Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

EM ja World Cup-karsinta, Eerikkilän urheiluopisto, 24-25.3.2012

3/25/2012

1 Comment

 
Tämän vuoden arvokisoihin lähetettävä joukkue karsittiin viikonloppuna Eerikkilän urheiluopistolla. Panoksena oli siis paikka Amsterdamin EM-kisoihin toukokuussa ja Ogdenin World Cup kisaan kesäkuussa. Eli joukkueeseen pääsy tarkoitti samalla pääsyä tavoittelemaan olymiapaikkaa, sillä nämä kisat ovat viimeiset karsintakisa Lontoon olympialaisiin.

Itselläni oli jo lähtökohtaisesti hyvä tilanne sillä viime vuoden kolmen parhaan FITA:n keskiarvo oli määrittty karsinnan lähtöisteiksi. Loistavasti menneen kauden ansiosta keskiarvoni oli 1324 ja johdin tilastoa selkeästi. Viikonlopun kisamuotona oli kaksi 70m kierrosta siten, että aikatauluen vuoksi lauantaina ammuttiin 3/4 osaa ja sunnuntai aamulla viimeinen 1/4.

Kilpailu lähti käyntiin hyvin sillä olin erittäin latautunut kisan alkuun. Ensimmäinen sarja antoi 56 pistettä ja hyvällä fiiliksellä naputtelin tuloksia 55 ja 58 väliin tasaisesti merkkauttaen tulokseksi 337 ensimmäisestä neljänneksestä. Loistava tulos ja parantelin johtoasemaani reilulla kymmenellä psiteellä. Tämän jälkeen pidettiin tauko ja iltapäivällä jatkettiin uudelleen. Jostain syystä olin alussa hieman hermostunut ja ensimmäiseen sarjaan sattui ikävä vahinko, kun aioin purkaa neljännen suoritukseni mutta jänne lipesi sormista ja nuoli osui neloselle. Sain aloituskierroksesta 50p ja hermoilin vielä toisesta kierroksessta vain 52p. Tämän jälkeen rauhoitin tekemistäni ja sain rytmistä kiinni ampuen lopun kovaa tahtia lopulta tulokseen 327 asti. Ensimmäisestä 70m kierroksesta kasaan siis 664, joka on normaalia treenitasoani.

Toinen 70m kierros alkoi heti perään, sillä ensimmänen puolisko tästä ammuttiin jo lauantai illalla. Ammunta jatkui todella hyvänä kolme kierrosta pisteillä 57, 56, 56, mutta neljännellä kierroksella jostain syystä osumat siirtyi oikealle ja ammuin sinne 3 x kahdeksikon, jonka jälkeen siirsin tähtäintä ja sain kympin, mutt heti perään vasemmalle kasin, jonka jälkeen siirto taasin ja yhdeksikkö. Pisteitä kasaan vain 51 ja seuraava kierros jatkui samalla tavalla tähtäinmerkin kanssa sekoille päättyen samaan 51 psiteeseen, jtoka tiputtivat tulostasoani roimasti. Viimeiselle setille tsemppasin ja sainkin aikaan mukavan 55 pisteen arvoisen nipun, joten lopputulokseksi 326p. Tämän jälkeen ammuin muutaman treenikierroksen ennen ammunnan päättämistä hakien hyvän fiiliksen takaisin muutaman kierroksen sekoilun vuoksi. Ttestasin samalla varajouseni kisakuntoon sunnuntai aamua varten, sillä olin päättänyt ampua myös sillä mukavan pohjatuloksen kesää varten.

Sunnuntai aamulla aloittelimme harjoituskierrosten merkeissä jo 7:30 ja sain heti ammunnan toimimaan päättäen treenikierroksen 59p sarjaan. Kisa lähti mukavasti käyntiin ja ammuin tasaisesti sarjat 54-58p väliin. Viimeisellä sarjalla oli mahdollisuun nostaa tulos vielä 660, mutta yksi nuoli lipsahti heikolla suorituksella kutoselle ja vaikka loput osumat olivatkin 4x10 ja 9, niin kokonaistulos jäi 658, kun puoliskon tulos oli hyvä 332. Vaikka oma tavoite tietenkin oli ampua yli 660 molemmat puoliskot, niin siitä huolimatta karsintaviikonlopun tulokseksi 1322, jolla irtosi tämän viikonlopun voitto parinkymmenen pinnan erolla seuraavaan.

Karsinnan kokonaistulokseksi pisteitä kertyi 1324+1322=2646, jolla voitin siis karsinnan ja lunastin paikan EM-kisoihin ja Ogdenin World Cupiin tavoittelemaan olympiapaikkaa. Kavereikseni karsintakisoihin lähtee toiseksi sijoittunut WT:n Aki Virtanen tuloksella 2603 ja kolmanneksi sijoittunut TJA:n Matti Hatava tuloksella 2582.

Seuraava kisani on parin viikonpäästä alkava Shanghain World Cup, josta samalla alkaa kuukauden round trip, sillä matkustamme maajoukkueella Shnaghain jälkeen turkkiin treenaamaan kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen osallistun Antalyan World Cupiin toukokuun alussa. Näiden kahden kovan kv-kisan tarkoituksena on tietysti treenata kunto huippuunsa karsintakisoja varten.  
1 Comment
Jennifer Greenberg link
9/30/2023 07:46:56 am

Appreciate your blog postt

Reply



Leave a Reply.

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            585             591
    70m            672             679
    FITA          1310           1337

    Maasto 24                     346
    Maasto 48   673            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.