Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

Kauden parhaaseen Nääs-Hallissa

2/5/2024

0 Comments

 
Picture
Järjestimme Tampereella Osmonkallion harjoitus pyhätössämme historian kirjojen ensimmäiset viralliset 18m kilpailut kuluneena viikonloppuna. Monet kerrat kisojen järjestämisestä hallillamme on puhuttu ja nyt ne vihdoin toteutettiin. Tila on loistava ammunnan suhteen, sillä valaistus on huippuluokkaa ja viivan takana on tilaa loistavasti. Hallin tai itseasiassa väestösuojan kapeus on ainoa rajoittava tekijä, joka rajaa maksimin yhdessä vuorossa ampuessa 9 ampujaan. Tämän vuoksi ammuimme kolmessa vuorossa, jolloin saimme järjestettyä paikkoja kisaan 27 ja kilpailijoita saapui lopulta paikalle 25. Kisamuodoksi valittiin tänä vuonna pelkästään 18m kierros, että saamme organisaatiollamme hieman harjoitusta ja näkemystä kilpailun läpiviemiseen, joka sujuikin varsin hyvin.

Kotiluolalla pitäisi luonnollisesti olla kotietu ja olihan se, kun pystyin kauden parhaani tähän kisaan ampumaan. Kisan alku lähti vähän odotuksista alakanttissa käyntiin, nuolet oli kyllä valtaosin kympillä, mutta harmillisen paljon jäi aavistuksen auki viivan väärälle puolelle, jonka myötä ensimmäisestä puolikkaasta kertyi kasaan sellainen perusläpsy 292 pistettä. Toisen puolikkaan alku lupasi jo parempaa parilla bingolla, mutta siihen perään tasoittelin tilannetta sarjoilla 28, 29, 29. Loppu olikin sittten parasta itseäni, kun sain kaikki 15 viimeistä nuolta kympille ja nostin toisen puolikaan tuloksen 296 pisteeseen, joka on sitten jo oikeasti kansainvälisestikin kovaa tasoa. Lopputulos 588 tarkoitti pisteen parannusta kauden parhaaseeni ja samalla pääsin kirjauttamaan rataennätyksen nimiini, joita meillä on tarkoitus kerätä jatkossa niin halikisoista Osmonkalliosta kuin ulkoa Mustavuoren jousiammuntakeskuksestakin. Luonnollisesti tällä tuloksella pääsi myös pokkaaman keskimmäisen korokkeen palkinnon. 

Hyvä kisa kokonaisuudessaa, vaikka se 590 vielä antaa tälle kaudelle odottaa rikkomistaan. Muutenkin hallikausi on ollut tasapainoisen hyvätasoinen, sillä kolme parasta tulostani ovat nyt 586, 587 ja 588. Hallikausi jatkuu vielä reilun kuukauden ja ensi kuussa on kahdet SM-kisat, kun ensin ammutaan Jyväskylässä SM-kisaviikolla 25m SM-kilpailut ja maaliskuun lopulla Kotkassa 18m SM-kilpailut. Samaan aikaan ryhdyn kuitenkin kääntämään katseita jo ensi kesään ja tarkoitus on lähteä siirtämään treenien painopistettä 70m ammuntaan ja sitä myöden toukokuun alussa Saksassa ammuttaviin EM-kisoihin, jonne joukkue on juuri vahvistettu.

Seuraavat kisat ovat kuitenkin ensi viikonloppuna Iitissä, jonne lähden katsomaan heidän hiljattain käyttöön otettua uutta jousiammuntahalliaan.
0 Comments



Leave a Reply.

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            585             591
    70m            672             679
    FITA          1310           1337

    Maasto 24                     346
    Maasto 48   673            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.