Kisaviikonlopun toinen osa meni Äetsän FITAn merkeissä nautiskellen tuulisesta, mutta onneksi jälleen kerran forecan ennusteen vastaisesti sateettomasta puolipilvisestä ilmasta. Tulostakin syntyi mukavasti tasarahan 1300p verran, joka oli kyllä huipputulos tuohon tuuleen.
Harkkasarjat lähtivät mukavasti käyntiin ja ammuin lämmittelyssä oikeastaan todella hyvinkin. Kisan alussa kuitenkin nippu vähän siirtyi ja vaikka se olikin hyvä niin pisteitä ei kertynyt kuin 46 ja kun toinen sarja hajosi tuuleen ympäri taulua niin lähtökohta oli 91p kahden kierroksen jälkeen. Tämän jälkeen merkki kuitenkin asettui kohdilleen ja ammuntakin oli hyvää, joten nostin tuloksen lopulta loistaviin pisteisiin 303.
Toinen matka oli vahvaa ammuntaa lukuunottamatta yhtä keskeltä harvaa nippua joka antoi 51p. Muiden sarjojen pyöriessä 54-57 pisteissä tuli tulosta 327p verran.
Kolmannella matkalla alkoi sitten tuuli oikein kunnolla, joka sekoitti suurimmalla osalla ammuntaa oikein kunnolla. Itse onnistuin ampumaan neljä hyvää sarjaa 55-56p, mutta kaksi sarjaa meni kyllä pahasti tuulenpiikkiin tippuen pisteisiin 48 ja 51. Tuuleen nähden kuitenkin loistavat pisteet 321.
Viimeinen matka menikin sitten taas tuulen kanssa tapellessa ja tuntui, että 57 sarjoja tuli enemmän kuin laki sallii. Lopussa oli tilanne se, että viimeisellä sarjalla piti ampua täydet 60p, jotta saan 1300p ja onnistuin lataamaan itseeni sellaisen halun tuloksen tekemiseen, että se onnistui lopulta ihan helposti suoritusten pysyessä loistavina. Lopputulos siis 30m oli 349.
Mukava päivä haasteellisessa ilmassa ja tulosta syntyi todella hyvin. Olen kyllä tyytyväinen päivään ja omaan tekemiseeni! Tämä oli ehdottomasti parempi tulos haastavan ilman vuoksi kuin viime vkl Vaasan fitalla ammuttu 1302. Seuraavat kisat onkin sitten parin viikon päästä Kokkolan Venetsialaisissa. Nyt saakin sitten pari viikkoa treenailla ja voisi tarkistella hienovirityksiä kuntoon taas.