin vähän turhan varoen tämän sarjan, johon tuli vielä yksi 3 osuma. Kaksi sarjaa peräkköin 45 vei kaikki mahdollisuudet hyvästä tuloksesta. Taistelin kuitenkin viimeisen sarjan kohtuu hyvin osumin jota myöden lopputulokseksi 299, joka oli kahteen totaalisen epäonnistuneeseen nuoleen nähden ihan hyvä lopputulos.


Kakkosmatkan eli 70m alku oli kohtuullisen tahmea ja en saanut heti merkkiä kohdilleen. Viimeisten 3 kierroksen hyvä vaihe 56, 56 ja 57 nosti tuloksen kuitenkin mukavalle tasolle 329 pisteeseen. Kolmannella matkalla eli 50m kävi vähän samalla tavalla, kaksi ensimmäistä sarjaa haeskeltiin merkkiä, mutta loppu sujui sitten normaalia tasoa ja tästä 327.


Ennen viimeistä 30m matkaa kalkulaattori päässäni ilmoitti, että ollaan 5 pinnaa yli tasaisen taulukon 1300 pisteestä eli 345 riittää tuohon. Olen usein ampunut hyviä 30m tuloksia ja pistin tavoitteeksi 1310 tuloksen.  Muutettiin myös pitkien matkojen 6 nuolesta viimeiselle matkalle ammuntarytmi 3 nuoleen kerrallaan. Taas samat sävelet kuin aiemmilla matkoilla, 4 ensimmäisellä sarjalla hukkasin 4 pinnaa, mutta sen jälkeen homma alkoi sujui ja viimeisillä 8 sarjalla vain 1 piste katosi, viimeisten 15 nuolen ollessa kymppejä. Tulos 355 ja kokonaistulokseksi 1310.


Olipahan taas mukavaa ampua Fitaa. Se on sellainen elämä pienoiskoossa kisa, johon mahtuu koko tunteiden vuoristorata. Fitassa saa kuitenkin aina uuden alun ja mahdollisuuden kun vaihdetaan matkaa. Kun ottaa huomioon 90m vaikeudet niin olen kyllä todella tyytyväinen tuohon lopputulokseen. Taas yksi 1300 ylitys ja edelleen vuodesta 2008 alkaen ainoastaan yhtenä vuonna tuo raja on jäänyt pisteellä rikkomatta. Sen kyllä huomasi, että ei ole tänä vuonna Fitaa tullut harjoiteltua, sen verran haastavaa oli saada merkki kohdilleen matkan vaihtojen jälkeen, joten niistä jäi myös muutama piste puuttumaan.


Vihdoin kausi paketissa, joka on sisältänyt valtavan määrän kaikenlaista ja erityisesti Olympialaiset. Nyt on hyvä aika pitää vähän taukoa ja katsotaan sitten jossain kohdin hallikauden merkeissä ammuntahommia uudelleen.

Riksu on minulle yksi lähimpiä paikkoja kilpailla muuton jälkeen Lempäälään ja he ovat ilahduttavasti aktivoituneet kilpailujen järjestämisessä. Tänä vuonna on ammuttu Riksun iltakisacuppia, johon onnistuin osallistumaan jokaiseen osakilpailuun ja näin kauden päätteeksi he järjestivät vielä finaalin, jossa ammuttiin peruskierros 72 nuolta 70m ja siihen päälle pudotukset.


Sääennuste oli haastava ja luvassa oli sadetta, jota vähän tulikin kisan alkumetreillä, mutta sitten ilma kaunistui ja oli lopulta ihan loistava.


Varsinkin ensimmäinen puolikas oli huikeaa ammuntaa ja mukaan mahtui monta todella tiukkaa settiä kympin ympärille. Kirjasinkin tuloksen 335, johon ei voi olla kuin tyytyväinen. Toinen puolikas olikin sitten kaikkea muuta. Oikein tuntui, miten nuolet väistelevät kymppiä ja ysiä kierroksen alkusarjoilla. Sain kuitenkin loppua kohti nousujohteisuutta aikaiseksi ja tulokseksi lopulta 325, jonka myötä kokonaistulokseksi 660 ja kisan ykköspaikka myös.


Pudotuskierroksilla ammunta eteni aina finaaliin asti, jossa vastaan tuli Kuopan Taru. Taru pisti tiukasti kampoihin ja vei loistavalla ammunnallaan muutaman pisteen, mutta loppu kääntyi kuitenkin puolelleni ja voitin myös ottelut.


Iltakisasarjan pisteiden laskun jälkeen minulle lopulta selkeä voitto, Sampo Ronkanen tuli 2 sijalle ja Kuopan Taru kolmanneksi. Voittajat kaikissa luokissa pääsivät hymyilemään leveästi laadukkaissa Iltakisa Cup henkseleissä, joita kuulemma saa sitten ensi kesään asti paukutella.


Riksu on ollut minulle hyvä paikka kisata tänä vuonna, sillä kaikki parhaat tulokseni 672, 668, 660 ja 660 olen ampunut Riihimäellä. Jatkoa kuuleman mukaan luvattiin ensi vuodelle ja sitä myös toivotaan, oli oikein mukava kisasarja.

​Kauden kotimainen pääkilpailu on tottakai taulu-SM kilpailut, jotka järjestettiin tänä vuonna kotikentällämme, Mustavuoren jousiammuntakeskuksessa Tampereen Jousiampujien isännöimänä.

Sääennuste näytti koko viikon aika hurjalta ja viikonlopulle oli tiedossa vettä ihan taivaan täydeltä ja ukkosenkin mahdollisuus oli ilmassa. Kuten kuitenkin niin usein aikaisemminkin, ennuste on ennuste ja usein lopputulos on aikapaljon parempi miltä ennuste näyttää. Tosin tämä ei silti säästänyt meitä kastumasta ja saimmekin vettä niskaamme ihan taivaan täydeltä alkukilpailun harjoitusnuolilla ja vielä kisan alussa ja taas lauantai iltapäivällä joukkueotteluissa.

