Kisat lähti käyntiin heti aamusta alkaen täydellisesti, kun ammuin treenikierroksilla mukavaa osumaa ja lähes pelkkää kymppiä, joka loi hyvän itseluottamuksen kisaan lähtöön. Ensimmäinen puolikas sujui todella tasaisesti 29 ja bingo sarjojen välillä yhden 28 mahtuen mukaan. Oikeastaan ammunta toimi niin hyvin, että ei ole juuri muuta kerrottavaa, kuin että lopputulos oli huikea 295. Toisen puolikkaan alku oli vähän enemmän tekemistä ja ammuin siihen neljän kierroksen putken, jolla menentin 5 pistettä. Sain kuitenkin ammunnan raiteilleen loppupuolikkaalle johon ammuin vain yhden ysin ja pisteitä kertyi 294. Täytyy sanoa, että en ole hetkeen kisoissa jännittänyt niin kovaa kuin viimeisellä sarjalla, kun tiesi, että bingolla saa uuden ennätyksen. Tähtäyksen huojunta oli kyllä aivan toista luokkaa kuin aiemmilla kierroksilla, mutta niin vain pistin kaksi ensimmäistä keskelle. Viimeisen jouduin purkamaan, kun kroppa ylireagoi tilanteeseen ja vedin siinä varmaan 15sek henkeä ja pistin vielä viimeisenkin keskelle, joten tosiaan 7 vuoden takainen ennätys vihdoin viimein rikki ja uudet lukemat 589.
Pudotusmatsit menikin sitten siinä huippufiiliksessä ihan putkeen. Voitin kaksi ekaa matsia täysillä 90 pisteen kierroksilla suoraan 6-0 samoin kuin finaalinkin, josta pisteitä kertyi 87 eli settikeskiarvoksi huikea 29,66. Koko päivän aikana vain 15 nuolta pois kympiltä, jossa on mukana se yksi harkkanuolten kymppi, joten aivan mieletön päivä!
Kaikenkaikkiaan siis huippupäivä ja ylisanoja ei hirvittävästi tarvitse tällaisen päivän jälkeen säästellä. Moni asia naksahti tänään kohdalleen., ensinnäkin valmistautuminen onnistui täydellisesti, olin pirteä ja energinen koko päivän. Lisäksi joulukuussa tehty tekniikkamuutos alkaa rutinoitumaan pikkuhiljaa tekemiseen, joka tuo koko ajan varmuutta lisää. Tästä suuri kiitos valmennustiimille Miikalle ja Juhalle. Lisäksi suuri kiitos kuuluu myös mentaalivalmennuksen puolelta Heidille ja fysiikkapuolelta Paulille, Jonille ja Davidille, joiden kanssa on tehty töitä henkisen ja fyysisen suorituskyvyn parantamiseen. Ja tottakai suuri kiitos myös välinepuolelta Win&Win:lle ja EliVanesille tarjoamistanne huippuvälineistä!
Seuraavan kerran pääseekin kisaamaan heti viikon päästä kotihallissa Vaasassa ja parin viikon päästä mitellään sitten suomenmestaruuksista Oulussa. Nyt taas lisää treeniä ennen kisoja, vielä on paljon pisteitä saavutettavana.