Harjoituskierrokset menivät hyvin ja aloitin 90m mukavasti reiluilla 50p kierroksilla. Puolessa välissä olin ampumassa jo todella kovaa kierrosta, mutta homma meni hattuun ja viimeinen suoritus jäätyi ja jäi sormiin ja nuoli löytyi lopulta alakakkoselta, pisteitä kuitenkin 49, joten sen puoleeen ihan jees. Puolessa välissä alkoi satamaan kovaa, mutta itse onnistuin ennakoissa täydellisesti ja pystyin pitämään kierrokset reilusti 50 päällä. Lopputulokseksi hienosti 312p, joka on uusi ennätykseni, vanha parani pisteellä :)
Toisella matkalla 70m:stä ammunta pysyi hyvänä ja niput olivat todella upeita, mutta sorruin hieman huolimattomaan osumien tarkistamiseen kaukoputkesta ja pari kertaa ruuvasin tähtäintäni vikasuuntiin, jonka vuoksi pisteitä ei kertynyt niin paljon kuin olisi voinut. Tulokseksi kuitenkin 329, joka on ok tasoa.
Kolmannella matkalla 50:stä oli selkeitä käynnsitysvaikeuksia. Ammuin nippuja vuorotellen vasemmalle, oikealle, vasemmalle, oikealle ja kun tämä loppui alkoi ylös alas meneminen. Puolen välin jälkeen pari puuskaa vei muutaman osuman pois keltaiselta, joka sisuunnutti huolellisempaan tekemiseen ja pelasti lopun, jonka onnistuin ampumaan todella hyvin. Tältä matkalta pisteitä kasaan 330, johon olen tyytyväinen tuon alun jälkeen.
Viimeiseltä matkalta 30m:llä oli niin ikään käynnistysvaikeuksia ja ammuin koko ajan yhtä pois kympiltä. Puolessa välissä aloin saamaan myös bingoja ja huomasin, että olemme taljan kärjen Juutilaisen Mikon kanssa lähes tasoissa. Tsemppasin itseäni kisaamaan Mikon kanssa ja sainkin lopun menemään hyvin. Lopetukseksi ammuin täyden X-bingon, joka mukavasti lämmitti mieltä ja pisteitä kertyi 350, joka on minulle ihan hyvin tältä matkalta.
Kokonaistulokseksi kertyi siis 1321, joka on 11 pistettä paremmin kuin vuonna 2008 ampumani ennätykseni. Kaiken kaikkiaan loistava päivä jälleen kerran ampua jousella, vaikka taivaalta tulikin vettä ja tuuli oli varsinkin loppuvaiheessa jo todella kylmä. Pieneksi piikiksi kisasta jäi häviö Juutilaiselle yhdellä pisteellä. Täytyy kait ryhtyä taas treenaamaan, jotta oppii joskus ampumaan ja saa noi taljat kiinni ;)