Alkukilpailu lähti tosiaan käyntiin kunnon vesisateessa. Kolme sarjaa vesisateessa alkoi jo asettamaan tähtäinmerkkiä sinne päin, kun tarkoituksenani oli pyrkiä kastelemaan välineet mahdollisimman hyvin, sillä odotuksena oli, että vettä tulee koko päivän. Nostin jousen vesisateeseen heti sen kasattuani ja pidin läppää kädessä koko ajan pyrkimättä pitämään sitä kuivana, ajatuksena, että se olisi sitten mahdollisimman samantuntuinen koko ajan.  Kilpailu lähti hyvin käyntiin suhteessa säähän ja pari ensimmäistä kierrosta oli hyviä sinne noin ysin keskiarvolle. Sade kuitenkin taukosi ja välineet alkoivat kuivamaan, jolloin otin korttiin yhden 49 sarjan ja loppu kierros menikin sitten tähtäintä ruuvaillessa. Ensimmäisen puolikkaan päätökseksi 56 pisteen sarja ja pisteitä yhteensä 319, joka oli ihan hyvä suoritus. Tauon aikana välineet kuivivat sitten vielä lisää ja toisen puolikkaan alku oli kyllä haastava, kun sarjat olivat 2x50 ja 2x51, vaikka periaatteessa olosuhde oli kohdillaan. Loppuun kuitenkin sain tähtäimen kohdilleen ja tekemiseen hyvän taisteluhengen. Sarjat 58 ja 57 nostivat tuloksen tilanteeseen nähden hyväksi eli 317 pisteeseen.

Alkukilpailun ja lounaan jälkeen ammuttiin parijoukkuekilpailu, jossa olimme sijoittuneet Jenun Markun kanssa alkukilpailun toiseksi. Sade kummasti taas löysi tiensä kenttämme päälle, kun aloittelimme pudotuskilpailut. Ensimmäisellä kierroksella ammuimme Arcuksen 4 joukkuetta vastaan ja voitimme tämän 5-1, vaikkakin nuolet oli sään vuoksi vähän missä sattuu. Toisella kierroksella vastassamme oli henkilökohtaisen kisan lopullisen sijoitustaulukon kärki eli Petäjän veljekset Aleksi ja Niko. Tämä ottelu oli tulostasollisesti meidän osalta huikea, sarjat 36, 38 ja 34 ovat kovaa valuutta ja onnistuminen palkittiin 5-1 voitolla. Semifinaalissa vastaan tuli Jyväs-Sulan joukkue. Sade taas alkoi nousemaan ja pisteet hieman laskivat, mutta hoidimme ottelun puhtaasti 6-0. Finaaliin vastukseksemme tiensä oli selvittänyt Kymen Jousen Ronkasen veljekset Perttu ja Sampo, joiden kanssa tänä vuonna on tullut kierrettyä maailmalla kisoissa. Sade oli ihan kunnollista taas tässä kohdin, kun ammuttiin mitalien väreistä ja kisa oli tiukka, mutta niin vain me Markun kanssa selvitettiin tiemme voittoon pistein 5-3. Parijoukkue-SM-kulta matkasi siis tänä vuonna taas kerran Tampereelle.

Sunnuntain ohjelmassa oli henkilökohtaiset pudotusottelut. Kisa lähti käyntiin puhtaalla voitolla 6-0 Koskisen Karista. Toisessa ottelussa nousikin sitten tie pystyyn, kun vastaan tuli huippuvireinen Robin Hoodin nuori lupaus Aleksi Petäjä. Ammuin ensimmäisen nipun aavistuksen alas ja hävisin sen pisteellä 24-25 ja heti perään hävisin toisen sarjan jo paremmilla osumilla 27-29. Tässä kohdin tilanne oli siis 0-4 ja niin sanotusti minulle pakkovoiton edessä. Kaksi seuraavaa sarjaa sujuikin tilanteen tasoittelemisessa, kun voitin 29-28 ja 26-20 nuo sarjat. Tilanne siis tasoittui 4-4. Viimeisellä sarjalla meillä oli molemmilla 10 ja 9 kahden ensimmäisen nuolen jälkeen. Päivä oli aavistuksen tuulinen ja koko ajan oli pitänyt ottaa ennakkoja. Katsoin viimeiselle nuolelle, että sen verran tuulee, että tarvitsee ennakkoa ottaa enemmän ja kun laukaus lähti, niin se meni suuripiirtein sinne minne tähtäsinkin, vasemmalle seiskalle. Aleksi sen sijaan ampui 9 osuman ja voitti sarjan pistein 26-28 ja hävisin ottelun siis 4-6. Aleksi eteni lopulta finaaliin asti, voittaen semissä mm. Ronkasen Sampon. Finaalissa vastaan tuli toinen yllättäjä, kun velipoika Petäjän Niko oli raivannut matkallaan alkukisan kakkosen Huhtalan Juuson ja semifinaalissa Vikströmin Antin. Finaalissa Aleksi otti lopulta kultaa ja Niko luonnollisesti hopeaa ja Vikström pokkasi pronssin. On se aina kova paikka hävitä, mutta tunnustusta täytyy antaa Aleksille, joka oli todella kovassa vireessä ja ampui todella hyvin vaihtelevaan tuuleen, ansaittu voitto todellakin. Hienoa on myös se, että kisoissa tuli nuorten esiinmarssia yleisen luokan lisäksi naisissa, jossa Emmi Ala-Aho voitti kultaa ja Jade Helala oli sijalla 4.

Henkilökohtaisen kilpailun osalta ei siis päässyt tällä kertaa nousemaan palkintokorokkeelle, mutta tästä huolimatta pääsin kuitenkin pokkaamaan pystin, sillä Triple Crown pokaali jaettiin palkintojen jaon päätteeksi ja pokaali palasi minulle nyt neljättä kertaa peräkkäin. Triple Crown on siis kolmen SM-kilpailun halli, maasto ja taulu SM:stä kerättävien pisteiden pohjalta jaettava tunnustus. Kahden edellisen kisan voitot riittivät varmistamaan palkinnon, huolimatta siitä, että tämän kisan 9 sijasta ei pisteitä kertynyt.

Kauden tärkeimmät kisat ovat nyt siis päätöksessä. Vielä kalenterissa kuitenkin on muutama kisa, joihin olisi tarkoitus osallistua, joten treenailuakin on tiedossa, vaikka tässä kohdassa tarkoitus onkin keventää ammunnan osalta ja tehdä vähän muitakin asioita.

