
Pitkät matkat päästiin aloittamaan suhteellisen vienossa oikealta puhaltavassa tuulessa, joka sitten voimistui koko ajan kisan edetessä siten, että 50m tuuli jo todella kovaa ja puuskittaisesti. Päivän matkojen aloituksia leimasi osaltani kolmelta ensimmäiseltä matkalta se, että pari ensimmäistä kierrosta ammuin harmillisesti hieman alakanttiin ja neljä viimeistä sarjaa sitten omalle tasolleni tai jopa vähän ylikin. Haasteita matkojen aloituksiin aiheutti lähinnä tuuli, jonka vuoksi merkki oli vähäsen hakusessa ja varsinkin 50m aloituksessa se repivyys millä puuskat ottivat ampujaan kiinni. Viimeinen matka sujuikin sitten oikeastaan hyvinkin tasaisesti ja ehjästi. Pitkillä matkoilla tuloksetkin olivat hyviä 304, joka taisi olla kauden parhaani ja 327, joka oli näissäkin skaboissa 38 paras. Tuo 50m meni sitten tuloksellisesti heikommin, kun nuolia lähti puuskiin ja rajojenkaan kanssa ei ollut tuuria eli 307 ja viimeinen matka antoi 346 ollen aika mukava tuohon tuuleen. Kokonaistulos siis 1284 ja olen sitä mieltä, että ilma huomioon ottaen ammuin täysin omalle tasolleni ja että tämä oli kesän paras kisatulokseni!
Ammunta tuntui koko päivän aivan loistavalta ja pysyin koko päivän täydellisen hyvin kiinni omassa kisastrategiassani pystyen keskittymään juuri niihin asioihin joihin olin päättänyt panostaa ja se toimi hienosti. Kisasta jäi erittäin hyvä ja positiivinen fiilis ja tästä on mukava jatkaa huomisen pudotuskierroksille.