Sain tällä kerralla vaimonikin Silingin innostettua kisoihin mukaan harrastajaluokkaan, joten edellinen viikko käytiin yhdessä treeneissä ja tuli molemmille hieman normaalista poikkeavia ammuntamatkoja treenattua.
Rampe oli kyllä selvästi ylempien voimien kanssa väleissä, sillä Tampereella vettä satoi koko päivän säätietojen mukaan kaatamalla, mutta kisakentällä vallitsi halliolosuhteitakin parempi keli, kun tuulta ei ollut ollenkaan ja valaistus huomattavasti hallia parempi. Tosin hallissa ei normaalisti ole paarmoja ja mäkäräisiä, mutta näistä huolimatta oli todellakin ennätyskeli.
Oma ammuntani tuntui heti harjoitusnuolista lähtien loistavalta ja sellaisena se jatkui myös kisaan. Ensimmäiseltä 60m matkalta ammuin alkuun kolme x 58 pistettä, ensimmäiset kaksi kasilla ja viimeinen kahdella ysillä varustettuna. Neljänteen sarjaan ammuin kaksi ensimmäistä juuri auki kympin viivasta vasemmalle, mutta tyhmänä en siirtänyt tähtäintä ja ammuin kaksi vastaavaa nuolta perään. Viimeisille kahdelle muutama naksu siirtoa ja kaksi X10 osumaa. Viimeiselle sarjalle tiesin, että vielä olisi täysillä pisteillä 290 saavutettavissa ja pistinkin viisi ensimmäistä nuolta ihan keskelle, niin että merkittiin 4 x X10 ja kerran 10. Viimeinen nuoli kuitenkin lipsahti ysille ja tulosta kertyi siis 289 pistettä, joka ylitti 5p verran aiemman SE-tuloksen. Todella kova veto ja jäi loistava fiilis tuosta kierroksesta. Ompahan myös seuraaville SE:n tavoittelijoillee tekemistä tuon ennätyksen rikkomisen kanssa. Huipputulos toteutui, vaikka vielä kierroksen aikana Silingille tuli välinerikko, kun nuolihyllyn lanka katkesi ja korjailin sen siihen väliin, niin että pääsi takaisin ampumaan.
Toisen eli 50m matkan tulos oli ihan hyvä 290p, mutta tekeminen tuntui melkoiselta rämpimiseltä. Alkuun ei merkki pitänyt ihan paikkaansa ja ammuin kasin ja jotenkin turhan kauan kesti saada sekin kohdalleen. Todellisuudessa tuo matka taisi mennä vähän yliyrittämisen puolelle, kun ensimmäinen matka oli niin onnistunut ja mielessä pyöri kaikkien matkojen SE-tulosten rikkominen. No Pyylammen Tero sai pitää nimensä aikakirjoissa ainakin vielä ja kova tulos siellä onkin 293.
Viimeiselle 40m matkalle tuli vähän samanlainen alku kuin edelliselle, merkki ei ihan pitänyt paikkaansa ja ammuin alkuun ysin ja loput kaksi kympille. Tämä matka kun ammuttiin kolmella nuolella edellisten matkojen kuuden nuolen sijasta ja seuraaville kahdelle kierroksellekin tuli molempiin yksi ysi mukaan niin se jo vähän alkoi syömään miestä. Matka on kuitenkin niin lyhyt ja taulu iso. Neljännelle matkalle sain lopulta avattua bingotilin ja sitä rataa mentiinkin sitten loppuun asti melko vapautuneesti. Tulos 297 oli myös SE-tulos, joka parani pisteellä, joten kova setti kaiken kaikkiaan.
Kokonaiskisan tulokseksi kertyi hurjat 876 pistettä, jolla sain kaapattua Pyylammen Terolta sen toisen hänellä olleen SE-tuloksen ja menin vielä 8 pistettä siitä yli, kun vanha ennätys oli 868. Tiesi olevani hyvässä kunnossa ja kun vielä sai itsestään lähes kaikki irti ja sää suosi niin kyllä se 3 Suomen ennätys tulosta samaan päivään vain tuntuu mahdottoman makialta :)
Siling ampui myös oikein hyvin harrastaluokassa sijoittuen lopulta toiseksi ja hauskaa oli kuulemma ollut. Onneksi oli nuolihyllyn varalankoja matkassa, että saatiin se korjattua niin ei jäänyt kisat kesken. Samalla kertoo monelle muullekin sitä normaalia tarinaa, että jos jotain on mahdollista mennä rikki niin yleensä ne menee kisoissa ja sen vuoksi tulee varustautua niin että saa korjattua välineitä tarpeen mukaan ainakin näiden peruskomponenttien osalta.
Heinäkuu näyttää kisahommien suhteen tyhjältä, mutta elokuussa sitten jatketaan heti ensimmäisenä viikonloppuna Järvakandi Openin ja siihen perään seuraavana viikonloppuna Sm-kisojen merkeissä