Aamupäivä meni omaa ammuntavuoroa odotellessa ja Juutilaisen Mikon kisaa seuratessa, joka onnistuikin loistavasti ampuen 6 sijalle omalla ennätyksellään! Päivällä ehti vielä käydä hotskulla ottamassa torkut ennen kisan alkua.
Alkukisa lähti käyntiin bingolla ja sen jälkeen 6x29 ja loppuun 3x30 todella varmalla rutiinin omaisella suorittamisella ja puolikkaan tulos 294 oikeutti 3 sijaan. Toiselle puolikkaalle lähdin vähän turhan omissa ajatuksissa ja missasin ensimmäisen nuolen 8:lle, joka lähinnä alkoi huvittamaan. Tämän jälkeen tekeminen lähti taas rullaamaan ja ammuin lopulta tuloksen 292 ja kokonaistulos 586 antoi oman halli KV-urani parhaan alkukisasijoituksen, kun sijoituin 5:ksi, huippua siis! Lisäksi olin Win&Win Pro Staff ampujista toiseksi paras, joten hieno saavutus sekin.
Illalla ammuttiin vielä ensimmäinen ottelukin ja sen hoidin tyylikkäästi kotiin pisteillä 6-2 ja tekeminenkin oli ihan mukavaa, sillä lopetin pariin bingoon. Nyt siis sijoitus 16 sakissa jo ja huomenna jatketaan.