Antti Tekoniemi - Olympiaurheilija
  • Kuulumisia
  • Henkilökuva
  • Kilpailut
  • Saavutukset
  • Välineet
  • Tukijat
  • Kuvia
  • Linkit

Americassa MM-kisoissa

9/25/2021

0 Comments

 
Picture
Pitkän ja erikoisen koronan sävyttämän kauden 2020 - 2021 loppuhuipennus oli MM-kisat USA:n Yanktonissa Etelä-Dakotassa. Lopputuloksena kisoista kotiintuomisina oli 33 sija, joka oli sellainen perussuoritus. Vaikka parempaa tietenkin lähdin hakemaan, niin positiivisella mielellä kuitenkin saa kotiin tulla.

Valmistautuminen kisoihin meni hyvin ja vitsailinkin ennen lähtöä, että ainut asia jota kisojen suhteen jännittää on matkustus, koska byrokratiaa kisoihin lähtemiseen liittyi enemmän kuin tarpeeksi ja paperia sai tulostaa vinon pinon mukaan. Matkustus meni kuitenkin lopulta todella hyvin ilman mitään ongelmia ja alunperin hiukan lyhyeltä vaikuttanut vaihtoaika Chigacon kentälläkin riitti loistavasti. Saavuttuamme Vikströmin Antin kanssa Omahaan jatkui matka vielä vajaan kolmen tunnin automatkalla Yanktoniin majoittumaan aivan kisapaikan kyljessä olevaan Bestwestern Kelly Inn hotelliin.

Kilpailu ammuttiin paikallisten mukaan maailman suurimmassa jousiammuntakeskuksessa, joka toimii Easton Foundations Archery Center nimen alla ja jossa sijaitsee NFAA:n pääkallonpaikka, joten tätä voidaan pitää yhtenä USA:n tärkeimmistä paikoista jousiammunnan suhteen. Alueeseen kuului kaksi valtavankokoista tauluammuntakenttää, joista toinen oli harjoituskenttänä ja isompi näistä kilpailukenttänä. Lisäksi kartan mukaan jousiammuntakenttien takana avautui laaja puistomainen alue, jossa oli niin maastojousiammunta kuin 3D-radat ja itse asiassa Yanktonissa tullaankin järjestämään ensi vuonna maastojousiammunnan MM-kilpailut. Harmillisesti emme kuitenkaan päässeet tälle alueelle vierailemaan sillä maastoradat olivat suljettuna MM-kisojen ajan. Paikka tosiaan oli kyllä iso ja hieno, mutta tunnelma ei ollut mielestäni sellainen, kun MM-kisoissa yleensä. Fiilis oli enemmänkin, että ammutaan pellolla isolla porukalla tuulessa, mitään isoja screenejä ei ollut ja sellainen urheilujuhlan tunne siis puuttui. Finaalikenttä Missouri joen rannassa kaupungin puistossa sen sijaan oli kyllä sitten erittäin hieno ja arvokkaan oloinen. Itse kisapuitteiden lisäksi muut järjestelyt toimivat meidän osalta ihan hyvin, sillä hotellissa oli hyvä aamupala ja illallispaikkakin, mutta parissa muussa kisahotellissa olijat valittelivat kovasti aamiaisen puutteen/surkeuden puolesta sekä bussikyytien ongelmista. Ei siis ihan parhaita kisoja järjestelyjen puolesta.