Palailin olympialaisista alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin, joten mitä sitä sitten suunnittelee vapautuneelle viikonlopulle. Tietenkin osallistumista maasto-SM-kisoihin, koska se oli nyt mahdollista, vaikka ennustekin lupasi pelkkää sadetta koko viikonlopulle. Minua oli mielessäni suuresti harmittanut, kun tämän vuoden kalenteri ei mahdollistanut yhtään maastokisaan, joten olihan tämä tilaisuus käytettävä, kun se mahdollistui. Kai sitä vähän jousiammuntahullu pitää olla, kun torstaina illalla olin kotona ja maastomerkit olivat viime vuodelta eri jousesta ja nuolista eli mitään ei ollut valmiina. Perjantai meni merkkejä ampuessa ja muistellessa, että mitenkäs se maastoammunta taas menikään.

Maasto-SM-kisat kilpailtiin Riihimäelle, jossa he olivat saaneet rakennettua uuden radan Riutan alueelle. Rata oli todella hieno ja erittäin fyysinen sekä oikeaa maastoammuntaa, koska tasaisen rasteja ei tainnut olla kuin yksi koko 24 rastin kierroksesta ja niin sen pitääkin olla. Toinen puoli radasta risteili hiljattain hakatulla aukiolla, joka oli kunnon suppa jyrkkien rinteiden keskellä ja sinne sai maastoammunnan näkökulmasta kaikkea kivaa rakennettua ja niinhän sinne oli rakennettukin. Toinen puoli sen sijaan noudatteli vanhaa rata-aluetta ja täällä oli enemmän lyhyitä rasteja ammuttavaksi. Lenkki teki kahdeksikon siten, että kisakeskus osui kaikilla noin puoleen väliin, joten tankkauspaikka oli myös kunnossa.

Lauantaina ammuttiin arvioitavien matkojen päivä ja minun ryhmään oli valikoitunut Ronkasen Sampo sekä Ekholmin Pyry. Pääsimme aloittamaan todellisesta luulot pois rastista, kun heti alkuun oli pitkä jyrkkä alamäki 80cm tauluun. Pääsin heti maistamaan maaston haasteita, kun mittaus meni pieleen ja ensimmäinen nuoli jäi taulun alle enkä nyt mitään mairittelevaa saanut kasaan kahdella muullakaan nuolella. Toisella rastilla pitkään ylämäkeen onnistuin sitten hyvin ja sain vähän fiilistä kasaan, miten homma oikein toimiikaan. Tuossa supassa oli lähes kaikki pitkät matkat perätysten ja koko ajan olin haasteissa mittaamisen kanssa, tuntui että aina ensimmäinen nuoli jäi alle, mutta onnistuin kuitenkin onneksi paikkaamaan tilannetta hyvin kahdella seuraavalla nuolella. Tullessamme rastille 10 päätin, että enää ei jää alle ja kun sain mittauksen tehtyä niin lisäsin 3m mittaustulokseeni, johon pistin tähtäimen. Meni ilmeisesti mittaus vähän pieleen, kun nuoli suhahti yli koko pakasta ja hävisi johonkin takana olevaan rotkoon. Siinä tuli Pyrylle mietittävää, kun Sampo puolestaan suhautti nuolensa taulun alareunaan, mutta kokenut kettu sai kuitenkin kiinni oikeasta matkasta. Minä onnistuin kuitenkin loistavasti ampumaan 4 ja 6 osumat seuraavilla nuolilla tähtäämällä pakan alapuolelle ja tämän rastin tulos sentään pelastui. Tämän jälkeen en enää sattuneesta syystä lisäillyt mittauksiini vaan sillä mentiin mitä mitattiin. Selvisin kuitenkin ihan kohtuullisella tuloksella noista supan pitkistä matkoista ampuen 160 pistettä ensimmäiseltä puolikkaalta. Siirtyessämme kisakeskuksessa nautitun lounaan jälkeen toiselle puolelle rataa, jossa oli sitten käytännössä kaikki lyhyet matkat, alkoi ammunta toimimaan loistavasti ja selvitin rastit mukavin pistein 184. Arvioitavien matkojen päivästä kasaan siis 344, joka oli melkoisen kova suoritus tuolta radalta ottaen huomioon, että siihen mahtui vielä 2 ohinuolta. Eroa kakkosena ampuvaan Pyryynkin kertyi 19 pistettä ennen annettujen matkojen päivää.

Sunnuntaina ammuttiin sitten annetut matkat ja jatkoimme samalla ryhmällä, joka oli myös luokkamme kuuma ryhmä, kun Sampo oli ensimmäisen päivän jälkeen kolmannella sijalla. Sää oli huomattavasti lämpimämpi kuin edellisenä päivänä, mutta ukkosen uhka oli tiedossa. Meidän aloitus oli todella hurja, sillä pääsimme ampumaan heti maksimimatkat 2 x 60m 80cm tauluun toinen jyrkkään alamäkeen ja toinen ylämäkeen. Lähtipä taas luulot pois, ei ollut mitenkään helppoa, mutta virittyipä mieli taas maastoammuntaan tällekin päivälle. Risteilimme suppaa edestakaisin ja koko ajan saderintama ja ukkosen kolistelu lähestyi meitä. Koimme mielenkiintoisen hetken taas rastilla 10, kun näemme että supan toisessa reunassa tulee vettä ihan kaatamalla ja meillä vielä ei. Ehdimme juuri ampumaan Sampon kanssa omat nuolemme pois alta ennekuin kaatosade alkoi. Meidän vedellessä sadekamppeita päälle Pyry joutui ampumaan sitten todelliseen sateeseen selvittäen sen kuitenkin kunnialla. Onneksi sade-alue meni melko nopeasti ohi ja käytännössä loppui ennen kuin ammuimme seuraavalla rastilla, toki kaikki kamppeet olivat jo litimärkiä ukkossateen vuoksi. Tällä kerralla ensimmäisestä puolikkaasta kasaan tuli 153 pistettä, joka oli ihan ok taas noihin matkoihin verraten. Lounaan jälkeen toisella puolikkaalla jatkettiin taas lyhyiden rastien merkeissä ja kyllähän se sujui pisteiden valossa paremmin, mutta olihan siellä muutama todella haasteellinen rasti, mm yksi 10m tiputaulu äkkijyrkkään ylämäkeen, josta en kyllä pisteitä paljonkaan kirjannut. Sitä voisi kuvitella, että annettuna päivänä osuisi kaikki nuolet tauluun, kun matkatkin ovat tiedossa, mutta ei se ole niin sanottu. Jossain kohdassa, kun tipurasteja oli useampi perätysten, onnistuin unohtamaan säännöt aloitustaulusta ja ammuin väärään tauluun ensimmäisen nuoleni menettäen 5 pistettä, ei ollut taaskaan ajatus riittävästi mukana tekemisessä. Pisteitä kuitenkin kasaan taas alkupuolikasta paremmin 176 ja kokonaistulokseksi annettujen matkojen päivältä 329.

