Kisa lähti käyntiin vaisusti, mutta onnistuin kuitenkin ampumaan yhden 58 setin, joka olkkin ekan puoliskon kantava valopilkku. Pisteitä siis 319 ja 4 pinnaa eroa kisan kärkeen eli Virtasen Akiin. Toinen puolisko käynnistyi paremmin ja pääsin tähänkin puoliskoon tempaisemaan yhden klposetin 59. Lopputulokseksi 330 ja kokonaistulokseksi siis 649. Oltiin tällä tuloksella tasoissa piikkipaikalla akin kanssa, mutta kymppien laskemisen jälkeen otin kärkisijan nimiini yhden kympin erolla.
Pudotuksissa en saanut oikein kunnon rytmiä päälle ennen kuin viimeisessä ottelussa, jota en kuitenkaan voittanut. Paarissa ensimmäisessä ottelussa voitin Sipolan ja Ronkasen molemmat pistein 6-2. Kolmannen ottelun vein Kiviniemeä vastaan 6-0. Semifinaalissa vastaani tuli Porin Reko Heikkinen. Ammuin ekan setin heikosti, kun valo oli hieman muuttunut ja hävisn. Toisella setillä vetäisin mukavan 28, mutta hävisin pisteellä. Kolmannen setin vein 26-25, mutta nejännellä ammuin sitten ihmeellisen vasemman kutosen ja otin turpiin ottelupistein 6-2. Pronssiottelussa sain ammunnan teknisesti toimimaan, mutta Virtasen Akin ammunta toimi vielä paremmin ja hävisin puhtaasti 6-0, omien pisteideni ollessa 28, 26, 27 akin 30, 28, 29 pisteitä vastaan.
Kokonaisuudessaan päivä oli melko vaikea ja alkukisan toista puoliskoa ja pronssiottelua lukuunottamatta, en ole ammuntaani tyytyväinen. Huomenna jatketaan juokkuekisalla ja ensi viikonloppuna olisi sitten suuntana Järvakandi Open Virossa.