
Olen tehnyt tässä Berliinin jälkeen pari kuukautta ammunnan eteen valtavan määrän duunia uudistaen ammuntatekniikkaa uusille urille. Pari viimeistä viikkoa on lupaillut jo ihan mukavaa, ammunnan toimiessa aina välillä ihan mukavastikin, mutta sen verran vaihtelua on kyllä ollut, että en laittanut itselleni mitään varsinaisia tulostavoitteita vaan enemmän läpällä heitetyn tavoitekierroksen. Ainoa todellinen tavoitteeni oli ajaa kisoissa uutta tekniikkaa sisään kisatilanteeseen tuloksesta välittämättä, mutta toki tiesin, että jos saan homman toimimaan niin tulostakin syntyy ja niinhän siinä kävi!
Aloitin kisan ihan unelma-alulla pistäen bingon kehiin ja niitä kertyi ekaan settiin todella mukavasti ja kuittasin tulokseksi 294. Toisella setillä ammuin paria puoleen väliin osunutta heikompaa settiä lukuunottamatta todella varmasti ja kasailin pisteitä 292 eli ensimmäiset 60 nuolta antoi yhteensä 586, joka jää pari pinnaa ennätyksestäni ja on tosiaan kaikkien aikojen toiseksi paras tulokseni ja siis paras sitten vuoden 2007. Kolmas kierros oli varmasti koko kisan tasaisin, sillä kaikki sarjat anToivat vähintään 29 ja kokoon kertyi 293 pistettä. Viimeisellä kierroksella ammuin alun todella kovaa, mutta lopussa osumat siirtyivät aavistuksen vasemmalle joka maksoi muutaman turhan pisteen ja kasailin tästä pisteitä 291, joten toinen 60 nuolta kerrytti siis pisteitä yhteensä 584! Kokonaistulos 1170 ja kisan voitto toiseksi tulleesta Tiaisen Eetusta lähes 30 pisteen erolla.
Tämä oli todella loistava päivä testata uutta tekniikkaa kisatilanteessa ja todeta sen toimivan ja että olen oikealla tiellä. Ammunta oli helppoa ja varmaa, vaikka rutiinitasoa ei vielä juuri ole kertynyt ja tosiaan onnistuin siinä tärkeimmässä tavoitteessani, pidin tekniikan viime ajan harjoituksien mukaisena, se on jo itsessään iso saavutus ilman tulosta, joka sitten kruunasi onnistumisen! Suuret kiitokset valmennustiimille Aulion Miikalle ja Viitaojan Juhalle, joiden kanssa uutta tekniikkaa on työstetty! Nyt vain lisää laadukasta treeniä alle ja seuraavan kerran kisakuntoa pääseekin testailemaan sitten Kokkolassa parin viikon päästä.
PS. Päivän aikan oli lisäksi testissä uudet EliVanesin IP3 eli 3" Indoor Parapolic sulat. Olen testaillut harjoituksissa useita eri EliVanesin sulkavaihtoehtoja ja tämä IP3 vaikuttaa ehdottomasti parhaimmalta 18m matkalla, joten suosittelen.