Kokonaistulos 673 on hieno tulos tuolta radalta ja sillä myös voitti maasto-SM kultaa ihan reilulla erolla seuraaviin. Hopealle sijoittui Pyry Ekholm ja pronssille Sampo Ronkanen. On se vaan hieno kilpailumuoto tuo maastoammunta, kun pääsee ampumana luonnon keskellä tilanteessa, joka ei tunnu kilpailemiselta lainkaan. Päivä menee todella nopeasti rastilta toiselle siirtyessä ja aina eteen tulevia haasteita ratkoessa.


Ensi viikonloppuna on tiedossa sitten Taulu-SM-kilpailut Tampereella Mustassavuoressa.

Olympialaiset, maailman arvostetuin urheilukilpailu ja jokaisen urheilijan unelma päästä kilpailemaan ja edustamaan maataan. Vihdoinkin 18 vuoden tavoittelun jälkeen voin sanoa, että olen olympiaurheilija. Olympialaiset 2024 Pariisissa ovat päättyneet ja yksi suurimmista unelmistani on käynyt toteen.
Pariisin keikka kesti lopulta noin 1,5 viikkoa, kun lähdimme reissuun sunnuntaina 21.7 ja palasimme takaisin torstaina 1.8. Valmentajakseni kisoihin lähti Ronkasen Perttu ja valmistelut kilpailuun alkoivat lähes välittömästi kilpailupaikan varmistuttua. Kaikenlaista palaveria ja tiedonantoa tuohon pariin viikkoon mahtui, että saatiin kaikki asiat siihen malliin, että päästiin lähtemään reissuun. Vaatepakettikin saapui ja olihan siellä melkoisesti kampetta, jos jonkinlaiseen säähän ja ottihan se niiden kokeilukin aikaa yhden EM-futiksen välieräottelun verran.

Matkustuspäivänä sompailimme ensimmäiseksi Urheaan Helsinkiin, jossa saimme akkreditointikortit ja pidettiin mediatilaisuus. Täältä matka jatkui lentokentälle ja lyhyen pompun myötä Pariisiin, josta kilpailuorganisaatio kuljetti meidät olympiakylään, jossa joukkueenjohtomme oli ottamassa meidät vastaan. Suomen talo kisakylässä oli 6-kerroksinen kerrostalo, josta meillä oli käytössä 5 kerrosta ja ylimmässä kerroksessa oli joukkueemme olohuone, josta löytyi aina kunnollista suomalaista kahvia ja kaurapuuroa sekä useimmiten seuraa, kun aina joku joukkueen jäsen siellä oli viettämässä aikaa. Majoituimme Pertun kanssa 6 hlö soluun, jossa oli kolme makuuhuonetta ja yhteiset tilat. Huoneet olivat kevyesti kalustettuja ja luonnollisesti siellä oli paljon puhutut pahvisängyt, jotka olivat kuin olivatkin tukevat ja kestävät, mutta myös äärimmäisen kovat nukkua, vaikka moduulimallisista patjoista pystyikin hieman kovuutta säätämään. Seuraksemme solun muihin huoneisiin saimme aivan loistavat maastopyöräilyn ja maantiepyöräilyn valmennus ja huoltojoukot, joiden kanssa oli kyllä ratkiriemukkaita hetkiä. Kiitos Tapio, Mika, Juha ja Hiski oli hauskaa ja vielä kerran hommatkaa nyt hyvän tähden Tapsalle se huppari (tämän verran inside läppää mahtuu kyllä tähän postaukseen).
Matkustimme paikalle jo alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin sillä sekä maanantaille, että tiistaille oli luvassa tutustuminen ottelu areenaan, joka tarkoitti siis sitä, että pääsimme ampumaan neljä sarjaa eli noin 20 minuuttia ottelukentällä. Lähdimme Pertun kanssa maanantaina aamulla ensimmäistä kertaa bussilla kilpailukentälle, joka sijaitsi Pariisin keskustassa, noin 40min matkaan päässä kisakylästä. Tästä matkasta tulikin melkoisen eeppinen, sillä bussikuski oli selvästikin kohtuullisen eksyksissä ja päädyimme matkan aikana 4 kertaa riemukaarelle. Loppujen lopuksi matkaan kului melkein 2h aikaa ja meni tiukille että ehdin ampumana omalle vuorolleni tutustumissessiota, onneksi olimme kuitenkin lähteneet sen verran aikaisin liikkeelle, että ehdin lopulta kuitenkin kasamaan välineet rauhassa ja ampumaan muutaman setin ennen tuota ensimmäistä tutustumista. Toisen päivän tutustuminen menikin sitten sujuvammin ja oli kyllä mukavaa, että pääsimme tutustumaan kenttään.

