Ammuin ensimmäisen matsini siis ranskan Faucheronia vastaan, joka oli viime vuoden EM-kisojen pronssimitalisti ja Lontoossa 17. Omat treeniammunnat sujuivat aamusta hyvin ja fiilis kisaan oli loistava. Oma ammunta toimi todella hyvin pari ensimmäistä kierrosta, mutta sain niistä tasurin ja yhden tappion. Kolmas ja neljäs kierros minulla osui keltaisen alalaitaan, kun laukaukset lähti hiukan nihkeänä ja näistä pari tasuria. Viimeisen kierroksen eka paukku lähti ihan huippuna, mutta en ollut huomannut vienon tuulen vireen kääntymistä oikealta vasemmalle ja nuoli osui 7 ja kaverin 8:lle. Pari viimeistä keltaiselle taas hyvin, mutta hävisin viimeisen setin parilla pinnalla ja tappio siis pistein 3-7.
Harmittaa vietävästi, että tie nousi pystyyn heti ensimmäisessä matsissa, mutta tämmöstä tämä on, moni muukin kovan luokan kaveri siellä näytti pakkailevan kamojaan samaan aikaan. Olen kuitenkin päivään ja koko kisaankin sen puolesta tyytyväinen, että tämä oli ensimmäinen arvokisa Torinon MM-kisojen jälkeen, että ammuin koko kisan mentaalisesti vahvaa ammuntaa. Oikeanlainen tekemisen fiilis koviin kisoihin on nyt löytymässä, joten tästä on hyvä jatkaa kohti Rioa!