Omalta osalta kisa lähti käyntiin pistepuolella alakanttiin, sillä ensimmäisen puoliskon puoleen väliin asti sarjat puolsivat aikalailla, vaikka niput olivatkin hyviä. Loppupuolisko antoi kuitenkin keskelle ja tulokseksi 321. Tämän jälkeen pidettiin pieni breikki ja toinen puolisko käyntiin, mutta harmittavasti ihan samalla kaavalla eli hyviä nippuja eri puolille kymppiä. Tässäkin loppupuolisko oli hieman parempi ja tulokseksi 319 eli yhteistulos 640 ja sija 49. Joukkueella sijoituttiin sijalle 14, kun Virtasen Aki ampui tuloksen 649 (sija 39) ja Tiaisen Eetu tuloksen 637 (sija 51).
Vaikka jäinkin vielä tällä kerralla melko kauas kärjestä ja tuloskaan ei ollut ihan sitä mitä odotin, niin toisaalta päivästä jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis. Pystyin tänään kontrolloituun ammuntaan ja kaikki ne ihmeellisyydet, joita varsinkin elo-syyskuun kisoissa tuli, olivat poissa. Pääosin niput olivat hyviä, niistä vain kertyi vähän vähemmän pisteitä, kun ne eivät olleet keskellä. Nyt ajatus pudotuksiin, sillä tänään vain muodostettiin kisakaavio ja todelliset sijoitukset tulee sieltä. Ensimmäinen vastustaja henkilökohtaiseen kisaan tulee Ukrainasta ja nimi on Ivashko Markiyan. Niin ja huomenna päästään aloittamaan joukkueella alkukisan kakkosta Ranskaa vastaan ja se on sitten revanssin paikka, muistuu vielä mieleen muutaman viikon takainen pronssiottelu Shanghaista.
Joukkuematsi ranskaa vastaan ammutaan huomenna klo 13.55 suomen aikaa ja torstaina ensimmäinen otteluni alkaa klo 12.05 suomen aikaa. Molemmissa toimii livetulospalvelu, joka löytyy sivulta: http://www.archery.org/