Heti harkkapäivinä kävi selväksi, että Yanktonissa tuulee. Ennusteita kun katsoi niin niissä kuvattiin 4-6m/s tuulta kevyeksi ja 7-9 m/s kohtalaiseksi. Vaikka itse olenkin pohojanmaalta kotoisin ja lakialla tottunut olemaan, niin kyllä tuo hento tuulenvire oli Americalaisittain vähän toista kuin kotipuolessa. Jokatapauksesssa alkukisakin päästiin sitten ampumaan kohtalaisessa tuulessa ja tämä kyllä sekoitti oman tekemiseni huolella. Ammuin suurimman osan ajasta liian suurilla ennakoilla, sillä päätökseni oli pitää ammunta sujuvana ja rohkeana. No sellaista se olikin, olen erittäin tyytyväinen ammuntaani, mutta pisteitä siitä ei kertynyt. Lopputuloksia kun katsoo niin sellaisen 20-30 pinnaa tuo ilma vaikutti tulostasoon yleisesti, mutta itselläni se vaikutus oli reilu 50 pinnaa, kun tulokseksi kertyi vain 605 (300+305). Kymppejä ei juurikaan tullut ja ysin rinkiinkään en saanut edes puolia nuolista. Tällä tuloksella jäi aikalailla häntäpäähän ja alkukisan sijoitus olikin vasta 87, kun mukana oli 102 ampujaa. Jos itselläni oli haasteellista niin joukkuekaveri Vikströmin Antti puolestaan pisti varmasti elämänsä tuloksen ollen pisteillä 649 alkukisan sijalla 12. Oli muuten sellainen suoritus, että menee ehdolle yhdeksi 2000-luvun suurimmista suomalaisista jousiammuntasaavutuksista.

Kilpailuohjelma oli rakennettu tällä kerralla erittäin ampuja ystävälliseksi, kun alkukisa oli tosiaan tiistaina niin keskiviikkona ammuttiin joukkuematsit ja vasta torstaina aloitettiin henkilökohtaisia otteluja ratkomaan. Viikon kisareissuun kun lähtee niin on keskimäärin mukavempaa jos pääsee useampana päivänä kisaamaan ja täällä oli tähän panostettu. Keskiviikkona käytiin siis treenaamassa aamusta harvinaisessa tyynessä säässä ja totesin kaiken olevan kunnossa nuolien löytyessä sarja toisensa jälkeen hienosti keskeltä.

Torstaina iltapäivän matseihin saatiin suhteellisen kevyt tuuli, joka oli jo paljon helpompi ampua kuin alkukisa. Heikon sijoitukseni vuoksi ensimmäiseksi vastustajaksi tuli sijalta 26 Chileläinen Andres Aguilar. Matsista muodostui lopulta todella tasainen ja kun saatiin viimeinen sarja ammuttua tilanteessa 4-4, katselin putkesta, että taisi mennä kaverille, vaikka omasta mielestäni olin ampunut todella hyvin. Onnekseni olin tulkinnut samalta näyttävät nuolet väärin ja otin voiton pistein 28-27, vahva tekeminen siis palkittiin. Toiseen matsiin vastaani tuli Mexicon Angel Alvarado ja matsi lähti käyntiin samalla tavalla kuin ensimmäinenkin tasaisissa merkeissä siis. Tuuli kääntyi vasemmalta oikealta puhaltavaksi tässä kohtaa ja jälkeen päin kun katson osumakuvioita niin en tässä osannut riittävästi ottaa ennakkoa, kun suurin osa osumista jäi vasemmalle. Tasoitin kaksi kertaa tilanteen niin että viimeiselle sarjalle lähdettiin pisteistä 4-4. Pistin harmillisesti ensimmäisen nuolen vasemmalle kutoselle pieneen puuskaan ja vähän huonolla suorituksella ja vaikka sain pari ysiä perään, niin saumat oli menneet totaalisesti kaverin ampuessa 28 pistettä. Tappio siis pistein 4-6 ja sijoitukseksi tuli jaettu 33. Jäi kyllä harmittamaan tuo osaamattomuuteni tuulen kanssa, sillä kyllä se tämäkin ottelu olisi ollut täysin voitettavissa. Jossittelua kun nyt ei kuitenkaan kannata harrastaa niin ei muuta kuin lisää treeniä ja erityisesti tuulitreeniä.

