Kisa käytiin Kouvolan tennishallissa ja kisaan osallistui lähes koko Suomen kärkiampujajoukko tavoittelemaan EM-kisapaikkaa. Huomasin jo harjoitusnuolilla, että kisasta tulee haastava, sillä hallin yleisvalaistus ei ollut ihan riittävä itselleni linjauksen hallintaan ja myös tähtäin jäi jokseenkin epäselväksi. Pelko osoittautui lopulta aiheelliseksi, sillä räpelsin koko ikisen päivän laitaosumien kanssa, vaikka ammunta oli teknisesti ihan hyvää tasoa. Lopulta tulokseksi selkeästi talven heikoin tulos 281+282=563, joka oikeutti vasta viidenteen sijaan. Kun kolmanneksi sijoittunut Mansukosken Antti ei ollut lähdössä halli-EM-kisoihin hävisin siis lopulta paikan kisakoneeseen pisteen erolla WT:n Aki Virtaselle.
Pettymys kisapaikan menettämisestä oli kova, mutta toisaalta tämä on urheilua! Onnittelu kaikille kisapaikan saavuttaneille ja menestystä kisoihin, pitäkää Suomen lippu korkealla!
Nyt ryhdyn keskittymään kauden päätavoitteeseen eli taulu-EM-kisoihin, jotka käydään toukokuun lopussa Italian Roveretossa. Karsinta kisapaikoista ammutaan pääsiäisenä Luulajan Golden Arrow kilpailun yhteydessä.
Seuraava kilpailu parin viikon päästä Turun Kupittaa kisassa. Sieltä lähdetään hakemaan revanssia tämän päivän tulokselle.