Kisakylä oli todella iso, paljon isompi kuin olin osannut ajatella. Päivittäin aikaa kului ihan merkittävästi suomen talolta ruokailuun tai busseille kävelyyn ja myös ruokalassa ihan pelkästään ruoan jonottamiseen. Ruokala oli valtava ja sisälsi 6 ravintolaa, jotka olivat kaikki auki kiireisimpinä aikoina ja hiljaisempinakin aikoina yleensä 1-2, ruokaa sai jokatapauksessa 24/7. Tämän lisäksi alueella oli useampi kahvila sekä ihan mielettömän hyvä leipomo, koska tottakai Ranskassa täytyy olla saatavilla tuoretta patonkia. Lisäksi löytyi pienempiä ruokakojuja ja juoma-automaatteja, joista kaikki oli siis vapaasti käytössä sekä parturia ja myös postikonttori, jossa sai teetettyä omalla kuvalla personoidut postimerkit. Olympialaisten viralliset kisatuotteet olivat myös ansainneet oman ison hallin, josta jokainen sai käydä shoppailemassa kisatuotteita, joiden valikoima olikin sitten melkoinen. Koko kisakylän keskeisin paikka oli tietenkin olympiarenkaat, jotka oli käytännössä mihin aikaan tahansa päivästä kansoitetut, koska tottakai yksi tärkeimmistä asioista kilpailuihin osallistujilta on saada kuva olympiarenkaiden edessä.
Keskiviikkona ammuttiin viralliset harjoitukset samaan tauluun, johon alkukilpailu tultaisiin ampumaan. No käytännössä ihan normitreenipäivä tuo oli, mutta ehkä merkityksellisintä oli se, että olympialaisissa on todella tiukat säännöt mainostamisesta ja tämän vuoksi asu ja välinetarkastus oli oleellisessa roolissa, jossa varmistettiin, että mitään ylimääräistä mainostamisesta ei tapahdu kisan aikana. Pertun kanssa mietimme, että jo lähtisi tuomarin uraa tavoittelemaan ja sitä kautta pyrkisi pääsemään olympialaisiin, niin ehkä yksi suurimmista tavoitteista olisi nousta nokkimisjärjestyksessä ”pääteippisedäksi”. Käytännössä siis jokainen mahdollinen logo tai mainos teipattiin piiloon ja mikä hienointa teippisedillä oli todella laaja valikoima jesaria kaikissa eri väreissä. Olihan siinä ohjelmaa, kun melkein jokaisella oli jotain piiloon teipattavaa, kuten esimerkiksi Pertulla coachin boksiin tuleva kiikarin jalka, jossa oli varmaan yli 20 logoa, jotka piti saada piiloon. Hauska kommentti oli myös Beiterin Andreakselta, kun hän kehui, että meidän suomalaisten kilpailuasu on täydellinen, juuri ohjeiden mukainen, jota kuulemma suurimmalla osalla muista maista ei ollut lähellekään. Hänen oli vaikea ymmärtää, että miten olemme ehtineet teettää tällaiset kisa-asut, vaikka saimme paikan vain muutamaa viikkoa aiemmin ja tottakai kerroimme hänelle, että me olemme suomalaisia ja teemme asiat kuten ne kuuluukin tehdä.

Torstaina päivää ennen virallisia avajaisia oli jousiammunnan alkukilpailu. Naiset ampuivat aamulla ja sää oli todella loistava, kun Korean Lim Si-Hyeon ampui uuden maailmanennätyksen 694. Iltapäivälle miesten kilpailuun tuuli hieman virisi ja joissain sarjoissa oli ihan kunnollisia puuskiakin. Aloitin alkukisan täydellisesti viidellä kympillä ja yhdellä kasilla ja olin ensimmäisen sarjan jälkeen olympialaisten toisella sijalla 58 pisteellä. Toki moni muukin ampui 58 sarjan, mutta minulla oli 5 kymppiä, kun muilla 4 kpl ja loput ysejä. Alkukisa ei jatkunut ihan samaa tahtia vaan enemmänkin sellaista omaa normaalitasoa. Sain kasaan ensimmäisestä puolikkaasta 330 pistettä ja olin sijalla 35. Toisella puolikkaalla oli selvästi enemmän myös tuulta ja se aiheutti jonkin verran enemmän heilumista. Ihan huippusarjat toiselta puolikkaalta puuttumaan, mutta tulokseksi hyvä 326 tuohon säähän. Lopputulos 656 antoi sijan 41 yhteensä 64 ampujan joukossa ja olen siitä todella ylpeä, iso onnistuminen tuohon kohtaan.

Perjantaina ohjelmassa oli avajaiset ja ennen sitä käytiin vähän treenailemassa. Tultiin hyvissä ajoin takaisin ja myöhäisen lounaan jälkeen valmistautuminen avajaisiin eli pukeutuminen. Suomalaiseen henkeen meillä oli tuulipuvut tosin lyhythihaisena versiona avajaispukineena ja päähine vaihtoehtona oli valkoinen lippis tai hellehattu. Päädyin hellehattuun, koska olihan se nyt tyylikäs vaihtoehto tähän hetkeen. Onneksi saimme myös ohjeeksi ottaa sadetakit matkaan, sillä illalle oli luvassa sadetta. Ennen lähtöä kentälle kokoonnuimme sekä joukkueen olohuoneelle, että olympiarenkaiden eteen yhteiskuvaan ja sen jälkeen menoksi. Ensimmäisen kerran kastuttiin kunnolla jo ennen bussiin pääsyä. Meidät kuljetettiin Seinen varrelle, jossa odotti vene, sillä ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa avajaismarssi ei ollut Areenalla vaan se tapahtui Seineä pitkin veneillä. Koska avajaisissa esittäytyminen tapahtuu maittain aakkosjärjestyksessä, niin me olimme samassa veneessä Etiopian ja Fidzin kanssa. Kulkueen liikkeelle lähdössä sää oli ihan suotuisa, mutta sade alkoi melko pian lähdön jälkeen ja osa porukasta veti sadetakkia jo päälle. Olipa upeaa nähdä, miten paljon Seinen rannoille oli kerääntynyt porukkaa katsomaan säästä huolimatta ja koko matka menikin suomen lippua heilutellessa ja näimme itseasiassa melko paljon suomenlippujakin. Yksi upeista hetkistä laivalla ollessa oli, kun hävittäjät ilmaantuivat ja aloittivat yläpuoleltamme tekemään punaisella savulla sydämen kuvaa taivaalle. Varsinaiselle avajaisten kuvauspaikalle sadetakit riisuttiin pois ja riemu oli valloillaan suomenlippua heilutellessa. Tämän pisteen jälkeen pukeuduttiin kaikin sadetakkeihin sillä vettä tuli taivaalta ihan reilusti. Laivan rantautumisen jälkeen osa siirtyi busseille ja lähti takaisin kisakylään, mutta oli meitä iso porukka, joka suuntasi varsinaiselle avajaispaikalla Trocadero aukiolle Eiffel tornia vastapäätä. Kun kaikki pääsi veneiltä paikalle alkoi varsinainen show, johon kuului olympialipun salkoon nosto, kilpailuorganisaation järjestäjien puheita ja olympiatulen lähettäminen tulen sytytyspaikalle kuuluisien ranskalaisten urheilijoiden toimesta. Olympiatuli lopulta sytytettiin kuumailmapalloon Louvren museota vastapäätä olevaan Tuileriesin puistoon. Illan päätti aivan ilmiömäisen upea valoshow Eiffel tornista sekä Céline Dionin upea versio Édith Piafin kappaleesta Hymne á lámour Hymni rakkaudelle. Vaikka koko ilta käytännössä satoi enemmän tai vähemmän ja olimme litimärkiä, niin ilma oli kuitenkin niin lämmin, että ainakaan minä en tuntenut kylmää ollenkaan. Oikeastaan ainut hetki kun tuli kylmä oli bussi matka ilmastoidussa bussissa takaisin kisakylään.  