Kisojen päätyttyä kävin perjantaina tutustumassa paikalliseen golf klubiin, josta sain mailat vuokralle ja olipa virkistävän hienoa pelata niin hienolla kentällä ja täydellisillä greeneillä kuin tuolla oli. Paikallisittain tämä kierros meni kuitenkin golf autolla, kävellen kierrokselle lähteminen ei näyttänyt olevan oikeastaan vaihtoehto. Muuten tutustuttiin kaiman kanssa kaupunkiin kuitenkin kävellen aiheuttaen ihmetystä paikallisissa ja todettiin kyllä, että tämä maa on rakennettu autoilevalle kansalle. Tilaa kun tuolla preerialla oli niin keskustan rakennusten väliin olisi mahtunut suomalaisten kaupunkien kortteleja. Lisäksi ihmeteltiin kyllä oikeaksi todistamaamme sanontaa siitä, että "kaikki on USA:ssa suurempaa, kuin muualla maailmassa" Yanktonin alueella kun maatalous on yksi tärkeimmistä elinkeinoista, niin pääsimme näkemään sellaisia puimureita, jotka oli varmasti 3 kertaa isompia kuin suomessa näkemämme, lisäksi jokatoisella vastaantulijalla oli kunnon Texas truck alla ja jatkuvasti tiellä painoi ohitse sellaisia asuntovaunuja vetäviä pickuppeja, että niissä vaunuissa oli varmasti enemmän asuintilaa kuin keskimääräisissä suomalaisissa omakotitaloissa. No matkustaminen avartaa ja voidaan todeta, että Americassa kaikki on isompaa.

Yhteenvetona reissusta voisi todeta, että olen erittäin tyytyväinen ammuntarohkeuteeni ja sitä kautta tekemisen meininkiin yleisesti. Tässä onnnistuin ja se oli yksi tärkeimpiä tavoitteita, sillä usein puristan liikaa. Nyt itseasiassa juurikaan ei tuntunut siltä, että olisi MM-kisoissa vaaan keskittyminen oli tekemisessä, joka ei onnistunut haasteellisen tuulen vuoksi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tällä kertaa suurimmalta osalta menestyksen este oli osaamisen puute tällaisesta sääolosuhteesta ei niinkään mentaaliset kyvyt, jotka ovat usein näytelleet pääroolia. Ainoa hetki kun oikeasti jännitti oli ensimmäisen pudotuksen 2 ja 3 nuoli, mutta onnistuin pyyhkimään tämän pois ja palauttamaan rohkean tekemisen tason. Lopputuloksena 33 sija tarkoittaa sitä, että puolet osallistujakaartista jäi taakse, mukana useita tämän vuoden olympiakävijöitä jne, joten siitä näkökulmasta ylsin hyvään perussuoritukseen. Paras päivä ja kausi on vielä tulossa, joten matka jatkukoon!


0 Comments



Leave a Reply.

    Antti Tekoniemi

    Tervetuloa henkilökohtaiselle jousiammuntasivustolleni.

    Tältä sivulta löydät kisa- ja matkakertomuksia kotimaasta ja maailmalta. Juttuja kirjoittelen sitä mukaa, kun aikaa siihen treenaamiselta löytyy.

    Picture

    Pikatilasto

                Kauden        Oma                  ennätys      ennätys
    18m            585             591
    70m            672             679
    FITA          1310           1337

    Maasto 24                     346
    Maasto 48   673            721

    Tukijat

    Picture
    Picture

    Mediassa!


