Kisapäivä alkoi mielenkiintoisesti, ensimmäiseksi kun päästiin kisapaikalle ja aloin kasata välineitä pisti hyttynen tähtäyssilmän yläluomeen, joka tekikin ammuntafiiliksen melko mielenkiintoiseksi alkuun, no onneksi tuo ei juuri kuitenkaan haitannut. Harkkasarjat sujuivat mukavasti ja kisaan pääsin lähtemään hyvällä fiiliksellä.
Aloitusmatka meni äärimmäisen tasaisesti , kun pisteet kertyi 48-50p sarjoilla noususuhdanteisesti ja 90m tulokseksi tuli 293. Vähän alakanttiin odotukseen nähden, mutta ammunnasta jäi hyvä fiilis.
Toisella matkalla en oivaltanut alkuun, että sama tulostaso ei riitä 20m lähempää kuin aloitusmatkalta ja aloitin siis 48p sarjalla. Tämän jälkeen ammuin kyllä ihan kunnon sarjoja 53-56 väliin, mutta viimeisellä sarjalla sitten taas taisin ajatella kisan ratkaisua ja valitettavasti pisteitä kertyi vain 51 joten kokonaistulokseksi vaisu 316.
Seuraava matka eli 50m, joka on ollut jo pitkään mielimatkani Fitalla lähti sujumaan mukavasti ja ammuin 4x54 ja viimein viidennellä kunnon nipun 57 jonka jälkeen palasin tuttuun virkamiessarjaan 54 ja lopputulokseksi siis 327, johon olen todella tyytyväinen! Hyvää ammuntaa minulta ja kunnon tulos.
Viimeisellä eli 30m matkalla oli se tilanne, että olisin tarvinnut oman ennätykseni 357, että olisin saanut MM-kisojen A-rajan rikki ja sitä lähdettiin metsästämään. Hukkasin nuo limiitissä olevat kolme pistettä parilla ekalla kierroksella, mutta jatkoin vankalla uskolla eteenpäin. Kolmas sarja täysosuma 60p ja sitten se sadekuuro jonka vuoksi odoteltiin n. 10min sateen laantumista. Neljännellä kierroksella joka oli loistavaa ammuntaa missasin kuitenkin yhden pinnan, joten sinne katosi A-rajamahkut. Viidennellä kierroksella sitten taas täyspotti 60p, mutta viimeisellä tuli vähän liikaa puristusta ja pisteitä vain 56. Kokonaistulokseksi matkasta siis 352, joka on niin ikään todella hyvä ja olen siihen tyytyväinen.
FITA-tulokseksi kertyi siis 1288, jolla ylittää MM-kisojen B-rajan selvästi ja jäi sen 5p A-rajasta. Tuo on tämän kauden kotimainen kärkitulos ja oma kauteni ennätys, joten kyllä siihen täytyy tyytyväinen olla, vaikka tavoitepisteillä ei vielä ollakaan. Tämä kausi on kuitenkin lähtenyt käyntiin sen verran nihkeästi ja nyt tänään sain jo pari matkaa onnistumaan hyvin ja itseluottamusta lisää ammuntaan, joten hyvä päivä ja parempia lähdetään hakemaan! Seuraavan kerran kisaankin sitten juhannuksena Seinäjoella, joten nyt on pari viikkoa aikaa hioa ammuntaa vielä parempaan kuntoon!