Itselläni päivän teema liittyi uuden jousen testaamiseen kisatilanteessa, kun virittelin viikolla uuden Win&Win Wiawis Meta DX rungon ja MXT-10 Wood lavat ammuntakuntoon. Parina päivänä käytin muutaman tunnin perusviritysten tekemiseen ja torstaina ammuin merkit paikoilleen ja kun jousi tuntui erittäin hyvältä ja nuolikin lensi säädyllisen hyvin, niin päätin pistää pyssyn heti tositoimiin.
Pari lämmittelysarjaa 90m matkalta olivat melkoista merkin hakemista, kun nuolet olivat pääosin muualla kuin keskellä. Merkki kuitenkin saatiin melko hyvin paikoilleen ennen kilpailua ja homma lähti käyntiin hyvästä tilanteesta. Sarjat olivatkin sitten melko mielenkiintoiset, kun ammuin kaikenlaista väliin 45 - 56 p. Koko 90m kierroksen ajan oli aina välillä kevyttä tuulta, joka vei nuolta, mutta kun kentällä ei ollut tuulipussia, niin oli todella vaikea arvioida tuulen voimakkuutta ja suuntaa. Todella monta kertaa kävi niin, että kuvittelin, että nyt tarvitaan ennakko ja nuoli osui juuri tähtäyspisteeseen pääosin vasemmalle seiskalle. Luvattoman iso määrä siis punaisia osumia ja pisteitä lopulta kasaan 302.
Seuraavalla matkalla eli 70 homma sujui hyvin lukuunottamatta yhtä rääpäisyä, joka tuotti osuma-arvon 6. Harmillisesti kuitenkin hyvät niput kiersivät erityisesti kymppiä aika tehokkaasti ja pisteitä kertyi keskinkertaisesti 327 pisteen verran. Seuraavalle eli 50m matkalle, joka on aina ollut suosikkini sainkin hyvän lähdön ja oikeastaan ammuin lähes koko matkan hyvää ammuntaa, johon voin olla erittäin tyytyväinen. Tämä kuitenkin päättyi kaksi nuolta ennen loppua, kun jostain syystä olin ihan aivot narikassa nostamasssa jousta useamman kerran perätysten puuskaan joutuen purkamaan liian monta kertaa. Aika alkoi hupenemaan turhan vähiin ja päätin, että nyt on saatava tokavika nuoli matkaan, että ehdin viimeisenkin ampua. No taas kerran nostin tuulenpuuskaan ja kroppa oli niin jumissa, että yhtäkkiä huomasin ampuvani klikkerin läpi ohi taulusta. Tästä nousi kierrokset vähän turhan korkealle ja rääpäisin vielä kutosen perään, jonka myötä pisteitä vaivaiset 44 ja kokonaistulokseksi 318. Ainakin sen 12p tuossa kohtaa hävisin odotusarvosta ja sain melkoisen ketutuksen pääni sisään. Eipä ole todella pitkään aikaan näinkään tapahtunut, mutta olkoon opetuksena tällä kertaa.
Laskeskelin ennen viimeistä matkaa että tarvitsen 353p että saan 1300p kasaan ja tämä on kyllä tasollisesti huomattavasti paremmin kuin tähän mennessä olin ampunut. Vahva päätös kuitenkin oli, että siitä 1300 p rajasta ei lipsuta ja sitä lähdin tekemään. Kolmen ensimmäisen sarjan ajan jouduin säätämään tähtäintä kierrosten ollessa 58, 59, 58. Kolmannen jälkeen kuitienkin tiesin, että nyt on merkki kohdillaan ja pistinkin tähän kohtaan kaksi upeaa 60p sarjaa ja viimeiselle kierrokselle tiesin että 58p riittää. Vähän meinasi mennä yliyrittämisen puolelle, mutta onnistuin kuitenkin kairaamaan tästä tarvittavat 59p ja kokonaistulokseksi siis 1301.
Olipahan siis kaksijakoinen päivä. Ammunta toimi pääosin hienosti ja jousi toimi hyvin tuntuen todella pehmeältä ja hiljaiselta merkittävien runkovaimennustensa vuoksi ja osumatkin olivat pääosin täysin odotetun kaltaisia. Homma kuitenkin kaatui vähän heikkoon tuulen lukemiskykyyn erityisesti pidemmillä matkoilla ja sitten tuollaiseen täysin aloittelijamaiseen virheeseen 50 m lopussa, joka johti puhtaaseen pummiin. Tulos olisi siis helposti voinut olla 10 - 20p korkeampi, mutta tällä kertaa mentiin tällä ja nyt jatketaan jousen virityksen tarkastamisesta ennen ensi viikonlopun Tornion taulu-SM-kilpailuja.
Loppuun on kyllä vielä pakko mainostaa syyskuun alussa tulossa olevia FITA-SM-kilpailuja Seinäjoella. Tähän valmistautumiseen nyt jokaisen itseään kunnioittavan jousiampujan on aika lähteä radalle ampumaan merkkejä eri matkoille ja harjoittelemaan erityisesti pisimpiä matkoja sekä matkojen vaihtoa, sillä ne ovat olennaisimmat asiat tässä kisamuodossa onnistumiseen. Nähdään siis sankoin joukoin sekä ensi viikonloppuna Torniossa Taulu SM:ssä että syyskuun alussa FITA-SM:ssä Seinäjoella.