Ilma oli kyllä mitä täydellisin, koko päivänä taisi puun lehdet kahista pari kertaa, mutta juuri minkäänlaista ilmavirtaa ei ollut havaittavissa eli täysin tyynessä ja pilvipoutaisessa säässä ammuttiin Jyväskylän lintukoto kentällä, joka niin monta kertaa aiemminkin on toiminut ennätyskenttänä.
Ammuin 90m harkkasarjoja loistavasti tiputellen nuolet pääosin keltaiselle ja lähdin kisaan hyvällä mielellä. Jostain syystä kuitenkin kisan ensimmäinen nuoli osui oikealle kutoselle ja oikeastaan romautti hetkellisesti itseluottamuksen tekemiseen. Muutama ensimmäinen sarja meni tekemisen hakemisessa ja löysin ammunnan kohdilleen vasta viimeisellä sarjalla, jolla ammuinkin sitten 57 ja nostin tuloksen aina 311 pisteeseen asti. Tämän jälkeen oikeastaan tulospaineet katosivat, sillä aivan alkuperäisenä ajatuksena oli 90m SE:n tavoittelu ja se jäi nyt tällä kertaa väliin.
Seuraavaa matkaa lähdin ampumaan hyvällä fiiliksellä 90m lopun onnistumisen saattelemana ja sain merkin samantien kohdilleen ja pääsin aloittamaan 57 sarjalla. Hyvän alun jälkeen pudottelin tikut kolmea kasia lukuunottamatta keltaiselle lopettaen niinikään 57 sarjaan ja kirjautin tulokseksi 333, joka oli tämän kesän paras 70m tulos.
Kolmas matka olikin sitten sitä kuuluisaa FLOW tilaa. Aloitin 57 sarjalla ja heti perään pistin 58p. Kolmannella sarjalla aavistuksen vasemmalle huippunipulla 55 ja neljännellä aivan huikea 59 pistettä. Viidennelläkin tiputtelin hyvällä itsetunnolla 4 ensimmäistä todella keskelle, mutta kahdelle viimeiselle nuolelle tuli se pieni ylimääräinen puristus, jota ei edellisillä sarjoilla ollut ja ammuin pari vasemman kasia, joten pisteitä 55. Viimeinen sarja oli yhtä kasille lipsahtanutta nuolta lukuunottamatta aivan huipputekemistä taas, mutta harmittavasti kolme nuolta jäi alle puolen sentin päähän kympistä ja pisteitä kertyi vain 54, joten lopputulokseksi 338, joka jää pisteen voimassa olevasta SE:stä, johon minulla on tosin sivuava tulos. Huikea setti jokatapauksessa ja kaikkien aikojen toiseksi paras 50m tulokseni.
Viimeisen matkan alussa tein pienen harmillisen virheen, sillä siirsin sivusuuntaa kierroksen, kun treeneissä olin ampunut viikolla aina 50m jälkeen vasemman ysejä. No tänään homma ei mennytkään niin ja ammuin ensimmäisen oikealle ysille ja lisäksi sarjaan tuli toinenkin ysi. No tämän jälkeen ammuin heti bingon ja sarjat 58 ja 59. Tässä kohtaa tajusin, että tänään tulee oma ennätys ja ajattelin, että viimeisellä sarjalla otan jousen ja tuloslapun mukaan taululle, joten siellä täytyy olla myös hyvät pisteet, että kehtaa ottaa kuvia, joten päätin että tulen ampumaan sillä bingon. Lisäksi jätin mielestä ajatukset SE-tuloksesta sillä en muistanut tarkasti mikä se on, joten ajattelin, etä turha sitä on miettiäkään. Ammuin toiseksi viimeisellä sarjalla bingon ja etenin loistavassa asetelmassa viimeiselle kierrokselle, joka oli varmasti kisan rennoin ja helpoin kierros. Kun kerran olin päättänyt ampua bingon, niin jälkikäteen fiilis oli viivalta tullessa, kuin olisin vain käynyt hoitamassa ennalta päätetyn asian kuntoon, neljä X10:ä ja pari kymppiä keskellä taulua, ei olisi voinut paremmin lopettaa. Eli 30m tulokseksi kertyi 355p, joka sivuaa omaa ennätystäni ja FITAN kokonaistulokseksi huikeat 1337, jonka jälkeen kyselemään muilta, että mikä se SE olikaan. No loppuviimein sain sen selville ja tulokseni jäi vain pisteen verran Lipposen Jarin vuonna 1994 ampumasta Suomen ennätyksestä 1338. Huippusetti kuitenkin ja 4 pisteen parannus vuonna 2010 ampumaani aiempaan ennätykseen.
Huikea kisapäivä ja oikeastaan kisaviikonloppu takana, eipä olisi voinut kautta paremmin päättää! Olen todella tyytyväinen omaan tekemiseeni, sillä tätä jousiammunta parhaillaan on ja ne hyvänolon fiilikset mitä sain tämän päivän ammunnasta liittyvät niihin hetkiin, kun pystyin ampumaan viimeisenkin nuolen keskelle, pystyin ampumaan huippusarjan jälkeen toisen huippusarjan ja pystyin kääntämään vaikeudet voitoksi ja erityisesti pystyin luottamaan omaan tekemiseeni nauttimaan kilpailusta ja siitä palkinnosta, minkä kova ja tinkimätön harjoittelu mahdollisti!
KIITOS kaikille, jotka olette taustanjoukoissani olleet, tämä on ollut huikea kausi ja ilman teidän kaikkien tukea tämä ei olisi ollut mahdollista! Erityisesti haluan kiittää koko valmennus- ja kehonhuoltotiimiäni Juhaa, Miikaa, Paulia, Heidiä, Davidia ja Jonia ja suuret kiitokset kaikille läheisilleni, jotka olette minua tukeneet! Ja tietenkin kiitos kaikille tukijoilleni Win&Win:lle täydellisesti toimivista InnoMax jousista, EliVanesille markkinoiden parhaista sulista ja Beiterille loistavista nokeista eli kaikista niistä välineistä, jotka mahdollistavat huipputuloksien tekemisen.
Nyt jään huippufiiliksissä muutamaksi viikoksi totaalitauolle jousiammunnasta ja nauttimaan kauden menestyksellisistä hetkistä sekä harrastamaan kaikkea muuta, mitä kesän aikana on jäänyt vähemmälle. Sitten alkaakin uusi treenikausi ja valmistautuminen ensi vuoden koitoksiin, joista tärkeimpänä tavoitteena heinäkuun MM-kilpailut ja olympiapaikka!
Näihin fiiliksiin ja palataan syksymmällä hallikisakauden alkaessa, niin ja kiitokset kaikille, jotka olette myös blogiani seuranneet!