Eilinen alkukisa lähti käyntiin melko vaisusti ja osittain syynä oli varmaan viikon verran podettu flunssa, joka oli vienyt vähän voimia ja parhaan kontrollifiiliksen kropasta. Harkkanuolet olikin aikalailla haeskelua ja koko ensimmäinen puolisko oli ammuskelua ympäri taulua ja tulos oli harkkakuntoon nähden vaisu 288. Olin tässä vaiheessa kolmantena ja 5 pistettä kärkeä takana. Toisen puolikkaan alkuun ammuin 2x29 ja kolmannella sarjalla löysin ajatuksen miten jousta kuuluu ajaa ampuen bingon. Testailin tätä ajatusta seuraavalla kierroksella todeten että toimii ja siitä eteenpäin sainkin käydä viivalla luottavaisin mielin hakemassa bingoon oikeuttavat pisteet ja siirryinkin seurailemaan, että miten kauan kestää saada kärki kiinni. Piste pisteeltä onnistuin kuromaan eron kiinni ja jossain 7-8 sarjan ympärillä siirryin kärkeen. Viimeisen sarjalla viimeisellä nuolella kävi mielenkiintoinen tilanne. Jännitystaso oli normaali ja ei varsinaisesti vaikuttanut tilanteeseen, mutta ajatus harhautui kisaviivan taakse, jossa tuomarit puivat kovaan ääneen tilannetta, että jonkin välinerikon vuoksi ketään ei saa päästää taululle. Korvissa soi, kukaan ei mene taululle, kukaan ei mene taululle, tuff, ja nuoli löytyi ysiltä. Lopulta siis 7 bingoa putkeen ja viimeisellä 29 ja kokonaistulos 297, joka on oma paras 30n tulos ikinä! Alkukisan tulos 585 antoi myös piikkipaikan pudotuksiin, josta olin niin ikään äärimmäisen tyytyväinen.
Joukkueella saimme olla myös ylpeitä, sillä sekä masa että tero olivat ammuskelleet myös keskelle ja aloitimme joukkuekisan piikiltä. Pari ensimmäistä ottelua meni kokolailla puhtaasti, mutta semissä olikin vähän jännempää. Pienen aikataulusekoilun vuoksi hain pojat kahvijonosta ampumaan kisaa Kemiläisiä vastaan ja ammuskeltiin tuo matsi suhteellisen ympäritaulua, mutta voitettiin kuitenkin. Finaalia ennen tankkailtiin safkaa niin että oli hyvä energinen fiilis ja päätettiin ampua keskelle paremmin kuin edellisissä matseissa yhteensä. Tämähän toteutui ja vaikka Oululaiset ampuivat todella kovaa tasoa niin meidän 178/180 ei jättänyt heille mitään mahdollisuuksia ja pääsimme pokkaamaan joukkuekullan! Todella huippufiilis ampua tällaisella joukkueella, jossa on huippuhyvä joukkuehenki ja k******u välittämisen syvin olomuoto.
Sunnuntaina jatkettiin henkilökohtaista kisaa pudotuksilla ja minä pääsin aloittamaan bye kierroksella, sillä mukana oli vain 31 ampujaa. Muutama ensimmäinen ottelu meni heittämällä läpi ja ensimmäinen tiukempi tilanne oli quarterfinaalissa Markkasen Jaria vastaan. Ammuin ensimmäisen sarjan viimeisellä nuolella 8 ja menetin pisteet ja kun toinen meni tasuriin olin häviöllä 1-3. Tässä kohdassa sain koneen käyntiin ja ammuin X-bingo, 29, X-bingo ja voitin 7-3. Semissä suhteellisen helppo voitto Piippoa vastaan ja finaalissa vastaan asettui tämän talven ranking 1 ja viime kesän SM-finaali vastustaja Antti Vikström. Matsi oli äärimmäisen tasainen ja kovatasoinen. Alkuun tekemiseni oli jännittynyttä, mutta ammuttuani yhden kasin, kävin mielessäni läpi ajatusleikin, että tämä tilannehan on sellainen jota olen tavoitellut, joten tästä saa nauttia ja tämän jälkeen ammunta rentoutui selvästi. Johdin ottelua useaan otteeseen, mutta Vikström tasoitti aina tilanteen ja päädyimme lopulta 5-5 tilanteeseen eli viime kesän tapaan mestaruus ratkaistiin uusintanuolella. Viivalle astuessa mieleni valtasi taas täysi rauhallisuus ja itsevarmuus ja täräytin nuolen X-kympille, joka sinetöi voittoni toisen Antin hyvää kymppiä vastaan. Olipahan hieno finaali ja oli mahtavaa voittaa, kun ammuttiin molemmat todella hyvin ja päätettiin kisa jälleen kerran tuollaiseen dramatiikkaan!
Jos vielä siirtää muutaman ajatuksen menneeseen harjoituskauteen niin olen ampunut nyt kuukauden verran maksimipaksuisilla 2314 putkilla ja vaihtaminen näihin oli todellakin oikea päätös tälle kaudelle. Alumiiniputki on kriittisempi laukaisuvirheille kuin hiilikuitu, mutta tänä talvena ammunta on kulkenut sen verran hyvin, että olen saanut tästä selvää hyötyä tuloksiini verrattuna aiempiin kausiin, kun olen kyseisiä nuolia käyttänyt. Toinen muutos jonka tein alumiiniputkiin vaihtamisen jälkeen oli siirtyminen harjoituksissa pelkästään taljatauluun harjoittelemiseen, joka on tuonut fokusta keskelle ampumiseen todella paljon. Välillä homma on toiminut niinkin hyvin, että haave on ollut osallistua kisoihin taljaluokkaan, mutta säännöt pirulaiset edellytyävät jonkinlaisten pyörien kuulumista jousen varusteisiin.
\n
\nNyt seuraavaksi olisikin tiedossa vähän ulkomaan treenileiriä ja sen jälkeen Porin hallikisojen nautta valmistautuminen hienoon kansainväliseen kisakauteen 2018, johon tulee sisältymään ainakin Antalyan ja Berliinin maailman cupin kisat ja päätavoitteena on Puolan EM-kisat joihin karsinta aloitetaan kesäkuussa.