Ajeltiin aamulla paikalle ja jo harkkanuolilla tuntui, että tänään lähtee. Ja niin se lähtikin, alku oli huikea 57, 59, 57 tykitys. Tuohon väliin tuli pitkä tauko kun kentällä sattui jotain ja menin nolouksisani rötväämään retkituoliin. Viikon liian vähälle jääneet unet ja aikainen aamuherätys alkoivat silmää luppaamaan ja kun lopulta pääsi viivalle niin aurinkokin oli alkanut pilkistelemään puun oksien varjosta, kun alku oli ammuttu varjosta. Tähän kohtaan nykäisin kuin huonolla haulikolla ammutun setin 48 pisteen turvin. Kun vielä loppupätkäkin yski pahasti ja meni vähemmän sinne päin niin pisteitä kertyi vain 327 tuon huippu alun jälkeen.
Toiselle puolikkaalle söin hyvin buffetin antimista ja mukana olevista eväistä energiatasot kohdilleen ja otin pari kuppia kahvia niin alkoi taas nuppi olemaan mukana. Tässä setissä sitten jatkettiin siitä mihin jäätiin 59 ja pari kertaa 58 sarjoilla on mukava vaikutus ja vaikka parissa viimeisessä setissä jäätiin kaikki keltaiselle ampuen vain 55 sarjoihin niin kokonaistulos nousi kuitenkin 339, joka oli taso mitä itseltäni odotinkin.
Lopputulos 666, joka on pedon luvun lisäksi oma tämän kauden ennätykseni oli oikein mukavaa katseltavaa tulostaululla ja pienellä osallistujamäärällä tämä antoi myös selkeän kultakoroke sijoituksen.
Seuraavaksi kisataan sitten Järvakandissa ja sitten olisi vielä Kurikan 70m ja Seinäjoen Fita ohjelmassa ennen maasto EM kisoja.