Avajaisten jälkeen ohjelmassa oli tietenkin päivittäin treeneissä käymistä ja kisojen aikana harrastukseksi muodostunutta bussilla ympäri kaupunkia ajelua. Jostain syystä kuljettajilla oli usein vaikeuksia löytää kisapaikalla. Siihen varmaan syynä oli se, että ympäri kaupunkia oli kilpailuja ja bussien reitit muuttuivat tämän vuoksi ja lisäksi vaikutti siltä, että bussikuskit eivät olleet paikallisia ja normaalisti Pariisissa ajavia kuljettajia. Tästä huolimatta olihan se vähän erikoista, että yhden kerran Perttu ja jenkkien Casey joutuivat mennä navigaattorin kanssa opastamaan kuskia perille. Yhdellä paluukerralla kisakylään sen sijaan bussia ei näkynyt ja kuulunut, joten järjestäjät päättivät, että he lähtevät kuljettamaan urheilijoita henkilöautoilla kisakylään ja valmentajat jäävät odottamaan bussia. No lopputulos oli se, että valmentajat olivat aikaisemmin perillä, koska bussit sinetöitiin ja siten ne pääsivät kiertämään turvatarkastukset, mutta henkilöautokuljetuksella jouduimme jonottamaan turvassa alueelle sisään pääsyä.

Toisen kisaviikon alussa myös presidenttimme Alexander Stubb kävi kisakylässä vierailulla. Selkeäksi tuli, että hän on kyllä henkeen ja vereen urheilumies erityisesti kestävyysurheilumies, mutta kovasti häntä kiinnosti ihan kaikki lajit, joiden edustajia paikalla oli. Mukava oli päästä vaihtamaan muutama sana hänen kanssaan.

Meidän kilpailupaikka sijaitsi historiallisella Invalidi kirkon alueella ihan Pariisin keskustassa, johon on muun muassa Napoleon haudattu tai tarkemmin sanoen hänen jäänteet on siirretty Saint Helenan saarelta. Kisapaikalta merkittäviä näkyviä maamerkkejä oli invalidikirkon kultaisen kupolin lisäksi Eiffel torni ja Grand Palais. En osaa kuvitella mitään hienompaa paikkaa mihin jousiammuntakenttä olisi voitu sijoittaa, oli kyllä todella huikea sijainti ja näkymät. Alkukilpailu ja harjoituskentällä oli 32 taustaa ja alkukilpailu ammuttiinkin siten, että jokaisessa taustassa oli 2 ampujaa. Kenttä oli korotettu siten, että ammuntapaikka ja taustojen tasanne oli reilun puolen metrin korkeudella maanpinnasta ja koko taustaseinämä oli tummansininen, joka teki taustasta äärimmäisen arvokkaan näköisen. Alkukilpailukenttä ja otteluareena oli samaan suuntaan, joten otteluita varten pääsi harjoittelemaan kokolailla samaan olosuhteeseen kuin itse ottelut sitten olivat. Otteluareenalla olikin sitten huikeat puitteet. Katsomo oli noin 7000 hengelle ja ammuntapaikkojen eteen oli maastoutettu kopit, joihin pääsi kuvaajat sisään ottamaan kuvia niin etuviistoista kuin takaa. Lisäksi videointiin liittyvää kalustoa oli ympärillä ja paljon.