    Suomen olympiajoukkue täydentyi - Pariisiin valittiin 12 uutta urheilijaa (Olympiakonitea 1.7.2024)
    SM-viikko Jyväskylä 2024: Jousiammunta (Yle Areena 10.3.2024)
    Maasto-EM San Sicario Alto, Italia kultaottelu (Youtube 23.9.2023)
    ​SM-viikko Lahti 2023: Jousiammunta (YLE Areena 6.8.2023)
    Suomen jousiampujien eliitti mittelee Kaupissa, mukana maajoukkueen ja olympialaisten edustajia (Aamulehti 6.5.2021)
    Lajien parhaat urheilijat 2021 (Suomen urheilutoimittajat 13.1.2021)
    Tekoniemi tähtäsi uuden SE tuloksen (Ilkka-Pohjalainen 14.6.2020)
    Kevätharjoittelu omassa olohuoneessa ei vienyt tarkkuutta - Tampereen jousiampujien Antti Tekoniemi tähtäsi SE lukemat (Aamulehti 14.6.2020)
    Kulisseissa: Katso kuinka olympialaisiin tähtäävä suomalaishuippu ampuu jousella kerrostalon olohuoneessa (Aamulehti 4.5.2020)
    Asia cup 2020 Bangkok finaalit. Pronssimatsi (14.3.2020)
    SM-viikko 2020: Jousiammunnan 25m finaali
    SM-viikko 2019: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (7.7.2019)
    SM-viikko 2018: Jousiammunnan Mixed Team finaalit (8.7.2018)
    Tampereen Jousiampujien Antti Tekoniemi rikkoi 21 vuotta vanhan SE-tuloksen – lupaa hyvää MM-kisoihin (24.9.2017 - Aamulehti)
    SM-viikko, jousiammunta (9.7.2017) Finaalit
    Jutta Gustafsberg kokeili jousiammuntaa (9.8.2016)
    Antti Tekoniemi siktar på OS i Rio 2016 (29.10.2015)
    Kohti Rioa: Jakso 9: Euroopan Kisat (22.6.2015)
    Antti Tekoniemi - Baku2015fi (22.6.2015)
    Vasta olympiavoittaja lopetti Tekoniemen voittokulun (28.5.2015)
    Tekoniemi tähtäsi huipputuloksen syysmyrskyssä (24.5.2015)
    Jousiammunnassa menestyminen lähtee korvien välistä (21.4.2015)
    Jousiammunnan Halli-SM - haastattelu 5:32 (28-29.3.2015)
    Euroopan kisoihin valittiin lisää urheilijoita (26.3.2015)
    Tekoniemi ja Kuoppa EM-nelosia (25.7.2014)
    Tekoniemi kotikisojen ykkönen (15.6.2014)
    Tekoniemi, Kåll ja Leskinen arvokisoihin (15.8.2013)
    Tekoniemi tähtäsi MM-rajan
    (11.6.2013)
    Olympic Test Event haastattelu (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/16, archery tv (14.10.2011)
    Olympic Test Event 1/32, archery tv (14.10.2011)
    Haastattelu MM-kisat (8.7.2011)
    Pohjalainen 5.7.2011
    Urheiluruutu 2.7.2011
    Trissa-TV - Jousiammunta
       (19.7.-10)
    Jousiampujien kärki koolla Seinäjoella (23.7.2010)



    Arkisto

    April 2025
    March 2025
    February 2025
    September 2024
    August 2024
    July 2024
    June 2024
    May 2024
    April 2024
    March 2024
    February 2024
    January 2024
    November 2023
    October 2023
    September 2023
    August 2023
    July 2023
    June 2023
    May 2023
    April 2023
    February 2023
    January 2023
    November 2022
    September 2022
    August 2022
    July 2022
    June 2022
    May 2022
    April 2022
    March 2022
    November 2021
    October 2021
    September 2021
    August 2021
    July 2021
    June 2021
    May 2021
    February 2021
    January 2021
    December 2020
    November 2020
    September 2020
    August 2020
    June 2020
    March 2020
    February 2020
    January 2020
    December 2019
    November 2019
    August 2019
    July 2019
    June 2019
    May 2019
    April 2019
    February 2019
    January 2019
    October 2018
    August 2018
    July 2018
    June 2018
    May 2018
    April 2018
    March 2018
    February 2018
    December 2017
    October 2017
    September 2017
    August 2017
    July 2017
    June 2017
    March 2017
    August 2016
    July 2016
    June 2016
    May 2016
    April 2016
    February 2016
    December 2015
    November 2015
    September 2015
    August 2015
    July 2015
    June 2015
    May 2015
    April 2015
    March 2015
    January 2015
    December 2014
    November 2014
    August 2014
    July 2014
    June 2014
    May 2014
    April 2014
    March 2014
    February 2014
    December 2013
    November 2013
    October 2013
    September 2013
    August 2013
    July 2013
    June 2013
    May 2013
    April 2013
    March 2013
    February 2013
    January 2013
    December 2012
    November 2012
    October 2012
    September 2012
    August 2012
    July 2012
    June 2012
    May 2012
    April 2012
    March 2012
    February 2012
    January 2012
    December 2011
    November 2011
    October 2011
    September 2011
    August 2011
    July 2011
    June 2011
    May 2011
    April 2011
    March 2011
    February 2011
    January 2011
    December 2010
    September 2010
    August 2010
    July 2010
    June 2010
    May 2010
    April 2010
    March 2010
    February 2010
    January 2010
    December 2009
    November 2009
    September 2009
    August 2009
    July 2009
    June 2009
    May 2009
    April 2009
    January 2009

    RSS Feed

Powered by Create your own unique website with customizable templates.