Riksun kisan päätavoitteena oli testailla uutta jousta ja läppää joihin vaihdoin hetimmiten SM-kisojen jälkeen. Uusi punainen Wiawis jousi saapui välinesponssiltani Win&Win:ltä päivää ennen SM:ä ja olin sen verran innoissani aiheesta, että menin suoraan SM:n palkintojen jaon jälkeen hallille ja vietin siellä lopun iltaa säädellen uutta jousta ja ammuskellen noin 200 paukkua siinä lomassa. Samalla vaihdoin myös uuden Black Mamba läpän käyttöön, joita oli juuri saapunut Sherwood Shoppiin ja joka vaikutti todella hyvältä käteen sitä käpälöidessäni. Tuon virityssession aikana siis vaihdoin käytännössä kaikki oleellisesti ammunnalle merkitykselliset välinert nuolia lukuunottamatta vain muutaman tunnin jälkeen SM:n loputtua.
Riksun kisassa välineet pääsivät testiin ja hienostihan nuo toimivat. Ensimmäiseltä puolikkaalta komeat 294 pistettä kasaan ja toiseltakin 292, joka antoi siis yhteistulosta 586 ollen kauden toiseksi paras noteeraus. Toisen puolikkaan osalta tuntui koko ajan että homma lähtee kunnolla urilleen, mutta harmillisesti nuolet väistelivät ihan rajoja pitkin kymppiä, joten se 590 noteeraus odottaa sitten palkintona tuonnempana.
Matseissa pari ensimmäistä menivät sujuvasti ja finaalipaikka irtosi tällä kertaa seurakaveria Pyylammen Teroa vastaan. Tero ottikin sitten ohjat finaalissa ja tiukan ja kovatasoisen väännön jälkeen jouduin nöyrtymään hopealle Teron loistavan ammunnan jälkeen pistein 4-6. Loistavaa Tero!
Mutta tosiaan uusi jousi toimii vallanmainiosti ja olen siihen todella tyytyväinen. Samaten uusi Black Mamba läppä oli ehkä parasta, mitä tiedän olevan tällä saralla tarjolla. Läppä tuntui välittömästi todella sopivalta käteen, muotoilu on onnistunut erityisen hyvin sormienerottajan osalta, nahka on laadukasta cordovania ja ehkä parasta mitä voin läpästä kertoa on kiinnitys, joka on hoidettu venymättömällä nailon strapsilla, joka tulee etu- ja keskisormen yli ja lukitaan yksinkertaisella klipsillä läpän sisäpuolelta. Tämän osalta täytyy ehkä vähän vuodattaa ylisanoja, mutta läppä todellakin tuntui ensimmäisestä treenistä alkaen omalta ja nyt jo pidemmän testijakson jäljeen olen edelleenkin sitä mieltä, että siirtyminen siihen on yksi parhaita välinemuutoksia, mitä olen pitkään aikaan tehnyt.
Riksun kisan jälkeen seuraavana on vuorossa leiritystä Chula Vistassa, josta koitan kirjoitella pikapuoliin, sillä tätä postausta kirjoittelen tästä leirin loppuhetkiltä käsin, jotta jonkinlainen aikajärjestys pysyy tässä bloginkin kirjoittelussa. Sitten seuraavaksi onkin jo pian Porin 70m kisa, joka toimii karsintakisana kesän Olympiakarsintakisoihin, joten jousen kanssa ollaan ja liikutaan taas aktiivisesti.