Minun otteluni osui heti toiseen ottelupariin tiistaille 30.7 klo 12.13 paikallista aikaa. Vaimoni Siling matkusti katsomaan otteluani edellisenä iltana, joten tiesin hänen olevan katsomossa ja kisakylästä tuli myös iso porukka niin taustajoukkoa kuin urheilijoita seuraamaan otteitani. Matkustimme kisapaikalle hyvissä ajoin aamulla, että varmasti bussi aikataulu ei petä. Harjoittelu meni hyvin ja viimeinen harkkasarja oli täydet pisteet, joten lähdin otteluun hyvillä mielin. Olin valmistautunut kisaan mentaalisesti hyvin. Olin käynyt mielessäni läpi itse kisatapahtumaa ja kaikkia mahdollisia tilanteita siinä ja olin todellakin valmis otteluun. Tottakai minua jännitti, mutta jännitys oli positiivista, halusin päästä näyttämölle. Niin se aika sitten koitti, kun pääsimme kävelemään kisakentältä verhojen takaa areenalle ja esittäytymiseen. Edellisessä ottelussa oli ranskalainen ollut ampumassa, joten katsomo oli ihan täynnä, noin 7000 katsojaa oli katsomassa ja se kuului ja tuntui, kun katsomo hurrasi tai huokaisi. Esittäymisen jälkeen, kun menimme kisaviivalle ja vastassani ollut alkukisassa 24 sijalle sijoittunut Taiwanin Tai Yu-Hsuan halusi aloittaa alkukisan paremman oikeudellaan vilkaisin katsomoon, että missähän päin vaimoni on katsomossa. Siling huomasi tämän ja nousi kannustamaan niin näytin hänelle peukkua ja olin valmis kilpailuun. Kaksi ensimmäistä nuolta lähti hyvin ja rennosti osuin 10 ja 9 pisteille. Kolmannella nuolella alkuveto tuli hieman liian rauhallisesti ja suoritus venyi vähän normaalia pidempään. Siinä pääsi mielessä käymään, että nyt ollaan isolla Areenalla ja kun nuoli lähti, niin se jäi vähän sormiin ja osui vasemmalle kutoselle. Harmillisesti kasilla olisi tullut tasuri ja ysillä voittanut. Sain kuitenkin nollattua tämän samantien ja avasin seuraavan sarjan kympillä, mutta kaksi seuraavaa jäi sitten vasemmalle hieman alas kasille ja hävisin toisenkin sarjan. Kun kolmas sarja lähti liikkeelle myös vasemmalta alhaalta kasilta, lähdin ruuvaamaan tähtäintä, mutta siirrot olivat liian varovaisia ja kaksi seuraavaakin nuolta jäi vasemmalle alas ysille. Taiwanin kaveri voitti viimeisen sarjan pisteen erolla ja minun tieni päättyi suoraan 0-6 yhdeksällä nuolella sijoitukseen 33. Itse ammunnan osalta ainoa nuoli mikä harmittaa oli se kutonen, se jäi sormiin. Muu tekeminen oli hyvää ammuntaa, mutta kuten niin usein aiemminkin, kisatilanne lähtee muuttamaan osumia helposti vasemmalle alas ja niin kävi nytkin. Numerot ovat karut, mutta ne ei kerro kaikkea, tuossa ottelussa oli paljon hyvää ja olen tyytyväinen siihen, miten ammuin, vaikka tappio olikin kohtaloni. Eipä sitä ole ikinä eläissään ajatellut, että esiintyy lähes 7000 livekatsojan ja miljoonien televisiokatsojien edessä. Näin jälkikäteen ajateltuna ja useampaan kertaan tallenteelta katsottuna hyvinhän se meni.

Media kuuluu oleellisena osan olympialaisiin ja nämä ovat niitä hetkiä, joissa pienempienkin lajien urheilijat pääsevät nauttimaan median kiinnostuksesta. Minusta oltiin varsinkin alkukilpailun osalta erityisen kiinnostuneita, sillä avasin suomalaisten kilpailut ja kilpailukentän laidalla olikin useita kuvaajia ja alkukisan jälkeen mixed zonella odotti niin Ylen porukka kuin kirjoittava media erilaisine kysymyksineen. Pudotuskisan jälkeen oli sama systeemi, marssi suoraan tappion hetkeltä televisiokameran eteen ja sen jälkeen haastatteluihin. Vaikka tämä ei olekaan itselleni tuttua touhua mistään aiemmista kisoista, olin myös tähän puoleen valmistautunut. Olin päättänyt, että haluan katsoa kaikissa media haastatteluissa isompaa kuvaa ja tuoda esiin sitä positiivista fiilistä mikä minulla on, että sain toteutettua yhden suurimmista tavoitteistani ja pääsin kilpailemaan olympialaisiin. Mielestäni media kirjoitti todella hienoja juttuja kisoista, jotka toivat jousiammuntaa positiivisesti esiin, mikä oli minulle todella tärkeää. Toivottavasti näiden juttujen ja jousiammunnan esillä olemisen myötä lajiin tulee lisää myös harrastajia.

Kilpailun jälkeen meillä oli mahdollista viettää vaimoni kanssa hieman aikaa ja katsella Pariisin keskustan merkittävimpiä paikkoja, kuten ottaa Eiffel tornista ainakin sata kuvaa eri suunnista ja käydä Louvren pihamaalla, sisälle ei tehnyt mielikään olympiaruuhkan vuoksi. Lisäksi tavoitteena oli päästä katsomaan jotain kisaa, mutta lippuja ei ollut enää mihinkään lajiin jäljellä. Onneksi vähän vahingossa pääsimme kuitenkin seuraamaan triathlonin pyöräilyosuutta keskustan läpi menevän reitin varrelta.
Paluu takaisin suomeen olikin sitten torstaina. Hieman jännitti että mahtuuko kaikki tavarat mukaan, kun olihan sitä tullut jotain shoppailtua kisatapahtumamyymälästä ja lisäksi saimme ottaa esimerkiksi olympialaisia varten teetetyt päiväpeitot mukaan sängyistämme, niin tavaraa takaisin päin oli merkittävästi enemmän kuin tullessa. Muutamalla ylimääräisellä kilolla kuitenkin pärjättiin ja Finnairin tiskillä nämä katsottiin sujuvasti läpi sormien, joten matka meni oikein mukavasti. Suomessa vastassa oli liiton puolelta Marja ojentamassa meille kukat reissusta paluun kunniaksi ja tässä kohdin tehtiin vielä pieni haastattelu. Matkustus junalla takaisin kotiin, mutta reissu ei loppunut tähän, sillä Siling palasi myöhäisemmällä lennolla katsomasta kisaani ja koska riski oli iso, että hän ei ehdi illan viimeiseen junaan, niin ajelin vielä uudelleen Helsinki-Vantaalle ja hain hänet kotiin, että saatiin matka päätökseen.
​
Miesten kilpailu päättyi sunnuntai illalla kahden lajimme legendan kohtaamiseen, kun Etelä-Koren Kim Woo-jin ja USA:n Brady Ellison ampuivat eeppisen finaalin. Molemmat ovat ampuneet urallaan maailman ennätyksen, joka on tällä hetkellä Bradyllä, molemmat ovat voittaneet MM-kilpailut, Woojin useamman kerran ja molemmilla on iso kasa World Cup voittoja. Molemmat ovat moninkertaisia olympiakävijöitä ja olympiamitalisteja, mutta molemmilta puuttui henkilökohtainen olympiakultamitali. Ottelu oli todella kovatasoinen ja se päättyi tasatilanteeseen. Yhden nuolen uusinnalla molemmat ampuivat kympin, mutta Ellisonin nuoli koski viivaa ja Woo-jinin nuoli oli viivan päällä, joten olympiakulta meni Koreaan. Todella huikea ottelu ja hieno päätös Pariisin olympialaisten jousiammuntakilpailulle.  

