Alkukisa sujui mukavasti ja merkkasin ensimmäiseltä puolikkaalta tulokseksi 289 todella tasaisella ammunnalla. Toisella puolikkaalla sen sijaan oli pari heikkoa hetkeä, jotka maksoivat muutaman 8:n sekaan, mutta hyviäkin hetkiä oli paljon ja tulokseksi 288. Kokonaistulos antoi siis yhteensä 577p, joka on tämän talven treeneihin nähden ihan ok tasolla ammuttuna vielä kansainvälisessä kisassa. Pisteet oikeutti 15 sijaan yhteensä 204 ampujan kisassa.
Ensimmäinen matsi eli 1/16 ammuttiin heti sitten illasta 9 aikoihin ja siihen sain alkukisasan 18 sijoituneen puolalaisen Cinkuszin vastaani. Otin alkuun 4-0 johtoaseman ampuen 30 ja 29, mutta kolmannen kierroksen sitten hävisin pistein 28-29. Loppuun ammuttiin pari tasuria 29 sarjoilla, joten voitin ottelun 6-4. Seuraava vastus on nyt sitten 1/8 matsissa on Korean Kim Gyuchan.
Ammunta oli todella nautinnollista varsinkin suuren osan alkukisaa. Tekniikka toimi hienosti ja osumat olivat todella hyviä. Muutamia heikkojakin hetkiä toki mahtui mukaan, jotka vähän söivät tulosta ja paljon hävisin jälleen rajoja, mutta kokonaisuudessaa olen erittäin tyytyväinen alkukisan ammuntaani. Pudotusmatsissa ensimmäinen kierros oli loistavaa, mutta toisesta kierroksesta neljänteen kierrokseen nousi vähän turhaan paineita voitosta, mutta olen tyytyväinen että siitä huolimatta pidin tekniikan todella hyvin kasassa. Viimeinen setti taas oli hyvää ja lopulta siis selkeä voitto ja tulostaso parempi kuin alkukisassa.
Nyt siis Korealaisen kaatoon ja ampumaan loppuja matseja.