Olipa aivan mielettömän hieno reissu. Oli upeaa olla osa suomen joukkuetta ja erityisen suuret kiitokset Pertulle, joka hoiti oman ruutunsa mallikkaasti ja antoi kaiken mahdollisen tuen onnistumiseen ja tulihan sitä juttu jos toinenkin viikon aikana vaihdettua ja naurettua. Kun sain olympiapaikan, päätin, että lähden nauttimaan olympialaisten kisafiiliksestä ja niin myös tein. Koko reissu meni aivan loistavissa tunnelmissa ja osasin ottaa irti kisoista sen mitä halusinkin. Vaikka tietenkin kilpailuun lähdetään aina voittamaan, niin menestystä ja onnistumista ei voi mitata pelkästään voitoilla. Minulle isoin voitto oli tulla olympiaurheilijaksi ja kilpaileminen Pariisissa oli jo voitto itsessään. Alkukilpailu oli hieno onnistuminen ja pudotuskilpailujen osalta voin sanoa ylpeänä, että kaikki mahdollinen tuli tehtyä mitä oli tehtävissä ja ei ole mitään mitä tekisin toisin valmistautumisessa tai kisatilanteessa, jos voisin tilanteen uusia, niin silloin täytyy olla tyytyväinen. Se oli minun parhaani tuossa tilanteessa ja olen tyytyväinen olympialaisten sijoitukseen 33.
 
Olympialaishurmoksesta ja kuplasta pääsi nauttimaan viimeiset puolitoista viikkoa, mutta nyt ollaan takaisin suomessa ja arki taas koittaa, sekin on hienoa. Kävin jo ampumassa maasto-SM:t (näistä blogipostausta tulee erikseen), kun kerran se oli mahdollista ja ensi viikonloppuna on sitten tiedossa taulu-SM-kisat kotiseuran järjestämänä Tampereella. 

Kauden ehdottomasti paras kisasää helli jousiampujia Riksun kolmannen iltakisasarjan kilpailussa upealla Riihi-Jousen kentällä. Upea kisasää mahdollisti myös loistavan tuloksentekomahdollisuuden, jonka onnistuin hyödyntämään hienosti. Kauden paras tulos 672 joka oli samalla moneen moneen kauteen paras tulokseni muutenkin. Viimeksi vuonna 2020 olen ylittänyt edellisen kerran 670, jolloin syntyi SE-tulos 679 ja lisäksi toinen huikea 676 tulos, molemmat Iitissä. Olipa hienoa juuri tähän kohtaan onnistua viimeistelykisassa ennen Pariisiin lähtöä.

Olen keskittynyt viimeisen viikon välineviritykseen Olympialaisia ajatellen ja olin vielä edellisenä päivänä hieman mietteliäs osallistumisen suhteen tähän kisaan, koska virityket oli vielä mielestäni vaiheessa. Sain kuitenkin jousen siihen malliin päivän virityssession päätteeksi, että päätin lähteä testaamaan kisaolosuhteeseen miten jousi ja mies toimii. 

Aamupäivällä ennen kisaa kävin kavereiden kanssa kiertämässä 18 reikää golffia Tammerissa, joka oli mukava lämmittelypuhde illan kisalle. Myöhäisen lounaan jälkeen ajelu Riksun kentälle ja alku menikin sitten tuttujen kanssa jutustelussa ja onnittelujen vastaanottamisesta Pariisin kisoihin valitsemisesta. Kisan alkuun ammuttiin kolme harkkasarjaa, jotka sujuivat mukavasti ja päätin harjoittelusession 59 pisteen sarjaan.

Kisa lähti käyntiin siitä mihin se harkkasarjoilla loppui, ensimmäisellä sarjalla ilmiömäinen 59 pisteen sarja, josta kuva tässä postauksessa, lähellähän se 60 pistettäkin oli tuossa. Koko ensimmäinen puolikas sujui ihan hurmoksessa, heikoin sarja 55 pistettä, mutta mukaan mahtui toinen 59 ja päätössarjana oli 58 yhdellä kasilla. Tulos ensimmäisestä puolikkaasta 343, joka taitaa olla paras puolikkaani mitä olen ikinä ampunut kisoissa, ainakin näin nopean muistelun pohjalta. Kymppejäkin kertyi käsittämättömän paljon yhteensä 24 eli 2/3 nuolista.

Tauon aikana taisi mieleen vähän hiipiä mahdollisuus hätyytellä SE-tulosta ja kun toinen puolikas lähti tiukalla nipulla, joka jäi kympin yläpuolelle ollen 53 pisteen arvoinen, tuli ehkä vähän turhaa puristusta. Toiseen sarjaan pari heikkoa osumaa ja vain 52 pistettä. Tämän jälkeen homma alkoi palautua uomiinsa perustasolle, mutta kympit oli tiukassa. Toiseksi viimeisellä sarjalla ammuin kaikki nuolet kympin ympärille 9,6 osuma-alueen sisälle, mutta jokainen tikku jäi ysille. Viimeiseen sarjaan löysin sopivan fokuksen, kun laskeskelin pisteitä, joita oli 20 yli 300 vauhdin. Mietin, että kun olen päivän aikana ampunut useamman 59 sarjan, niin nyt olisi sopiva hetki pistää 60 pistettä tauluun ja nousta kuitenkin vielä 330 puolikastasolle. Ihan täysin tässä en onnistunut, mutta kuitenkin upea 59 päätökseksi ja todella hyvä fiilis koko kisasta. Lopputulos oli siis 343+329=672, joka tosiaankin on kauden paras sekä paras tulokseni 4 viimeiseen vuoteen.
  
Mahtava viimeistelykisa ja voi sanoa, että olen valmis kilpailemaan Pariisin olympialaisissa. Nyt on jousi vireessä ja mieskin toimii, kuten pitää. Reilu viikko aikaa lähtöön, jonka aikana tarkoitus on vielä varmistaa varajousen viritykset kuntoon sekä tehdä nuolitestit niin, että Pariisissa kaikki on viimeisen päälle kunnossa välineiden osalta. Ammunnan osalta kaikki on loistavasti ja Pariisiin lähdetään nauttimaan keskelle ampumisesta, huikean hieno kilpailu on siis tulossa.